Solfeggio-taajuudet

17 11 2008

Äänitaajuus

Netissä pyörii aikamoinen ”äänitaajuusbuumi”. On I-Dosereita, Brainwave generatoria ym. minkä avulla saa tuotettua erilaisia tunnetiloja.

Itseäni kuitenkin eniten kiinnostaa Ravi’s Ascension Audio Freqs -niminen äänitiedosto, joka on täysin ilmainen. Tiedoston kerrotaan avaavan chakroja ja aiheuttavan positiivista oloa.

Miten tämä äänitiedosto sitten vaikuttaa, mikä on sen tarkoitus ja miten kuuntelun voi aloittaa?

– Vaikutus / tarkoitus

  • Äänitiedosto lähettää korvien kautta aivoille tiettyjä äänitaajuuksia, joilla on positiivisia vaikutuksia
  • Vaikutus alkaa joidenkin päivien päästä
  • Poistaa masennusta
  • Unenlaatu paranee
  • Ego pienenee
  • Tunnet itsesi virkeämmäksi
  • Itseluottamus paranee
  • Keskittymiskyky lisääntyy
  • Chakrat avautuvat, joka mahdollistavaa erilaisia henkisiä kokemuksia

– Kuuntelu

  • Kuuntele päivittäin, mielellään aina ennen nukkumaan menoa
  • Kuulokkeilla, ääni kovalla, mutta samaan aikaan siedettävällä tasolla
  • Kuunnellessa kannattaa pitää silmiä kiinni ja keskittyä olemaan rauhallinen
  • Parantaaksesi vaikutusta kannattaa hengittää kuunnellessa syvään ja ajatella positiivisia ajatuksia

Itse olen ollut aika skeptinen tällaisten äänitiedostojen kanssa, mutta ajattelin kuitenkin aloittaa Ravin tekemän Solfeggio-äänitaajuussetin kuuntelun joitain päiviä sitten. Jo nyt huomaan jonkinlaisia vaikutuksia. Keskittymiseni on parantunut ja pystyn enemmän nauttimaan nykyhetkestä, ajattelematta menneitä ongelmia ja en murehdi tulevaa. Myös muilla on ollut positiivisia kokemuksia.

– Volumi oli täysillä ja käytin Sonyn hyviä kuulokkeita, että kokisin sen tarpeeksi hyvin. Joka kerta, kun äänet muuttuivat se sai minut hieman hämilleni ja hieman tavallaan pomppasin, mutta sitten totuin siihen. Kuuntelun loputtua sain täydellisen rauhan! En edes tiedä miten kertoa siitä! Olen yleensä aika negatiivinen tyyppi ja minulla on paljon ongelmia mieleni hiljentämiseksi… mieleni on AINA keksimässä jonkinlaista keskustelua. KAIKKI SE LAKKASI ja tunsin kuinka päässäni oli hiljaisuutta ja rauhallisuutta! Jostain syystä tunsin, että kaikki on ok, ihan kaikki! Tunsin myös kuinka “vanha negatiivinen” mieleni oli pyyhitty! Kuin kaikki menneisyyden kokemukset ja ongelmat… en eds muista niitä! Tunnen olon raikkaaksi, joten käytin mahdikkisuuden kertoa itselleni, että tästä lähtien mieleni tulee vastaanottamaan ainoastaan positiivisuutta, jumalaisia ajatuksia, sekä ajatuksia, mitkä itse valitse.” Raphael kertoo 2012Evolution.comissa.

– Kaikesta huolimatta n. viikon kuunneltuani olen pystynyt tekemään seuraavaa:

  • Parantamaan kipuja vasemmalla kädelläni
  • Näkemään himmeästi auroja, mutta työskentelen vielä onnistuakseni siinä kunnolla
  • Kokemaan tietoisuuteni laajentumista, sekä ESP-kykyjä
    Alex kertoo.

Suosittelen teitä lataamaan kyseisen äänitiedoston alla tarjotusta linkistä. Kannattaa kokeilla kyseistä tiedostoa päivittäin vaikka viikon ajan, jolloin näkee onko siitä ollut mitään hyötyä.

Huom! Joissain harvinaisissa tapauksissa äänitiedosto voi aiheuttaa päänsärkyä tai pahoinvoinita herkissä ihmisissä, mutta tällaiset olotilat menevät nopeasti ohi ja ovat merkki, että tiedosto toimii.

Tiedoston voit ladata tästä (klikkaa alla olevaa kuvaa):

Lisää tietoa ja äänitiedoston antamia kokemuksia tarjoaa:
Sebastianin Post-Mortal -blogi
Henkimaailma
2012Evolution

Hienoa. Tiedosto on ladattu jo yli 1500 kertaa! 🙂


Toiminnot

Information

136 responses

17 11 2008
Wespa

Jos on asiaa kohtaan skeptinen, niin voi itse kokeilla toimiiko tiedosto itsellä vai ei. It’s that easy. 🙂

Haastankin kaikki halukkaat viikon testiin, alkaen tänään maanantaina. Viikon päästä voi sitten (mahdollisesti aikaisemminkin) raportoida kommenttien muodossa omista kokemuksiaan.

17 11 2008
Ogeli

Kyllähän tuota voisi kokeilla, mutta mitä jos se on muukalaisten suunnitelma hypnotisoida kaikki sen kuuntelijat? 😀

17 11 2008
Hartsa

Otetaan nyt Wespan haaste vastaan ja yritän tunnollisesti viikon ajan kuunnella tuota.. jos ei kauhean pahaa oloa vain minulle tuota, tai en koe että tuo on vahingollinen itselle eka testien jälkeen.. 😉

Pitänee raportoida jahka tuota on tullut kuunneltua jokunen kerta tai se viikko. Onkin melkoisen iso tiedosto, saahan nähdä kuinka pitkä pätkä mahtaa olla kyseessä.

17 11 2008
Jonizz

Nämä äänitaajuudet jotka ”muokkaavat” Olotilaa ovat todella jänniä,joskus oli jopa jotain salaliitto teorioita että mainoksissa…itse en usko tuohon salaliittoon.

Otan Haasteen Vastaan =)

17 11 2008
calemran

Joskus kokeiltiin porukalla tuollasta i-doseria, josta pitäisi tulla kännin kaltainen olotila. Noh, lopuksi huomattiin, että tämä vaikutti oikeastaan vain niihin, jotka eivät ole koskaan juoneet alkoholia tai ovat juoneet sitä todella vähän. Itseeni se ei vanhana juoppona vaikuttanut mitenkään :’D

17 11 2008
Wespa

Kyseessä on siis hieman vajaa 10-minuutin pätkä, mutta tiedosto on aika iso, n. 99 Mt, koska kyseessä wav-muotoinen äänitiedosto. MP3-pakkaus heikentäisi taajuuksien voimaa ja siksi onkin suositeltavaa, että tuota tiedostoa ei vaihda mp3-muotoon…

17 11 2008
janne

Tämähän on todella hyvä keskittymisharjoitus kaikille. Tosin menetelmä perustuu ihan tavanomaisiin menetelmiin, WAV-tiedoston merkityksen jäädessä vähemmälle.

”Makaa selälläsi, pidä silmiä kiinni ja keskity olemaan rauhallinen. Hengitä syvään ja ajattele positiivisia ajatuksia. Toista päivittäin päivän päätteeksi.”

Listalla näyttää olevan tuttuja keskittymisharjoituksista tuttuja vaikutuksia.

”Tunnet itsesi virkeämmäksi. Itseluottamus paranee. Unenlaatu paranee. Poistaa masennusta.”

Täytyy jakaa hauska vinkki niille, jotka kaipaavat vähän jännitystä: koittakaapa WAV-tiedostoa kuunnellessanne päivittäin ennen nukkumaanmenoa silmät kiinni keskittyä ajattelemaan mahdollisimman vihaisia, väkivaltaisia ja aggressiivisia ajatuksia, vaikkapa ihmisistä, joita vihaatte. Huomaatte takuulla voimakkaita muutoksia fiiliksessä – jo viikossa!

17 11 2008
WM_

Ääni vaikuttaa ihmiseen, henkisesti ja fyysisesti. Pidän tätä aivan mahdollisena ja lataankin tiedoston.

17 11 2008
Aikuinen

Yksi kysymys: Mitä tarkoittaa ESP-kyvyillä?

17 11 2008
Spiff

Olen nyt kuunnellut tuota joka ilta ennen nukkumaan menoa reilun viikon. No 2 päivää jäänyt välistä pois. En ole huomannut minkäänlaisia vaikutuksia. Ei kertakaikkiaan mi-tään muutosta. No enpä sinänsä mitään odottanutkaan, mutta toisaalta en myöskään torjunut mitään mahdollisuuksia.

Olisi tietty aivan huippua pystyä esim. näkemään auroja, mutta ehkä mä olen vaan hidas. Tostahan mainittiin että tämä kuuri voi kestää jopa 6 viikkoa. Joillekkin se vaikuttaa jo muutaman päivän päästä.

Itse en oikeen jaksa uskoa tähän hommaan, mutta ajattelin nyt koittaa loppuun saakka.

17 11 2008
Pena

Tunsin outoa energiaa tuota kuunellessakin.
En pystynyt keskittymään muutakun siihen ääneen, tuntui joltain hypnoosilta, hieman ahdistunut olo. Mutta loppua kohti positiivinen. Olen vastan kerran kuunellut ja sekin oli pari minsaa sitten. Kokeilen illalla uudestaan.

17 11 2008
roi

voisihan tuota toki kokeilla ;o kuulostaa jännältä, ja pieni posiviitisuusruiske ei kyllä tekisi pahaa nyt..

17 11 2008
tonttu

Ja kuinkahan monta pöpöä tuo tiedosto sisältää XD

17 11 2008
Snotti

Siinähän tulee pelkkä wav. tiedosto joten en usko viruksiin. 😀 Latasin ja kokeilen –

17 11 2008
BG

suosittelen I-doseria

17 11 2008
mörkö

oon2 päivää jo kokeillu tota ja voin sanoo et kyllä se toimii,mieli tulee todella virkeeks ja rauhalliseks pidemmän päälle varmaan pysyyki virkeenä…eilen ku kuuntelin ja menin nukkumaan nii mun kämmenet ja ja jalkapohjat oli todella kuumat ja pisteli ihan älyttömästi en tiiä sit johtuko jostain muusta mutta outoo kyl oli… normaalisti olen aika hermostunu kokoaja joka asiasta mutta eilen ku kuuntelin niin ei ollu yhtää hermostunu olo tosi rauhallinen ja virkee mieli. suosittelen kaikille!!!

17 11 2008
mörkö

ja pitäs 6 viikkoo kuunnella tota…en kyl malta odottaa miten se vaikuttaa parin viikon pääst.

17 11 2008
mörkö

huom.kannattaa juoda paljo vettä ja proteiinii pitää saada mahollisimman paljon.se on kuullema erittäin tärkeää!!

17 11 2008
frost

Ei tarvinnu ku kuunnella tän yhen kerran, nii tuli jotenkin pirun outo olo. Oli semmonen niinku olis just heränny. Ja näin muutamien ihmisten ympärillä sellasia valonsäteiä tai sellaista, niin kuin kirkast valo olis ympäröinnyt ihmisen.

Huumaavaa, alan kuunteleen tätä kerran päiväs.
Vai saako useammin kuin kerran yhdessä päivässä kuunnella?

17 11 2008
Spiff

HÖH!!!!!!!!!!!!! X(

Miksei mulle tule mitään tollasta!!????

17 11 2008
Marika

Yhden kerran olen kuunnellut enkä tiedä pystynkö kuuntelemaan enempää. Rupeaa päätä särkemään jos kuuntelen. En pidä muutenkaan kauhean korkeista enkä oikein matalista äänistä.

17 11 2008
Spiff

Latasin tuolta saman äänifailin missä on tausta-ambienssia vähemmän ja koekuuntelin läpi. Sain ainakin lievän pahan olon aikaseks 😀

[audio src="http://rapidshare.com/files/160829432/Ravi_s_AscFreq_01__Less_Ambience.wav" /]

17 11 2008
jaaco96

voisko wespa laittaa sen vaikka youtubeen jonku videon yhteydessä kun en pysty lataa vaikka on vista ei oo mitään estojakaan koneessa ja oisko mikä tekis vihaseks

17 11 2008
Spiff

Ton äänen tasoa ei saa muuttaa – siis huonontaa ja youtubet sun muut pakkaa niin rajusti että vaikutus saattaa vääristyä tai hävitä kokonaan.

17 11 2008
Venus007

Olis mielenkiintoista, jos näitä taajuksien vaikutuksia alettais tutkia ihan lääketieteellisesti, esim aivojen magneettikuvauksissa! En ole itse ladannut vielä tuota tiedostoa, mutta kun youtubessa kuuntelin jonkun 5minuuttisen pätkän niin kyllä tuntui oudolta..

17 11 2008
Haukka

Tästähän oli vasta Penn & Tellerissä ja siellä testattiin mm. gongia ja kazoota testihenkilöihin. Lopputulos oli se, että mitkä tahansa äänet pystyivät parantamaan jos niiden vaikutukseen uskoi. Eli kyseessä on PLASEBO.

Kyllähän loppujen lopuksi se oma mielimusiikki rauhoittaa parhaiten ja on olemassa sitäkin musiikkia jolla on täysin päinvastainen vaikutus.

17 11 2008
Pistaasipähkinä

Kuuntelin tätä samalla kun pelasin CS:S ja k/d oli jotain 140/0 Joten epäilen että tämä antaa sisäisen aimbotin.

17 11 2008
Aqua vitae

Kyllä kokeilen^^
Placebohan tässä todellakin on kyseessä, mutta ihan huvin vuoksi kuuntelen^^
Ei siitä haittaakaan ole, mutta täyttä placeboa…

17 11 2008
Tonza

Placeboasanoisin minä. Mutta varmistan asian vielä. Rupean kuuntelemaan tuota ja katsotaan sitten tarkemmin.

17 11 2008
Ada

nyt se sitten lataa sitä… saa nähä vaikuttaako vai ei:) toivottavasti vaikuttaa sillä mulla on ollu näitten päivien aikana hirveet paineet ja stressi painaa kokoajan….

17 11 2008
Wespa

Olkoon placeboa tai ei jos vaikutukset ovat tuollaista luokkaa, niin hyvä vaan. Eli onko sillä loppujenlopuksi väliä tekeekö positiiviset vaikutukset itse äänitiedosto, vai oma mieli? 😉

Se on ainakin ihan todistettu juttu, että esim. meditaation ja unen aikana ihmisen aivoissa liikkuu eri määrä (muistaakseni tiheämmin) alfa-aaltoja, eli aaltokuvio on erilainen. Äänitaajuuksilla sitten pystytään simuloimaan mm. tuota meditaatiossa tulevaa aaltomäärää ja homman pitäisi toimia niin, että aivot sitten synkronisoituvat tähän ”aaltorytmiin”. Samaan juttuun perustuu Brainwave generator, joka lähettää äänipulssien lisäksi valoärsykkeitä aivoille. Eli ei ainakaan ihan täyttä bullshittiä ole. Omasta mielestäni Penn & Teller eivät ole todistaneet mitään (ei mitään tieteellisiä mittauksia tms.) ja ohjelman tyyli on ainakin omasta mielestäni liiankin raflaava ja harhaanjohtava, sekä aika paljon on jopa suoranaista propagandaa joukossa.

17 11 2008
Wespa

”Vai saako useammin kuin kerran yhdessä päivässä kuunnella?”
Ihan oman mielen mukaan, se määrä mikä itsestä tuntuu hyvältä.

”Ja kuinkahan monta pöpöä tuo tiedosto sisältää”
Ei yhtäkään. Kyseessä on normaali wav-tiedosto, jonka itse lähetin filefrontiin, jotta sen voisi ladata mahdollisimman vaivattomasta.

17 11 2008
Ada

kuuntelen sitä nyt a oon tosi väsyn ja en voi kirjotaa

17 11 2008
Ada

ihna tunnr

17 11 2008
Kimi

No pitäähän tätä kokeilla:)

17 11 2008
haha

jaa että EGO pienenee, no jääpä kokeilematta. tärkeintä on mahdollisimman suuri ego elämässä!

😀

17 11 2008
Katepillar

Wau! Toi tuntu jo heti iha mielettömältä, mä ainakin koitan kuunella joka päivä tota ja kattoo fiiliksiä ens viikolla 🙂

17 11 2008
Niko

Hmm, onko todisteita ettei tällaisia käytetä massojen kontrolloinnissa? Eräs vehje nimeltään HAARP käyttää myös erillaisia taajuuksia ihmisten aivoihin luodakseen erillaisia mielentiloja ja haluja. Elikkä erittäin voimakas vehje kontrolloimiseen. Onko mitään takeita ettei tässä ole semmoista filunkipeliä mukana?

Jos haluaa rehellisen hyvän olon ja kaikki nuo ylös listatut vaikutukset, niin alkaa vain reippaasti meditoimaan. Ei siinä mitään ihmeellisiä äänitiedostoja tarvita, jotka lähettelee jotain taajuuksia aivoihisi.

17 11 2008
anauna

Noin, päätinpäs ladata. Kohta se on laadannut sen. Pitänee heti testata. Mutta mulla on semmonen kysymys, että onko kukaan kuunnellu useita kertoja päivässä?? Elikkäs mitä vaikutuksia on jos kuuntelee esim. 3 kertaa päivässä.. Toivottavasti toimii tämä.

17 11 2008
Karvalakki

Kolmatta päivää kuuntelen tuota. Ensimmäinen kerta oli aika hypnoottinen kieltämättä. En tiedä kuvittelenko vain, mutta tuntuu kuin olisin paremmalla tuulella kuin ennen. Otan asiat jotenkin… Keveämmin. Mutta oli kyse sitten tuosta äänestä tai ei, niin voin sanoa että virkistää kummasti tämä outo positiivisuus. Kuuntelen sen viikon ja odotan muutoksia. Jos viikon päästä tuntuu hyvältä, voisi vaikka jatkaa pidempään. Jos tämä on placebo niin hyvä se ainakin on 😀

17 11 2008
Huttu

en uskalla kokeilla, pelkään että tämä on jotain alitajunnallista hypnoosia jolla pyritään tekemään pidemmällä aikavälillä ihmisistä säyseitä lampaita

17 11 2008
Wespa

Voin vakuttaa omasta puolestani ja muiden kokemuksia lukeneena, että mistään hypnoosista tai hallinnasta ei ole kyse, mutta jos on kovin epäleväinen/pelkää, niin suosittelen, että ei sitten kannata kuunnella.

17 11 2008
Huttu

latasin sen ja kokeilen paremmalla ajalla kun voin rauhassa keskittyä siihen

17 11 2008
Sisar Surmattu

Juu juu, pitääpä ite ladata. Katotaas viikon päästä. Itse kun olen aina halunut kokeilla tällaista kaikkea.. tämmöistä.. liittyvää.. Siis joo. Kokeillaan ja raportoidaan.

17 11 2008
Anima Damnata

Se kirjoitetaan ”aiotko” ei ”aijotko”.

Kielioppi ei voi olla näin vaikeaa…

17 11 2008
tuulias

Höh rauhallinen uni ja hyvä olo tulee raittiissa ilmassa reippailusta eikä sisällä kuulokkeet päässä kököttelystä. Hopi hopi nyt kaikki ulos lenkille siitä:)

17 11 2008
Tzundax

itse ajattelin heti tuota luettuani että toi vois olla jotaa alitajuntaista hypnoosia.. mutta, aihe on sen verran mielenkiintoinen että olkoot mitä vain.. pakko testata.. jos toimisi edes pieneen stressin poistoon niin hyvä vaan. ;D

ajattelin että jos heittäis kuulokkeet korville siks aikaa kun nukkuu.. tosin tiedosto ei ole latautunu vielä että en tiedä mitä siinä on.. jotaa liikenne ruuhkan ääniä? 😀 ei taida uni tulla silmään.. no läppä läppä.. testataan !

17 11 2008
Everest

Jospa tuo onkin vain suggestiota…Kun vakuutetaan että tuo toimii niin kyllä se sitten toimii!.Lataan tämän kyllä ja kokeilen…

17 11 2008
Munahaukka

kyl juu

17 11 2008
Munahaukka

joku lintu piipittää

17 11 2008
Munahaukka

kylhä se rentouttaa jos lintusist tykkää

17 11 2008
Wespa

Juu se linnunlaulu ja merenkohina on siinä vaan taustaäänenä. Itse äänitaajuudet vaikuttavat, eli se ”uliseva” koreataajuuksinen ääni.

17 11 2008
Lh_Dreamer

Kuulostipas se pelottavalta >:<. En uskaltanu kuunnella kuin pari sekunttia ja sitten laitoin kiinni. Nyt tuntuu rauhalliselta eikä pelota enää yhtään (Katsokaas, kun pelkään joka yö nukkumaan mentäessä). Pitäs varmaan kuunnella huomenna. Huh…

17 11 2008
Picard

Varoitus.
Itse kuuntelin Brainwave Generatorilla joskus jotain presettiä. En muista minkä niminen se oli. Nukahdin sitten luurit korvilla. N. 40 min päästä heräsin ja piti juosta oksentamaan, oli päänsärky, kylmänhiki ja muutenkin aivan kaamea olo. Eikä se ollut mitään mahatautia tms. Sen jälkeen en ole näitä ääniä kuunnellut.

18 11 2008
kuski

mahtaa niitä auroja näkyä huomenissa ainakin pohjoisemmassa.

18 11 2008
ppietu

Pakkohan tota on kokeilla. Saisi kerrankin olla jotain sellaista joka oikeasti toimii. Itse uskon, että placebo on osana vaikutusta, mutta ettei kyse olisi pelkästään siitä..?

18 11 2008
oozie

jos siinä korkeita ääniä on niin taitaa jäähä ku mulla tulee päänsärkyä korkeista ääniistä :S

18 11 2008
ääni

täähän on ambienttia, aika vaisu mutta silti. tarpeeks monotonisilla äänillä on ainaki mulle lievästi huumaava vaikutus kun niihin keskittyy tarpeeksi.

18 11 2008
jeppe

Nyt kuuntelin ensimmäistä kertaa ja täytyy kyllä sanoa että olin ainakin todella rentoutunut tuon clipin ajan. Aloitin kuuntelun miljoona murhetta päässä, mutta nyt en enää jaksa edes ajatella niitä. Täytyy ottaa päivittäiseksi tuo kuuntelu ja katsoa mitä tapahtuu 🙂

18 11 2008
janne

onko normaalia jos reaktio nopeus nousee paljon

18 11 2008
Huttu

voin uskoa että tämä klippi jotenkin rentouttaa,mutta se o kyllä iha bs:a että ihmisen henkiset kyvyt kasvaisivat tämänkuuntelun myötä.

en todellakaan usko että viikkojen kuuntelun jälkeen alkaisit näkemään auroja, tai pystyt parantamaan pieniä kipuja kädelläsi ja mielen voimalla

kuuntelin klipin kerran, ärsyttävää ujellusta enkä tuntenut itsessäni mitään erikoista. en kuuntelun aikana enkä sen jälkeen

18 11 2008
Lh_Dreamer

Kun laitoin koneeni kiinni rupesi ihan hemmetisti pelottamaan. Päätin sitten laittaa valon päälle kunnes se mokoma sitten pamahti ja enpä sitten nukkunut kuin 5h. En tiedä oliko valon pamahdus videon syytä, mutta silti. Argh… tänää 7 tuntii koulus :'<.

18 11 2008
mörkö

Karvalakki (17:31:43) :

”Kolmatta päivää kuuntelen tuota. Ensimmäinen kerta oli aika hypnoottinen kieltämättä. En tiedä kuvittelenko vain, mutta tuntuu kuin olisin paremmalla tuulella kuin ennen. Otan asiat jotenkin… Keveämmin. Mutta oli kyse sitten tuosta äänestä tai ei, niin voin sanoa että virkistää kummasti tämä outo positiivisuus. Kuuntelen sen viikon ja odotan muutoksia. Jos viikon päästä tuntuu hyvältä, voisi vaikka jatkaa pidempään. Jos tämä on placebo niin hyvä se ainakin on :D”

oon myös kuunnellu 3 päivää ja tosi positiivinen kokemus tähän asti ollu:D tosi outoo kyllä mutta uskon että positiivisuus voimistuu…normaalisti oon tosi hermostunu ja hermoheikko.eilen oli taas sama polte ja pistely käsissä ja jaloissa ja heho väris jotenki oudosti. nukuin kyllä huonosti ku kersa kuorsas korvaan mutta vaikka nukuinki huonosti viimeyönä niin ei oo mitää negatiivista ollu vaa tosi hyvä päivä ollu 🙂 normaalisti olisin tosi huonol pääl…

18 11 2008
Erra

Enpä epilepsiaa sairastavana uskalla kokeilla. Muuten ihan mielenkiintoista.

18 11 2008
frost

Heleijaa! toista kertaa kuuntelin ja oon ihan pää pilvissä! kokoajan muuttuu vaan paremmaksi!

Rupeen joka päivää kuunteleen tätä 😀 on nii kiva fiilis tuon jälkeen 🙂

Enkä kuulkaa yhtään liioittele! 😀

18 11 2008
venus007
18 11 2008
Janne

Olen kokeillut vasta 2 päivää äänitiedostoa, mutta jo toisen kuuntelukerran jälkeen vasenta kämmentä alkoi kuumottaa ja pistellä. Ei se kuuma ole, ei punoita, ei mitään. Tuntuu vaan. Mielentilassa en tunne vielä muita muutoksia kuin todella rauhallisen olon kuuntelun jälkeen.. Vaikuttaa mielenkiintoiselta 😛

18 11 2008
Hexaa

JOoo jotenkin tuntuu että päässä napsahtaaa :D:D
muta jos jos vielä kerran xD

18 11 2008
AveraG

Joskus löysin juttua samasta aiheesta ja sain linkkejä eri ääniin.
Tuossa ne ovatkin en tiedä että toimiiko linkit enään mutta pistinpä silti.
[audio src="http://rapidshare.com/files/90026620/5HTP.mp3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90030547/A-BOMB.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90035821/ABSINTHE.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90039687/ACID.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90042921/ADRENOCHROME.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90046021/AFTERGLOW.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90048039/AFTERMATH.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90051360/ALCOHOL.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90054470/ALPHA.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90059270/Anesthesia.mp3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90061073/ANTI_MIGRANE.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90063869/ANTISAD.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90066629/ASTRAL.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90069885/BETA.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90075684/Black_Sunshine.mp3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90079332/BRAIN__.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90083141/BUFO_TOAD.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90085868/CALM_ME.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90089558/CHAKRA.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90089558/CHAKRA.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90094629/CLIFF_HANGER.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90305068/cocaine.mp3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90307729/content.mp3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90310949/CRYSTAL_METH.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90313858/DELTA.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90316520/DEMEROL.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90319180/DEXIES.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90322759/DIVINORUM.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90327118/DMT.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90339002/DOWNER.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90344511/DXM.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90350393/Ectasy.mp3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90354796/ENERGIZER.MP3" /]

[audio src="http://rapidshare.com/files/90026620/5HTP.mp3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90030547/A-BOMB.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90035821/ABSINTHE.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90039687/ACID.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90042921/ADRENOCHROME.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90046021/AFTERGLOW.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90048039/AFTERMATH.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90051360/ALCOHOL.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90054470/ALPHA.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90059270/Anesthesia.mp3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90061073/ANTI_MIGRANE.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90063869/ANTISAD.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90066629/ASTRAL.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90069885/BETA.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90075684/Black_Sunshine.mp3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90079332/BRAIN__.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90083141/BUFO_TOAD.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90085868/CALM_ME.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90089558/CHAKRA.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90089558/CHAKRA.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90094629/CLIFF_HANGER.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90305068/cocaine.mp3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90307729/content.mp3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90310949/CRYSTAL_METH.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90313858/DELTA.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90316520/DEMEROL.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90319180/DEXIES.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90322759/DIVINORUM.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90327118/DMT.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90339002/DOWNER.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90344511/DXM.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90350393/Ectasy.mp3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90354796/ENERGIZER.MP3" /]

[audio src="http://rapidshare.com/files/90485331/MASOCHIST.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90491665/MORPHINE.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90512544/MULTIPLEO.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90516719/NICOTINE.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90518320/NITROUS.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90523429/OPIUM.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90531828/ORGASM.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90536027/OUT_OF_BODY.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90540079/OXYCONTIN.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90547325/Peyote.mp3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90551245/PROZIUM.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90551839/QUICK_HAPPY.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90555799/QUIT.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90559370/RAVE.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90561639/RESET.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90565120/SERENE.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90569321/Sleeping_Angel.mp3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90572690/SPEED.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90610110/THETA.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90623320/TRANQUIL.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90632340/Trip.mp3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90637186/VICTORY.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90642645/VIKADIN.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90648240/WHITE_CROSSES.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90654428/YABA.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90695277/YOU_CHOOSE.MP3" /]

[audio src="http://rapidshare.com/files/90362400/EXCITE.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90365550/EXTEND.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90371331/FIRST_LOVE.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90372389/FRENCH_ROAST.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90378848/GAMMA.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90385581/GENESIS.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90392213/GRAY_BE_GONE.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90399621/Hand_of_God.mp3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90404752/HANGOVER_CURE.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90412318/HASH.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90417030/HEROIN.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90421888/INHALANT.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90431000/INSOMNIAC.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90442336/INSPIRE.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90448865/JUICE_IT.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90452606/LAST.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90463786/LSD.mp3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90470123/LUCID_DREAM.MP3" /]
[audio src="http://rapidshare.com/files/90478984/MARIJUANA.MP3" /]

18 11 2008
AveraG

Ja sitten myöskin vähän tietoa näistä, että miten saa parhaimman vaikutuksen tekijän kertomana. En muista sivun nimeä josta löysin kaiken infon mutta olin copy pastennut notepadii kun tuntu niin kiinnostavalta aiheelta. Copy pastetan koko tekstin vaikka onkin enkuks kun ei kai siitä mitään haittaakaan voi olla.
————————-
I created these files by using the ”I-Doser” PC Software package purely to make listening
to them more convenient. By convenient I mean that you can transfer & listen to them on your
personal mp3 player or burn them onto a cd-r & listen to them on your stereo or CD Walkman.

Please read the descriptions for each track as some of them are quite effective & can
(if used correctly) have a very strong effect.

For best results, play through headphones in private laying comfortably with eyes closed.

Brainwave synchronization (entrainment) may be achieved when audio signals are introduced
to the brain causing a response directly related to the frequency of the signal introduced,
called binaural beats. Two tones close in frequency generate a beat frequency at the
difference of the frequencies, which is generally subsonic. For example, a 500 Hz tone and
510 Hz tone will produce a subsonic 10 Hz tone, roughly in the middle of the alpha range.
The resulting subsonic tone may affect the state of mind of the subject. The ”carrier
frequency” (i.e. the 500 Hz in the example above), is also said by some to affect the
quality of the transformative experience.

Each audio track contains advanced binaural beats that will synchronize your brainwaves
to the same state as the recreational dose. Mixed with our advanced auditory pulses are
soothing backtracks of ambient soundscapes to help the brain induce of state of mood lift,
euphoria, sedation, and hallucination.

18 11 2008
Sisar Surmattu

Toinen päivä. Ei mitään ihmeellistä. Toimiiko se sitte oikeasti, vai olenko minä sitten jo syntyääni masentunut henkilö. Ei ankanaan tunnu vaikuttavan mielentilaani mitenkään. Ja yhtä negatiivinen kuin ennen… Mutta tämähän oli vasta toinen päivä! *katoaa muutamaksi päiväksi*

18 11 2008
Painless

En tiä mikä oli, mut ekal kerral kuunnellessani repesin ensimmäisen minuutin aikana, jollekki vaa syyttä suotta. Loppuu kohden alko konekki tilettää, tais sillekki tulla jtn ”repeämisiä” =D

18 11 2008
Hartsa

Ei vielä parin kuuntelukerran jälkeen mitään ihmeempiä ole tapahtunut kuuntelun aikana tai jälkeenm ei hyvässä eikä huonossakaan. Yleensäkin mnulle nuo ääniaaltohommat on aina toiminut huonosti (brainwave generator, I-Dozerit..), mutta kokeillaan nyt ainakin tämä viikko loppuun jos se viiveellä lähtee käyntiin.

18 11 2008
No-Face

Kohta lähtee kokeiluun. Tod näköisesti toimii tietyllä tavalla koska olen yrittänyt tuota ruumista irtautumistakin ja olen päässyt siihen vaiheeseen jossa sähkö tuntuisi virtaavan lävitsesi. Muuten onkohan niskassani vikaa vai mikä kun kumarran niskalla voimakkaasti niin tunnen aivan kuin tulisi hermostokatkos tai jotain tunne on aika vaikea kuvailla mutta ei se kovin miellyttävä ole…vai oiskohan se sitä qi energiaa. Uskon myös että jumalat on tehty qi:stä eli uskomalla johonkin lujasti niin se voi toteutua koska ohjaat silloin qi:tä.

18 11 2008
Karvalakki

Neljäs päivä. On paljon parempi olo. Ja hei, pitäisi olla varmaan kaamosmasennus meneillään mutta oon pitkästä aikaa iloinen oikein oikeasti. Ajattelen positiivisesti ja vitutus on uskomattoman nopeasti katoavaa kun normaalisti se on 24/7 päällä ja pienikin asia saa takomaan nyrkkiä. Ja kun minulla oli ns sisäistä tuskaa muutamien asioiden takia vielä lauantaina, niin nyt se on täysin kadonnut. Osaan ottaa monen asian positiivisemmin ilman turhia hermoiluja ja vääntöjä. Ja nukun paljon paremmin, uni on syvempää eikä unia ole niin paljon. Se miksi minä tunnistan nämä muutokset johtuu siitä, että ennen tätä oli pelkkä kestovitutus ja inhottava olo ja olen syntyjäni täydellinen kyynikko. Muutos voi jonkun mielestä olla muustakin johtuva, mutta minä en usko siihen, minä huomaan sen täydellisen eron ja se vaikuttaa mun elämääni aika isosti. Tämä toimii, oli se sitten suggestiota, mitä tahansa hömppää tai jotain, niin on aika koomista miten joku höpönen äänitiedosto voi tuoda elämään näin valoa. Jos nyt jo tuntuu niin hyvälle, että välillä tulee outoja ”riemukramppeja”, niin voi vaan kuvitella miltä tuntuu kun viikko on tullut täyteen.

Ehkei se toimi kaikkiin samalla tavalla, tai jotkut tarvitsee pidempää kokeiluja että muutoksia tapahtuu. Kai tämä on vähän kuin lääke, ei sovi kaikille, ei välttämättä toimi ja sivuvaikutukset on jokaisella erilaiset. Mutta vaikka kuinka skeptinen olisi, kannattaa kokeilla edes sen viikon. En minäkään tähän kunnolla uskonut mutta ihan kokeiluna ajattelin testata. Ja minusta tätä toimii. Tai jos ei, niin jokin on tänä aikana mussa muuttunut joka saa mut aamuisin nousemaan pirteämpänä uuteen päivään.

18 11 2008
Sebastian

Antakaa itsellenne aikaa. Tiedosto vaikuttaa ihmiseen yksilöllisesti. Vaikutukset voivat näkyä vasta viikkojen päästä.

18 11 2008
tarppi

onko välttämätöntä kuunnella kuulokkeilla…itellä on rikki..??? enkä nyt jaksa tämän takia uusia käydä ostamas

18 11 2008
Sebastian

Kyllä. Kävin muuten ostamassa kuulokkeet juuri tätä varten, kun en aiemmin omistanut moisia.

18 11 2008
No-Face

”Eka kerran” jälkeen vähän oudot tuntemukset jäi jotenkin outo olo päälle. Se linnun laulu alkoi ottaa pattiin ja tuntuu kuin ois saanut kyseisestä ketutuksesta voimaa. Viha olkoon Voimamme (Star Wars:in tyyliin :).Testaan tuota viikon ja vastaan tänne sitten tuloksen. Testatkaa avoimella mielellä.

18 11 2008
köhmä

en mä ainakaan käytä kuulokkeita,kun ei just oo, luulen ettei niillä oo muuta merkitystä kun auttavat keskittymään,sulkevat muita ympäristön ääniä pois

18 11 2008
Marie

Otan haasteen vastaan! Mielenkiintoista saada lisäharjoitusta kaikkeen jännään. Aurat näen jo muuten, mutta parannus olisi mahtava juttu! Testaan viikon ja raportoin tulokset!

18 11 2008
tEPI

Alku oli loistava! Repesin heti sille linnunlaululle :D. Täytyy kyllä sanoo että jäi outo virne naamalle heti ekan kuuntelun jälkeen ja on positiivinen olo:D. Kuuntelin Skullcandyn subwooferilla varustetuilla kuulokkeilla joten matalatkin taajuudet luulis toistuvan hyvin. Kattoo jos jaksais viikon kuunnella niin vois kommentoida lisää. Suosittelen kuunteleen 😀

18 11 2008
A-E

Pakko se on varmaan tänään ladata ja kuunella, kun suurelle osalle on tullut hyvämieli:D Ja jos toi syysmasennus lähtis

18 11 2008
Huttu

pelkkää massahysteriaa ! muutamat muka tuntevat jotain ja muut alkavat yhtäkkiä myös tuntemaan jotain koska pelkäävät joutua ”massan” ulkopuolelle 😉

käy kalmasesti jos toho onki piilotettu joku alitajunnallinen käsky, ja sit jossain vaihees ympäri maailmaa asetetaan kovaäänisiä kadun varteen ja sielt tulee tietty signaali tietyllä taajudella mikä aktivoi komennon kaikkien päässä. nwo here we come 😉

suostun kokeilemaan tätä viikon, raportoin sitten viimeistään ensi viikon tiistai ja aikaisemmin jos kaltaiseni kyynikkö tuntee jotain outoja viboja. vasen käsi pistelee nyt muutenki kun nojaan koneella ollessani pöytään huonosti ja kyynärpään hermot alkaa jotenki kipunoimaan

18 11 2008
Hyrre

Odotukset alhaalla mutta tuskin nuo nyt aivoni pesevät… tai mistäs sitä tietää… Kyllähän noita nyt voisi viikon yrittää kuunnella.

18 11 2008
-

””- Kaikesta huolimatta n. viikon kuunneltuani olen pystynyt tekemään seuraavaa:

* Parantamaan kipuja vasemmalla kädelläni
* Näkemään himmeästi auroja, mutta työskentelen vielä onnistuakseni siinä kunnolla
* Kokemaan tietoisuuteni laajentumista, sekä ESP-kykyjä…
Alex kertoo.”

-Tohon asti vaikutti mielenkiintoiselta… mutta mutta. Muuten vaikutti mielenkiintoiselta ja täytyy ottaa haaste vastaan ja kokeilla. Niin ja ”Chakrat avautuvat, joka mahdollistavaa erilaisia henkisiä kokemuksia”!?

Ps. Hymiö vasemmassa alanurkassa, skrollaa alas. Onko tämä paranormaalia?

19 11 2008
thebel

Kuuntelin nyt neljännen kerran, silmät kiinni. Oikeassa kädessä alko tuntuu lämpöä ja samalla tunsin siinä turvotusta. Niskassa tuntu omituiselta ja hengitys alko tuntuu hieman raskaammalta. Sitten vatsan alueella alkoi kihelmöimään. Oon varmaa herkkä tälle. Ensimmäisillä kerroilla pää tuli kipeäksi, mutta nykyään tulee väsymys ja kauhee jano.
Kyllä tällä jotain vaikutusta siis on, vaikka en edes kuuntele millään huippukuulokkeilla, vaan JVC:n ohuilla kuulokkeilla.

19 11 2008
thebel

Pitäs varmaa kokeilla jossain vaihees nappikuulokkeilla, jotka pystyvät toistamaan jopa 7 Hz ääniä.

19 11 2008
thebel

Onko outoa jos vain oikeassa kädessä alkaa tuntuu lämpöä, ei vasemmassa :D. Teillä muilla näyttää tuntuvan lämpöä juuri vasemmassa.

19 11 2008
mörkö

”Onko outoa jos vain oikeassa kädessä alkaa tuntuu lämpöä, ei vasemmassa :D. Teillä muilla näyttää tuntuvan lämpöä juuri vasemmassa.”

jos oot vasenkätinen nii lämpöä voi tuntuu oikees kädes ja oikeekätisel taas toisin päi…itellä kyl tuntuu molemmissa käsissä mut vasemmas vähä enemmän mul tuntuu myös jalois…

19 11 2008
venus007

http://10-14-08.blogspot.com/2008/10/saviors-of-earth-solfeggio-ascension.html tolla videolla sanotaan, että jos on oikea kätinen, niin vasemmassa kädessä pitäisi tuntua kihelmöintiä ja sama toisin päin.

Tänään aloin miettiä, että onkohan noiden kuuntelu ihan täysin terveellistä? 😀 meinaan että toivottavasti ei ala kasvamaan mitään aivosyöpää tms.. Olis kiva tietää minkälaisia tuloksia saataisiin jos tyrkättäisiin ihminen aivojen magneettikuvauslaitteeseen ja soitettais sille noita taajuuksia.

19 11 2008
metele

muutaman kerran tullut kuunneltua, eka kerralla tuli viileätä kipunointia molempiin käsiin. sen jäkeen ei vaikutuksia. mielenkiinnolla odotellaan tapahtuuko jotain muuta jossain vaiheessa. mut joo.. siis jos periaatteesta on jo vastaan, ei takuulla tapahdu mitään minkä vois huomata, se on varma se 😀

btw henkilöt joilla on jo ennestään suht ehyt energia tuskin kokevat mitään välitöntä rauhoittumisen tunnetta

19 11 2008
metele

”jaa että EGO pienenee, no jääpä kokeilematta. tärkeintä on mahdollisimman suuri ego elämässä!”

sääliksi käy..

19 11 2008
Dalen

”- Kaikesta huolimatta n. viikon kuunneltuani olen pystynyt tekemään seuraavaa:

* Parantamaan kipuja vasemmalla kädelläni
* Näkemään himmeästi auroja, mutta työskentelen vielä onnistuakseni siinä kunnolla
* Kokemaan tietoisuuteni laajentumista, sekä ESP-kykyjä…
Alex kertoo.

Joo piaskan marjat, joo määki kuuntelen viikon verran tota ja pystyn näkemään saakeli mörköjä ja parantamaan vasemmalla kädellä… täyttä SONTAA tuo ”Alexin” puhe

19 11 2008
metele

viikon satunnaisen kuuntelun jälkeen:

viimeiset kolme kertaa -> lievä hedari

+ ensimmäistä kertaa omituinen otsalohkon kiristymisen tunne.

19 11 2008
metele

”Joo piaskan marjat, joo määki kuuntelen viikon verran tota ja pystyn näkemään saakeli mörköjä ja parantamaan vasemmalla kädellä… täyttä SONTAA tuo “Alexin” puhe”

no haist sinä*** jengi onnistuu irtautumaan ruumiistaan kahden viikon pikameditointikursseilla. revi siitä.

19 11 2008
Saagai

Tässä juuri kuuntelen tätä ’musiikkia’. Onnellisemmalta tuntuu. Tosin luulen, että naureskelen täällä lähinnä näille äänille, tuntuu jotenkin… koomiselta laittaa lintujen ujellusta ja meren kohinaa taustalle, puhumattakaan näistä äänistä. Mutta joka tapauksessa; toimii. 8D Itselläni ainakin on paljon huvittuneempi mieli, vaikka olen tätä vasta nelisen minuuttia kuunnellut.

Tässä katselin myös kissani reagoimista tähän ääneen, laitoin kuulokkeet hetkeksi kissani lähelle pöydälle, jotta se kuulisi ääniä(en korviin kuitenkaan tunkenut, kissathan kuulevat paremmin kuin ihmiset?). Se katseli hetken kuulokkeita, jonka jälkeen alkoi keräämään ja kieriskellä selällään onnellisena(joka ei kyllä vielä selitä mitään, sillä kissani on vain sellainen kehrääjä, eipä sille tarvitse kuin osoittaa pieni huomionosoitus, niin tämä on jo kehräämässä). Nyt se käänsi minulle selkänsä, kun laitoin kuulokkeet päähäni takaisin. Nukkuu vierelläni, korvat kyllä värähtelevät jatkuvasti. Taitaa kuunnella näitä ääniä. n__n

Mutta joo, suosittelen kokeilemaan, jos haluaa. Alussa kuulostaa vähän pelottavalta, mutta lopulta alkaa naurattamaan (ainakin omalla kohdallani) jokin, luultavasti linnun kiljunta ja meren kohina plus nuo … jännät ääniaallot. Mutta tarvitseeko sen nyt mitään paranormaalia tms. olla, kunhan vain saa rennon ja hyvän mielen? 8D

19 11 2008
Huttu

en tiedä ruumiista irtautumisesta, mutta toi kuulostaa kyllä niin scifiltä että saa jotain esp-kykyjä ja parantavia voimia kun kuuntelee viikon ajan tuota klippiä

uskon että tämä pitemmällä käytöllä voi jollain kumman keinolla rauhoittaa kuulijaa mutta loppu taitaa olla mielikuvituksen tuotetta ja oman ”uskon” buffaamista.

19 11 2008
mörkö

Dalen (15:18:29) :

“- Kaikesta huolimatta n. viikon kuunneltuani olen pystynyt tekemään seuraavaa:

”* Parantamaan kipuja vasemmalla kädelläni
* Näkemään himmeästi auroja, mutta työskentelen vielä onnistuakseni siinä kunnolla
* Kokemaan tietoisuuteni laajentumista, sekä ESP-kykyjä…
Alex kertoo.

Joo piaskan marjat, joo määki kuuntelen viikon verran tota ja pystyn näkemään saakeli mörköjä ja parantamaan vasemmalla kädellä… täyttä SONTAA tuo “Alexin” puhe”

riippuu ehkä ihmisesä mitä pystyy tekee ja mitä ei,jotkut on herkempii ku toiset.jos asenne on et vitut nii tuskin mitää pahemmin ees tapahdu…

19 11 2008
mörkö

Itellä taas on aika hyvin vaikuttanu jo 4 päiväs..kivaa ku ei oo semmonen vittu asenne kokoaja niinku normaalisti ollu.uni on parantunu ja mieli tosi virkee ja jaksaa jo jotain tehäkki…

19 11 2008
aquafortis

3 päivä menossa ja mitään muuta vaikutusta ei oikein tunnu olevan kuin tykyttävät päänsäryt^^
Viikon loputtua sitten nähdään…

19 11 2008
tarppi

kokeilin ihan piruuttain tota i doserin yhtä pätkää ja voin sanoo et kyl niin sekasin oli muutaman minuutin naureskelin yksin vessas joka asial eikä millään pystyny olemaan paikallaan tai hymyilemättä..:D en täst näitten sivujen pätkäst tiiä mut voin sanoo et toi i doser toimi kyllä mun osalta…ja toi kyseinen pätkä minkä kuuntelin on kuulemma lyhyin ja pieni vaikutteisin joten mielenkiinnol odotan muitten pätkien vaikutuksia

19 11 2008
Annaa

latasin just ja kuunnellut kaks kertaa. tuntuu vähä sellaset omituiselta kun en oo tuollasia ääniä koskaan oikeastaan kuullut, mutta se kuulosta aivan ihanalta tuo taustalla seuraava aaltojen kohina. siitä tuli jotenkin mahtava olo. mutta aion kyllä kuunnella tätä nyt sen viikon ajan ja vaikka enemmänkin, katsotaan sitten tuleeko mitään vaikutuksia.

19 11 2008
Lumimies

Heh :D. Heti kun aloin kuuntelemaan alkoi hymyilyttämään ja naurattamaan 😀

20 11 2008
metele

”3 päivä menossa ja mitään muuta vaikutusta ei oikein tunnu olevan kuin tykyttävät päänsäryt^^”

sama tääl. onko ne sun hedarit millasia? mä joudun toimenkuvani puolesta olemaan vähän kaikenlaisten (myös voimakkaiden) äänien kanssa tekemisissä pitempiäkin jaksoja ihan päivittäin, joten noin niinkuin periaatteessa pitäs kyllä olla aika hyvä toleranssi. en uskonut noita varotuksia että tulis hedari, luulin että jos taajuuksia kuuntelemalla voi hedarin saada se olis tullut jo ^^

tän perusteella uskaltais jo sanoa että ne pääkivut tulee siitä mistä väittävätkin tulevan = aivolohkojen aktivoitumisesta.. tai jotain

no en sano vielä juuta enkä jaata.

20 11 2008
Huttu

uh kuulostaa vähä huolestuttavalt noi teidän päänsäryt, olkaahan varovaisia sitte. ei noista oikee oo takeita miten ne vaikuttaa pääkopassa 🙂

itelläni ei oikee oo viel kahden päivän jälkee mitää vaikutusta suuntaan tai toiseen

20 11 2008
Karvalakki

6. pv nyt (jos laskin oikein). Eipä tässä mitään auroja ole nähty tai vasurilla paranneltu, mutta hyvä olo on joka tapauksessa. Koko ajan on sellanen hyvä mieli, vitutus katoaa kuin pieru saharaan hetkessä ja tuntuu että kaiken pystyy ottamaan positiivisesti. Enkä murehdi enää asioita! Minä, joka normaalisti valvon yöt läpeensä murehtimassa mitä typerimpiä asioita ja tulevia päiviä en enää tunne murehtimisen kitkerää tunnetta! Se on helpottanu mun elämääni uskomattoman paljon. Lisäksi pärjään n. 6 tunnin unilla, kun alkuyöstä on niin syvää unta ettei näy unia eikä mikään häiritse. Herään keskellä yötä pirteänä kuin peipponen. En tiedä mistä on kyse mutta hyvin pyyhkii, suosittelen lämpimästi.
Tosiaan, tuo pääkipu on ainut ”haitta” minkä olen huomannu. Tuon äänen kuunneltua tulee joskus pään etuosa kipeäksi. Samoin se tulee päivän mittaan hieman araksi välillä ja kuin kiristäisi joku. Mutta pistän sen osittain sen päihin että olen kuitenkin sisätiloissa 7 tuntia päivässä. Voi se olla toki juuri sitä vaikutusta mistä se kipu voikin tulla, joten särkylääkkeitä en ole napsinu ollenkaan. Mutta jatkan siis kuitenkin kuuntelua kun näin hyvältä tuntuu.

Varoitan toki että jos kuuntelee tuota ääntä ja doseja sekaisin niin voi tulla aika muhkea päänsärky. Ei välttämättä kaikille, ehkä vain mulle kun eillen kuuntelin ensin tuon läpi ja sitten quick happy dosen. Jyskytti päässä koko illan sen päätteeksi 😀

Tästä kykyjen tulemisesta sanoisin, että jos on parantamisen lahja tai joku muu henkinen kyky, niin se tulee nyt esiin jos tuota kuuntelee tarpeeksi. Ne ei ole kaikilla samanlaisia, se ois ihan älytöntä. Menee ehkä kauemmin ennen kuin se tulee pintaan, ei välttämättä viikko riitä kaikille. Riippuu siitä kuinka henkisesti vireinen näille asioille on ennen tätä ollut. Jos ei ole mitään erikoista henkistä kykyä, niin sitten sitä ei tule. Itellä, jos edes omistan sellaista, voi mennä jonkun kyvyn pintaan tuleminen pitkäänkin kun olin aika henkisessä lukossa ennen tätä vaikka liki kaikkeen paranormaaliin uskoinkin.

Jatkakaa kuuntelua, kyllä se muutos jossain vaiheessa salakavalasti luikertaa teidän aivoihin kuten minulle kävi 😉

20 11 2008
Huttu

taitaa kyl vaatii vähä muutaki tekemistä kun kuunnella tätä klippiä kerran päiväs samas ku lukee iltalehden nettisivut jos haluu jotain tuloksia. tarvitaan vuosien meditaatioharjoituksia ja muuta outoo settii, omistautumista.

ei pojat ja tytöt tä oo mitään ”tohtorin tutkinto kirjekurssilla” meininkiä. ei guruista oo tullu guruja istumalla viikko tai pari kuulokkeet päässä

täytyy sanoa että paremman fiiliksen saan kuuntelemalla hyvää musiikkia kuin tätä. ei se ketutus lähde pois, se vaan hautautuu kunnes sitten miettii itse että miksi harmittaa ja korjaa tilanteen

20 11 2008
Ogeli

Enpä ole ainakaan vielä parin päivän kokeilulla huomannut mitään, mutta hienoa jos joillakin on toiminut tuo. Kai jotkut ovat sitten herkempiä tuollaisille vaikutuksille, tai ”ärsykkeille”.

20 11 2008
kabanossi

kuullostaa, kuin että makoilisin meren äärellä ja lintu laulelis taustalla.. 🙂
yleensä en uskoi tälläiseen, mutta tämä on ns. konkreettista ja voin itse kokea jotain kokeilemalla.
perjaatteessahan tässä ei ole mitään yliluonnollista, sillä se vaikuttaa psykologisesti ja fyysisesti aivoihin, jos vaikuttaa.
itse olen pari iltaa ennen nukkumaanmenoa kokeillut:
1. ilta= ei mitään
2. ilta= tunsin, että olisin heilahdellu ja heitellyt volttia sängyn kanssa! (pidän silmät suljettuna ja makoilen pimeässä huoneessa kuunnellessani nauhotetta)
3. ilta= alkaa tänä yönä, katsotaan mitä tällä kertaa olisi tarjolla..

21 11 2008
tiikerililja

Latasin tuon ja kokeilin. Aluksi tuli sellanen tosi pirtee olo yhtäkkiä, mutta sitten kaikki meni _aivan_ päinvastoin, tuli ihan hirveen ahdistunut ja säikky olo. Lopetin jossain kolmen minuutin paikkeilla kun ei pystynyt vaan enempää kuuntelemaan. Se siitä positiivisuudesta o.O
Kumma juttu. En oo kyllä koskaan ollu noin ahdistunut mitään kuunnellessa.

21 11 2008
Dalen

Ainoo mitä mul on tapahtunu et nenään tuli sellanen meren haju eli et olisin ollu niin kuin jossain meren rannalla… Mutta muuta ei oo käynyt

21 11 2008
Pete

Moikka,

itse olen tehnyt energiahoitoja jo monta vuotta joten annan oman näkökantani energia-näkökulmasta.

Äänet tuntuvat kohdistuvan kehon eri energiakeskuksiin energisoiden ja puhdistaen niitä. Googlettakaa Chakroista tietoa niin näette että niitä on pitkin selkärankaa alhaalta ylös. Noita taajuuksia on 6 eli siinä mennään alhaalta ylös käsitellen chakra kerrallaan.

Eri ihmisiin vaikuttaa tällaiset hyvin erilailla. Jotkin on herkkiä ja niille tulee nopeasti tällaisilla tuloksia. Toisilla voi mennä kuukausia. Mutta kaikkiin nämä vaikuttaa, nopeus vaan vaihtelee.

Äkilliset pelot johtuvat ns. puhdistusoireista. Eli kun sulla on jossain Chakrassa ”kökköä” ja nämä taajuudet ravistelevat niitä irti niin pintaan voi tulla hetkellisesti vanhoja pelkoja. Tuon pitäisi olla nopeasti ohimenevää kun vaan ei lähde märehtimään pelossa vaan kääntää ajatukset positiiviseen suuntaan sinnikkäästi. Syvään hengitys pelon aikana nopeuttaa sen poistumista.

Päänsärky ja paineen tunne ovat hyvin tavallisia tuntemuksia kun joku chakra aktivoituu voimakkaasti. Samoin kihelmöinnit sun muut lämmön tunteet on normaaleja energian lisääntyvästä kierrosta johtuvia juttuja.

Energiahoitaminen on ihan luonnollinen juttu ja siihen pystyy ihan jokainen. Tämän kuuntelu voi voimistaa kykyä koska energiakehoa aktivoidaan. Mutta tässäkin toiset on luonnostaan lahjakkaampia. Sama juttu aurojen näkemisen kanssa, lahjakkuus ratkaisee kuinka äkkiä niitä alkaa nähdä jos alkaa.

Eli jos kokeilette niin rentoutukaa mahdollisimman hyvin, antakaa prosessille aikaa ja pitäkää se positiivinen mieli. Positiivisuuden ylläpitäminen helpottuu sitten huimasti kunhan paikat puhdistuu. Ja muistakaa että se mihin keskitytte voimistuu. Oli se sitten positiivista tai negatiivista.

21 11 2008
mörkö

paras lääke stressii mitä oon kokenu.enää ei tuu mitää sterssii paitsi jos joku oikee kunnol ärsyttää mut se menee hetkes ohi ja taas on positiivinen mieli 😀

21 11 2008
Emolys

Jos tuo todella toimii, sitähän voi käyttää mainoksissa ja vaikka missä propagandassa. Se joka sen hallitsee, saa valtaa ja tuon takia se voi koitua tappavan vaaralliseksi :O

Villi teoria mutta miksi se ei olisi mahdollinen?

21 11 2008
venus007

Onko tällä siis jotain tekemistä chakrojen kanssa?

21 11 2008
Karvalakki

Vielä kerran soitan tuon ja sitten on viikko täynnä 🙂 mutta jatkan tätä ehdottomasti, en halua että tämä hyvä olo loppuu. Sain kaamean räkätaudin, ja olen jo odotellut riipivää vitutusta saapuvaksi. Mutta ei mitään. Ei yhtään mitään. Hieman harmittaa välillä kun oikein silmät vuotaa ja nenä niiskuaa, mutta ei vituta. Ja se on ihme homma. Välillä tulee hetkellisiä ”minikriisejä” jotka katoaa yhtä nopeasti kun ovat tulleetkin. Ja tänään kaveri sanoi käveleväksi jukeboxiksi kun lauleskelen ja pitelen outoa hälinää koko ajan kun on niin hyvä mieli 😀

Auroja en vielä nää. Tai en ainakaan huomaa että näkisin. Haluaisin kyllä kovasti saada sen kyvyn. Mutta eipä tuo mitään, tämä hyvä olo on jo yksin tarpeeksi mahti juttu.

21 11 2008
leaherman

Itse pistän aina kotiintullessani Morrisseta soimaan ja jotenkin tulee samantien hyvä fiilis ja ego pienenee, olo tuntuu hyvältä 🙂 Ja siinä on myös melodia, hei sekinhän tuntuu hyvältä! 😀

22 11 2008
Dalen

”Karvalakki (17:32:18) : Auroja en vielä nää. Tai en ainakaan huomaa että näkisin. Haluaisin kyllä kovasti saada sen kyvyn. Mutta eipä tuo mitään, tämä hyvä olo on jo yksin tarpeeksi mahti juttu.”

Veikkaanpa että et edes tule näkemäänkään se Alex puhu p:tä ei nyt ketään pystyisi parantamaan vasurilla, no joo ehkä auroja voi nähdä…

22 11 2008
kakka

Kauheata kuraa , tämä ei vaikuta mulle ainakaan mitään DXXXX

23 11 2008
MothMan

Moni voi pitää näitä ääniä ärsyttävinä, aika ihmeellisiä vingutuksia =) Täytyypä kokeilla, mutta kunhan ei kuulo tästä menis vielä huonommaksi kun kerran kovalla pitää kuunnella 😀

23 11 2008
Hartsa

Onhan se vähän kumma, kun joillakin tuntuu olevan tuollainen suorastaan kateellinen näkemys jos joillekin tulee audioklipistä hyvä mieli tai hienoja kokemuksia.. mitä ihmettä se teitä haittaa? Ettekö ole kokeillut, vai eikö teille toiminut heti eka kerralla ja pitää sitten lähteä muita haukkumaan?
Se että se ei teille toimi ei tarkoita että se ei muille toimisi, toisilla on näkövammoja, koita heille selittää miten heidän pitäisi nähdä.. tai miksi osa ihmisistä pystyy vaikka pyöräyttämään kielen rullalle kun taas toisille se on täysi mahdottomuus.. geeneistä kiinni? Ehkä näin, mutta jokatapauksessa jokainen meistä on erilainen, sen nyt voinee jokainen myöntää ja hyväksyä. Antakaa siis toisten kokea positiivisia vaikutuksia ilman että tungette subjektiivisia kokemattomuuksia ainoina objektiivisina kokemisen mahdollisuuksina.
Itselle ei vielkään näin kuuden illan jälkeen ole tullut mitään merkittäviä vaikutuksia, edelleenkään huonossa tai hyvässä. Ainoastaan kruunuchakra on parina edellisenä iltana aktivoitunut melko hanakasti.. saahan nähdä jos tässä jotain vielä tapahtuu.
Ja mitä tuohon parantamiseen tulee, niin parantamisen lahjat voi kuka tahansa harjoitella päivän-viikon treenillä, se nyt on jokaisen hylätty ominaisuus jonka voi uudelleenopetella jos vain haluaa. Ei ole kovin ihme jos tämä sen uudelleenomaksumisen jollain tapaa aktivoisi joillekin.

23 11 2008
Skorp

Eihän tuo äänitiedosto muokkaudu mitenkään, jos sen siirtää iPodiin?

23 11 2008
Wespa

Tietojeni mukaan ei pitäisi muokkautua mitenkään.

23 11 2008
Dee

Kokeilen tätä nyt. Vähän viiveellä sain tiedoston koneelleni, mokoma mokkulanetti…

Toivottavasti edes muistini paranee jos ei muuta tapahtuisikaan.. 😀
Mut kyllä uskon että tämä toimii. 😉

24 11 2008
Karvalakki

Voiko suggestion kumota sillä, että jätti tiedoston kuuntelematta ja uskoi että nyt on päivä pilalla ja masentaa mutta ei masentanutkaan vaan oli yhtä hyvä päivä kuin sillon kun oli kuunnellut äänen? Jos joku ymmärtää mitä yritän tässä sönkätä 😀
En muistanut eillen ollenkaan kuunnella tuota ja odotin vakaasti koko päivän, että noniin, loppu tuli ja kohta alkaa masentaa ja elämä painaa. Eipä painanut. Olin ihan yhtä iloinen kuin muinakin päivinä kun olin kuunnellut sen äänen. Eikö se kumoaisi ainakin osittain sen väitteen, että se on itsesuggestiota kaikki, sillä minä melkein suggestoin itseni masentumaan kun ajattelin että kun ei saa kaivattua annostani kuin huumeriippuvainen en voi olla iloinen? En tiedä, tuli vain mieleen. Tänään muistan kyllä kuunnella kun kerran vaikutukset on pysyviä.

25 11 2008
metele

”En muistanut eillen ollenkaan kuunnella tuota ja odotin vakaasti koko päivän, että noniin, loppu tuli ja kohta alkaa masentaa ja elämä painaa.”

en usko että se toimii ihan tolleen. älä huoli, teet sitä vauhtia kuin tuntuu 😉

”Eri ihmisiin vaikuttaa tällaiset hyvin erilailla..”

et vois kyllä olla enää enemmän oikeassa. tossa kun sanotaan ym. -> poistaa masennusta, stressitilat purkautuu, keskittymiskyky paranee, tulee virkeämpi mieli njanjaa..

eipä ole tarvetta kun on kaikki kondiksessa. no koitinpa kuitenki.

mutta jotain kyl tapahtu, nimittäin alkoi ottamaan päähän aika paljon 😀 ja ahdistaan, ja yhtäkkiä tajusin että oon kiriny mun karannutta flowta kolme vuotta kahdessa viikossa.

erilailla, sanosin.

25 11 2008
Yasirotta

En yhtään epäröi etteikö tällä olisi vaikutusta ihmismieleen. Itseäni naurattaa jälleen nämä kommentit; ”haha ei tee vaikutusta yhtään”. Samanlailla minäkin voin mennä niihin hengitys-/rentoutusharjoituksiin ja huudella että; ”Empäs rauhoitu ! Tää ei toimi ollenkaan!” 😀

25 11 2008
XD Mixeri

Mietin vaan, että olisikohan tuossa kyse juurikin siitä, että aivot saavat ”virike”-ääniä, jolloin mielenkiinto pysyy korkealla?

25 11 2008
Urz

Sain eilen illalla, kun makasin sängyssä ja kuuntelin tuota, niin aivan viime hetkillä, kun se ”tuuli” puhaltaa voimakkaasti, niin suuren hyvänolon tunteen, joka kulki varpaista päähän ja takaisin. En uskonut, että voisi olla tuollasia vaikutuksia ja kun en ennen ole tälläisiä kokenut, niin ei se kaiketi minun itseni ajattelun-tuotosta voinut olla. Hyvin tyytyväinen! viides kerta, kun kuuntelin eilen.

26 11 2008
metele

”Sain eilen illalla, kun makasin sängyssä ja kuuntelin tuota, niin aivan viime hetkillä, kun se ”tuuli” puhaltaa voimakkaasti, niin suuren hyvänolon tunteen, joka kulki varpaista päähän ja takaisin. En uskonut, että voisi olla tuollasia vaikutuksia ja kun en ennen ole tälläisiä kokenut”

hienoa kuulla, ei muuta kuin jatka ihmeessä =)

26 11 2008
Obituary

Olisi kiva tietää että mistä tuo äänite on alkujaan peräisin. Väitetäänkö alieneiden tehneen sen?

27 11 2008
jeppe

Kuuntelin tätä ja se aiheutti päänsärkyä mutta hetkellisesti….sit olikin jo vessan vuoro….joten tiedosto toimii mut kokeillaan uudestaan muutaman buranan avulla:)

27 11 2008
A-E

Noin 4 päivän kokeillun jälkeen olen huomannut vain yhden asian. En ole enää niin paljon väsyntynyt…

17 12 2008
testaajapoiiika

aika jännä näin eka kuuntelun jälkee.. ensin en todellakaan osannut rentoutua tai mitään tuon korkean äänen takia ja jopa pelotti vähäsen… sitten alko oksettaan aina ku korkea ääni hyppäsi korviin.. ja kun sanottiin että ajattele iloisia asioita niin tässä paineessa se on lähes mahdotonta, MUTTA. Ihan lopussa, veikkaisin että viimeisen 30-60 sekunnin aikana totuin tähän, pahaolo lähti ensin pois, sitten totuin ääneen ja yhtäkkiä ajattelin tosi mukavia asioitakin ja jopa naurahtelin.. ja ne hyvät asiat mun mielestä vaan tuli mieleen eikä niihin tarvinu keskittyä tai ei niitä väkisin pitänyt edes miettiä.. taidan piruuttani kokeilla tätä ja katsotaan..

ps. väsyttämäänki alko älyttömästi 😀

21 12 2008
Ada

kokeilin youtubesta noita muita ja nukahin kesken sen ja olin tosi väsyny kun kuuntelin yhtä tommosta