Itsesytyntä

27 01 2009

Itsesytyntä eli SHC (spontaneous human combustion), jossa ihminen syttyy äkisti palamaan ilman näkyvää syytä on yksi pelätyimmistä rajatiedon osa-alueista. Palo tuntuu saavan alkunsa ihmisen sisältä, eikä suinkaan ulkoa päin eikä vaikuta ympäristöön niin vakavasti. Muilla eläimillä tätä ei ole koskaan tavattu, eikä lääkettieteellisesti paljoa keskusteltu eikä tutkittu, koska sen paradoksit tekevät siitä teoriittisesti mahdottoman tapauksen. Ristiriitana tässä on, että ei tunneta keinoa, miten ihmiskudos voi kehittää niin valtavan lämpötilan, että se mahdollistaa melkein täydellisen ruumiin palamisen ja silti jättää ympäristön lähes vahingottomattomaksi.

Vaikka ihminen valettaisiin jollain herkästi syttyvällä aineella, sekä vielä juotettaisiin täyteen ainetta, ja sen jälkeen tuikattaisiin liekkeihin, niin sekään ei riitä polttamaan ihmisruumista niin täydellisesti, kuin nämä itsesytyntä tapaukset, joista usein jää jäljelle vain käsi, jalka tai vastaava. Silminnäkijä kuvauksien mukaan ihminen ei pala suurella ja keltaisella/oranssilla liekillä, vaan pienellä ja sinisellä liekillä. Tapauksista on myös selvitty hengissä, jotkut harvat ovat menettäneet vain käden tai jalan.

Koska itsesytynnälle ei ole tieteellistä selitystä se luokitellaan paranormaaliksi ilmiöksi. Sen aiheuttajiksi on esitetty soluissa olevan hapen ja vedyn syttymistä, tieteelle tuntemattomia hiukkasia ja aineetonta tekijää, eli niin sanottua kundaliinienergiaa. Happi ja vety eivät kuitenkaan ole soluissa sellaisessa muodossa, että ne voisivat syttyä. Yksi selitys myös on niin sanottu ”kynttiläsydänefekti, jossa ruumiin rasva toimii polttoaineen tapaan ja vaatteet ”sydämenä”. Kun iho palaa puhki, niin sula rasva valuu ulos  ja pitää liekkiä yllä joka mahdollistaa ruumiin täydellisen palamisen.

Katso itsesytyntätapauksen kuva tästä (huom ei heikkohermoisille!).

Dokumentti aiheesta:

Katso dokumentin muut osat tästä: Osa 2, 3, 4, 5.

Artikkelin kirjoitti Antti ja sillä osallistuttiin Paranormaali Blogin artikkelikilpailuun.

Lähde: wikipedia.org

Haluatko sinäkin ottaa osaa artikkelikilpailuun? Lue lisää tästä.


Toiminnot

Information

38 responses

27 01 2009
RedMal

En olekaan koskaan kuullut tällaisesta, mielenkiintoinen artikkeli. Pitääpä katsastaa dokumentti huomenissa.

28 01 2009
Ogeli

Tuosta olen lukenut ja hrr… Aika karmaisevalta kuulostaa.

28 01 2009
quilu

mielenkiintoinen kuva, hiukan epäselvä vain.

28 01 2009
quilu

”Sen aiheuttajiksi on esitetty soluissa olevan ja vedyn syttymistä”

”olevan”- ja ”ja” sanan välistä kenties puuttuu jokin sana?

28 01 2009
Korn

”Happi ja vety eivät kuitenkaan ole soluissa sellaisessa muodossa, että ne voisivat syttyä. ” on seuraava lause, joten kaippa siitä tuo happi sana puuttuu välistä.
Itse artikkeli on mielenkiintoinen. Jotenkin vain kuulostaa uskomattomalta että kehon rasva voisi palaa tuollatavoin. No mene ja tiedä…

28 01 2009
Kirjoittaja.

Joo, kappas siitä puuttuu sana ”hapen” Anteeksi virhe.

28 01 2009
roi

googlesta löytyy paljon kuvia hakusanalla ”spontaneous human combustion”. mielenkiintoisen näköistä ja todella outoa. en keksi mitään selitystä tuolle, mikä ei tietty ole ihme josseivat tiedemiehetkään..

28 01 2009
No-Face

Tässähän saa ruveta pelkäämään että syttyis palamaan itsekseen.
Kyllä ne tuolle(kkin) löytävät vielä ratkaisun ja sitten alkavat lääkefirmat myydä pillereitä jotka pienentävät syttymisriskiä 90 %. Hyvä bisnes idea.

28 01 2009
L0nkero

Olisihan se jännä jos tuo olisi totta. Tuo kuva on karsean näköinen. Yhh, miksi nuo jalat ovat jääneet tuollain palamatta😡. Onko näitä syttymisiä muuten saatu kuvattua mitenkään videolle?

28 01 2009
quilu

Kunpa olisikn saatu videolle kuvattua. Olisi mielenkiintoista katsoa.
Kärsiiköhän ihminen tästä pahastikkin, tästä itsesytyntä tapauksesta..?

28 01 2009
No-Face

Voisin kuvitella että jos sytyt ulkopäin niin sekin sattuu, että jos sisältäpäin niin tuska taitaa olla hetken aikaa aika kova. Entä jos jotenkin ehtisi juoda vettä kun tulee suusta tulta. Kattokaa tuo dokumentti ja kuunelkaa noiden palomiesten ja poliisin kommentit ennekuin sanotte ettei voi olla totta tai väitätte feikiksi (vaikka kukaan ei ole väittänytkään).

28 01 2009
Wespa

Tällaiset syttymistapaukset ovat hyvin harvinaisia. Mielestäni siis turha pelätä koko asiaa. Voin sanoa, että 99,99999% varmuudella teistä kukaan ei syty palamaan.🙂

28 01 2009
Kristhor

Itsesyttymisessä ei ole mitään yliluonnollista. Katsoin dokumentin missä tutkittiin mikä saa ihmisen syttymään itsestään. Itsesyttymisessä ihminen toimii kuin kynttilä, ihmisen rasva on kuin kynttilän vahaa.

28 01 2009
Kridfick

Aika jännä.. En voi sanoa muut..

28 01 2009
vuokralainen

joku nainen on todella sytyttänyt😀

28 01 2009
BlackDeath

😀 aika hyvin tuo alku: jossa ihminen syttyy äkisti palamaan..blaablaa…muilla eläimillä tätä ei olla koskaan tavattu.
Aika elukoitahan myö taijjetaan olla😛

Mut tämä on aika mielenkiintoinen aihe. Hyvä hyvä!

28 01 2009
aquafortis

Anteeksi, luin otsikon ensiksi todella pahasti väärin >_> …

Nyt ensimmäiseksi providasin mielelläni mutuaman linkin:

http://www.csicop.org/sb/9612/shc.html
http://www.crystalinks.com/shc.html
http://news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/158853.stm
http://skepdic.com/shc.html
http://skepchick.org/skepticsguide/index.php/topic,6572.0.html

Eli kyse on vain ilmiöstä, jota kutsutaan nimellä ”wick effect”. En jaksa selittää tarkemmin. (Katsokaa linkit ja hämmästykää)

Wespa:”Tällaiset syttymistapaukset ovat hyvin harvinaisia. Mielestäni siis turha pelätä koko asiaa. Voin sanoa, että 99,99999% varmuudella teistä kukaan ei syty palamaan. ”

Kysehän ei siis vieläkään ole sattumasta, vaan miten sinä onnistut kämmäämään tulen kanssa kunnolla. Tai sitten joku toinen sytyttää (murhamielessä) palamaan.
Eivätkä nämä tapaukset niin harvinaisia loppujen lopuksi ole… (Katso linkit)

*Paras/mielenkiintoisin artikkeli tähän mennessä* Onnea.

28 01 2009
mursu

mielenkiintoista. googlasin kuvia hakusanalla ’spontaneous human combustion’
Miksiköhän jalat jäävät jäljelle? mikseivät nekin pala? :S

28 01 2009
ITSagony

Siellä dokumentin toisessa osassa noin 5min paikkeella kerrotaan TV:stä joka on osittain sulanu ja sen vieres on nukke erittäin paloherkissä vaatteissa.
Ja nukelle ei ole käynyt kuinkaan.

Murhaajanuket taas asialla.

28 01 2009
Wespa

Kysehän ei siis vieläkään ole sattumasta, vaan miten sinä onnistut kämmäämään tulen kanssa kunnolla. Tai sitten joku toinen sytyttää (murhamielessä) palamaan.

Voi pitää hyvinkin paikkaansa vaikka yleensä syttymissyytä ei ole saatu selville. Yhdessä tapauksessa mm. nainen syttyi palamaan, mutta tuli kerettiin sammuttamaan. Lopuksi syyksi selviytyi hänen taskussaan ollut simpukka, jonka hän oli poiminut rannalta. Simpukassa oli arvelujen mukaan ollut ruutia ilotulitteesta, sekä jotain muuta ainetta, joka aiheutti kemiallisen reaktion. Tässä siis ei ainakaan mistään normaalista tupakan kanssa kämmäilystä ollut kyse. Tuotakaan naisen tapausta ei olisi varmaan saatu selvitettyä jos hän olisi palanut kokonaan…

Sen mitä ymmärsin aikoinaan jostain dokumentista, niin ihminen palaa kohtuu helposti rasvan takia. Jaloissa ja käsissä ei rasvaa ole niin paljoa ja siksi yleensä tapauksista jää raaja tai pari jäljelle. Näissä tapauksissa ihminen palaa pienellä liekillä polttaen samalla rasvaa ja siksi palaminen ei välttämättä riitä sytyttämään huonekaluja tms. Toki niitä mysteerejäkin aina on eikä vielä olla täysin varmoja, että pystyykö tälläkään syyllä selittämään kaikkia tapauksia.

28 01 2009
vuokralainen

hyvä ei tarvinu mursulle selitellä ite asiaa miks jalat/raajat jää jäljelle

29 01 2009
julle

Mursuil on muuten hyvä rasvakerros, watch out½!

29 01 2009
vuokralainen

😀

29 01 2009
Kerttu

Kerran töllöstä tuli ohjelma missä todettiin, että jos on kesähelteellä katettu ulos pöytä ja tarjolla on lisukekulhossa majoneesia, niin majoneesi voi syttyä aivan itsestään palamaan. Siinä on jotain sellaisia ainesosia, jotka lämmössä syttyvät palamaan. Olisikohan nuo itsesytyntä-ihmiset syöneet kosolti huoneenlämpöistä majoneesia ja joka sitten on lämmennyt mahassa lisää…? Onko selvitetty mistä kohtaa kehoa palo saa alkunsa? Mahalaukusta vai?

29 01 2009
JeiBei

Tästä tuli joskus dokumentti telkassa. En muista, että milloin ja mikä kanava… Yhden tapauksen syy oli vaatteiden keskeinen kitka, joka roihautti tukan palamaan. Niitä oli muitankin tapauksia, en valitettavasti muista niiden syytä.
Joku paloi keittiössään, eikä muu talo syttynyt.

Karmivia tapauksia, pakko sanoa.

29 01 2009
Möö

South Parkissa käsiteltiin tätä asiaa. Johtuu suolikaasujen pidättämisestä.

Anteeksi. Oli ihan pakkoa sanoa… 9_6

29 01 2009
juha

Näin aiheeseen liittyvän dokumentin joskus ja ikävä kyllä en muista ihan tarkkaan mutta muistaakseni fosfori kaasut joita muodostuu joistakin ruoista voisi olla syttymisen syy ja justiin vaatteet ja rasva sitten toimii kynttilän tavoin niin kauan kun rasvaa riittää ja nimen omaan pienillä alueilla missä vaate peittää ihon…

29 01 2009
JeiBei

Ja kun ihmisessä oleva rasva palaa niin liekkien lämpö ei ole niin korkea että se sytyttäisi esim. Talon.

29 01 2009
juha

Itse asiassa sitä lämpöä mitattiin niin se oli todella kuuma mutta jotenkin se rajoittuu vaatteiden alle. Kyseisessä dokumentissa sytytettiin sian ruho sängyssä peiton alla ja useita tunteja se paloi kuumana mutta hyvin pienellä alueella kunnes koko sian rasva taisi levitä pitkin kämppää ja sytytti räjähdysmäisen palon mutta ennen sitä edes sänky ei syttynyt.

29 01 2009
juha

Ainiin ja tosiaan se syttymiseen liityvä asia voi huonolla säkällä johtua siitä kun fosfori reagoi suolistoon joutuneen hapen kanssa jotka yhdistyessä syttyy palamaan.

29 01 2009
sanefax

Sanoisin, että paras artikkeli tähän mennessä.

Etsiskelin Googlen kautta kuvia tästä, tietysti englannin kielellä ja täytyy sanoa, että osa näytti erittäin feikatuilta. Toiset olivat sitten erittäinkin todellisia.

Jännä juttu, jos jostain löytyisi videomateriaalia.
Melkeen alko pelottaa. Toivottavasti laktoosi-intorelanssi ei lisää riskiä itsesytyntään, jos se tapahtuisi nyt sitten suoliston kautta.
Etelämmässä ihmiset olisivat pulassa, he kun kestävät sitä laktoosia vielä huonommin🙂

Loppu meni vähän off-topic.

29 01 2009
Kristhor

itsesyttymisessä ei ole mitään yliluonnollista. katsoin dokumentin missä selitettiin miten se tapahtuu.

29 01 2009
Kerttu

Just joo muistelin mäkin joskus kuulleeni tosta fosforin syypäisyydestä. Eix sitä liene kaloissa tahi jossain? Seuraavan kerran kun syön kalapuikkoja pidän kastelukannun visusti vieressä.

30 01 2009
juha

En muista mistä kaikesta sitä fosforia tuli mutta herneistä ainaki.

30 01 2009
huuhaa

Metaani se vain siellä palaa.. ei saa pidätellä pieruja, tai käy kuin Kennylle.

30 01 2009
JeiBei

Juu, puhumme samasta dokumentista… mutta siitä on niin kauan aikaa, kun se tuli, niin en muista mitään siitä.😀

31 01 2009
TW;silu

Mielenkiintoisin artikkeli! erittäin hyvä🙂 kiinnostava aihe kylläkin juu.

1 02 2009
Zoltan

FISS-BUMM!




%d bloggers like this: