Henkimaailman, sekä Parablogin ilmoitusasiaa

29 12 2008

Henkimaailma

Henkimaailma blogi, johon itsekkin olen muutaman artikkelin kirjoittanut hakee lisää henkilöstöä. Henkilöstöön halutaan musiikintekijöitä, videoeditointia osaavia, suomennoksia tekeviä sekä englanniksi kääntäviä henkilöitä, sekä mm. henkilöitä jotka haluavat jakaa henkistä tietoa.
Lue lisää tästä.

Henkimaailman ensimmäinen podcast on myös ilmestynyt. Podcastissa käsitellään mm. kärsimyksen turhuutta, positiivisuutta, sekä erinäisiä tämän ulottuvuuden illuusioita.
Podcastin voit kuunnella tästä.

PB-Logo

Tätä myöten haluan myös ilmoittaa, että Paranormaali Blogin seuraavan kilpailun aihe on Artikkelikilpailu (ei huolta, myös valokuvauskilpailu on tulossa). Eli tarkoituksena olisi, että kilpailuun voi osallistua kirjoittamallaan artikkelilla. Netistä voi etsiä tietoa esim. Area51:stä tms. paranormaaliin liittyvästä ja kirjoittaa siitä oman artikkelin, jolla pääsee osallistumaan kilpailuun. Kilpailun tarkemmat tiedot, palkinnot ja säännöt ilmoitetaan myöhemmin kun kilpailu potkaistaan virallisesti käyntiin. Toki voit jo nyt aloittaa kilpailuun valmistautumisen.

Ylläpitoommehan liityi jo Gamma, mutta haluamme kuitenkin kasvattaa Parablogin ylläpitoa ja täten laajentaa sisältöä. Haemme mm. henkilöitä joilla olisi kiinnostusta kääntää englannista suomeksi, sekä henkilöitä joilla olisi kiinnostusta tehdä tiivistelmiä (yliluonnollisista artikkeleista) ja vaikkapa lisätä kiinnostavia videoitakin yliluonnolliseen liittyen. Tästäkin teen jossain vaiheessa oman ilmoituksen, mutta asiaa koskien voi jo nyt ottaa yhteyttä.


Toiminnot

Information

12 responses

29 12 2008
Kissansilmä

Eiku valokuvauskilpailu : DD

Mutta siis:

Siis pitääkö netistä kopioida uutinen ja liittää?

29 12 2008
Wespa

Kopioiminen on kiellettyä. Uutisesta pitää tehdä tiivistelmä tai muuttaa se omaan muotoon ja mahdollisesti myös etsiä tietoa useista lähteistä. Lähipäivinä avaan kilpailun ja kerron miten/mihin osallistumiset voi lähettää.

31 12 2008
Kissansilmä

Saako uutisen keksiä?😀

2 01 2009
Tonza

Mitenkä nyt aiheet noin vähissä, että tarvitsee lukijoilta niitä jo pyytää…

2 01 2009
Wespa

Onko sinusta aiheet vähissä? No eikös tämä kilpailu osunut sitten juuri nappiin… Pitää tuota hieman vielä valmistella sääntöjen ym. osalta, mutta tällainen tulee olemaan. Rikastaisi mukavasta bloginkin sisältöä ainakin hetkellisesti. Toki vain julkaisukelpoiset/parhaaty julkaistaisiin itse blogissa.

Niin ja ylläpitoonkin on mukava saada lisää henkilöitä, niin saamme lisää artikkeleita ja uusia näkemyksiä esille. Tavallaan tästäkin blogista tulee samalla enemmän yhteisöllinen kokonaisuus, jossa homma hoidetaan ainakin osittain kollektiivisesti. Hienoa, eikö totta.🙂

3 01 2009
akba

Wespa, kun tuo kisa tulee, niin mistä sinä tiedät että joku kopioisi ?? Pitääkö laittaa lähteet siihen artikkeliin ??

3 01 2009
Wespa

Lähteet tulee ilmoittaa ja vielä sen lisäksi olisi tarkoitus tarkistaa, että tekstiä ei ole kopioitu mistään suoraan.

3 01 2009
akba

Ok, kiitos tiedosta😛

3 01 2009
venus007

Ois kiva, jos joku tekis artikkelin Edgar Caycesta!

4 01 2009
marsu

kattokaa taivaalle koska mä nään siellä ainakin 3 aurinkoa!

4 01 2009
marsu

olis hyvä aihe muuten

4 01 2009
marsu

eiku se ei oo henkimaailmasta aihe sorry




%d bloggers like this: