Joulukalenteri 2008 – Luukku 2

2 12 2008

Luukku 2

Tässä toisen luukun kokemukset.

Jenny kirjoitti:

Siskollani ja minulla on kyky, mitä meidän tietääksemme ei muilla suvussa ole. Me näemme henkiä. Kerron tässä siskoni muutaman kokemuksen, jotka ovat huomattavasti omia kokemuksiani kiehtovampia.

Siskollani on ollut useita poikaystäviä, joista yksi kuoli autokolarissa ja toinen teki itsemurhan hyppäämällä korkean talona katolta. Siskoni kertoo, että talon katolta hypännyt poikaystävä ilmestyy hänelle aina sillointällöin, kuin tarkastaakseen, kuinka siskoni voi.

Muutama vuosi kolarissa kuolleen poikaystävän jälkeen, siskoni alkoi seurustella uudestaan. Siskoni oli umpirakastunut tuohon poikaan, mutta sitten kolarissa kuolleen pojan henki ilmestyi siskoni luokse, verisenä, sellaisena, jona oli kuolinhetkenä ollut. Poika alkoi ilmestyä siskolleni lähes päivittäin, kunnes siskoni sai tietää, että hänen poikaystävänsä oli pettänyt häntä siitä lähtien, kun kuolleen henki oli hänelle ensi kerran ilmestynyt.

Nouneim kirjoitti:

Heräsin yöllä kolmen aikoihin. Kuulin, kun koirani vinkui ja raapi seinää unissaan. Vähän ajan päästä se alkoi häiritä minua. Huusin koirani nimeä varmaan kahdesti, kun kuulin yhtäkkiä vastapäätä olevasta huoneesta askelia. Ne kuulostivat siltä, kuin joku olisi laahustanut jollain tavalla. Ne kuulostivat laiskoilta. Se ei voinut olla isäni, koska kuulin hänen kovan kuorsauksensa ja äitini se ei myöskään voinut olla. Hänellä ei ole tapana heräillä yöllä, enkä muutenkaan nähnyt ketään siellä päin. Sängystäni näkee siis melkein suoraan vanhempieni makuuhuoneeseen. Tai siihen ovelle ainakin. Nämä askeleet eivät kuuluneet kauaa, mutta minua pelotti silti. nukahdin kuitenkin vähän ajna päästä uudelleen. En ole kuullut enää outoja askelia.

Anniina kirjoitti:

Muutimme n. 4 kuukautta sitten tampereen pispalaan. Kävimme asuntoesittelyssä katsomassa taloa, johon ihastuin heti. Asuntoesittelyssä oli perheeni lisäksi yksi vanha pari ja yksi pieni perhe. Menin tutkimaan yksin yläkertaa ja menin kylppäriin. Katsoin itseäni peiliin ja suoristin hiuksiani. Takanani näin varjomaisen läpinäkyvän naisen. Käänsin pääni, mutta olin huoneessa vain yksin. Sydän jyskytti tuhatta ja sataa koska olin niin järkyttynyt. Avasin vanhan narisevan oven ja juoksin alakertaan äitini luo. Teimme kauppoja viikon päästä asuntoesittelystä ja me ostimme talon. Olin järkyttynyt, koska minulle ei olllut koskaan ennen tapahtunut mitään tälläistä.

Noin 2 viikon päästä talon ostosta:
Menin suihkuun ja levitin shampoon hiuksiini, kun tunsin silmissä kirvelevän. Menin katsomaan peilistä, että oliko saippuaa mennyt silmään. Huuhdoin silmästä saippuan pois kunnes silmäni peitettiin kylmillä läpinäkyvillä käsillä. Näin peilistä omat kasvoni ja naisen läpinäkyvät kädet. Naisen ilme oli surullinen ja vino. Tällä kertaa sanoin, että ”lopeta, tuo ei ole yhtään kivaa”. Ääneni kuulosti pelokkaalta ja vihaiselta. Ihmettelin rohkeuttani huutaa ja hän katosi. Kaikki on tapahtunut vain tässä tietyssä kylppärissä.

Julia kirjoitti:

Itse en muista tapahtunutta ,sillä olin aika pieni, noin kaksi vuotias, mutta kuulin tarinan äidiltäni. Asuimme silloin Järvenpäässä ja minä olin leikkimässä takapihalla. Yhtäkkiä juoksin sisälle, missä äitini teki ruokaa. Sanoin äidilleni, että ”valkoinen mummo tuli ja nosti minut syliin”. Äitini juoksi takapihalle, mutta ei nähnyt ketään. Hän ihmetteli tapahtunutta, sillä takapihamme oli ympäröity suurilla pensasaidoilla, joten sinne oli vaikea päästä muuten kuin sisäkautta. Äitini antoi asian olla, sillä luuli minun keksineen kaiken.

Noin tunnin päästä äitini sai puhelinsoiton. Hänelle kerrottiin, että minun isomummoni oli kuollut. Itse en muista isomummostani mitään, mutta olen kuullut, että hän piti minusta todella paljon ja tahdon ajatella, että tämä ”valkoinen mummo” oli isomummoni haamu, joka tuli jättämään hyvästit – tosin kukaan sukulaisista ei usko, että kyseessä olisi muu kuin sattuma, että minä pienenä olin keksinyt tämän ”valkoisen mummon” ja isomummoni kuoli sattumalta kyseisenä päivänä.

Keijo kirjoitti:

Heräsin kotona kellon soittoon noin puoli seitsemältä. Olin lähdössä kouluun ja menin pesemään hiuksia, kunnes näin takanani kaksi pientä, puoliksi läpinäkyvää lasta kulkevan oviaukon ohi. Iältään ehkä 5-7 vuotiaita. Toinen oli tyttö ja toinen poika. Kummallakin oli valkoiset vaatteet ja tytön hameessa oli paljon pitsikoristeita. Poika taisi olla hieman lyhyempi. Nämä siis kulkivat käsikädessä, eivätkä katsoneet minuun, vaan ulko-ovelle päin.  Pelästyin todella paljon, mutta jälkeenpäin analysoituna aivoni saattoivat olla vielä puoliksi unessa. Olin siis herännyt pari minuuttia ennemmin.

Mainokset

Toiminnot

Information

21 responses

2 12 2008
Stuge

Jep Jep…ja minä olen uudestisyntynyt Elvis

2 12 2008
Leetti

Jenny kirjoitti: ~~ …

”Siskollani on ollut useita poikaystäviä, joista toinen kuoli…”

Mitä?

2 12 2008
Lihis

On siskolla poikaystäviä vissii riittäny ku samaa aikaa pyöritelly.. Oon jeesus 🙂

2 12 2008
kärmes

moon elävä ystävä…;)

2 12 2008
nörääjä

ihan mielenkiintosia juttuja :p

2 12 2008
XD Mixeri

”…äitini se ei myöskään voinut olla. Hänellä ei ole tapana heräillä yöllä, enkä …”

Se, että jollain ’ei ole tapana’, ei tarkoita etteikö niin voisi kuitenkin käydä..

2 12 2008
Faffe

Julia:”olin aika pieni, noin kaksi vuotias”
—————————————————
Julia:”Äitini antoi asian olla, sillä luuli minun keksineen kaiken.”
—————————————————
Tämähän on mielenkiintoinen juttu, sillä tutkimusten mukaan ihminen oppii valehtelemaan vasta noin 3,5 vuoden iässä…Eli voisiko tuo juttu olla jopa totta..?
Ja ykkösluukussakin on juttu jossa joku 2-vuotias sanoi ”nähneensä mummon äidin pään päällä”

2 12 2008
Faffe

Ja no ei siinä ykkösluukussa ollutkaan mitään semmosta. Se oli sitten jossain muualla

2 12 2008
UFO

Sen jenny sisko on pleijjari 😀 no einy läppää hei!

2 12 2008
Regendos

Jennyn juttu on kyllä aika kliseinen! Eikös moisia lorutuksia löydy B-luokan kauhuleffoista?

Ei kyllä Anniinankaan tarina oikein vakuuta. Valitan, ei se ole myöskään auhukirja-ainesta.

2 12 2008
Diabolo

Missä jenny muka sanoi, että hänen siskollaan olisiollut useita poikaystäviä samaan aikaan? Miettikää vähän 😀

2 12 2008
Vainuaja

Minusta tuo Julian tarina oli eritäin mielenkiintoinen kuulostaa jotenkin vain aidolta eikä tekaistulta. Lisää tuollaisia! 🙂

2 12 2008
Koripallo

Tunnen Jennyn ja sen isosiskon Tiian, ja uskon tuota, koska tiia on jo 23v, joten minkä takia se valehtelis? Jos ette usko, kysykää tiialta ite. En vaan voi sanoo mis ne assuu, mut Pääkaupunkiseudulla kuitenki!!!!!!!!

3 12 2008
xdmonster97

koittakaaa jaksaaa raxut<3333

3 12 2008
Minä pelokas

poistakaa tämä blogi kiitos! kaikki pelkoni ovat lähteneet liikkeelle kaikista näistä! esim. maailmanlopusta! tuleeko se muka 2012? ei kai vain yhyy! ja kaikista noista aave jutuista.

3 12 2008
Frank

toi sisko juttu on varmaan keksittyä, suoraan mangasta nimeltä Bleach että ”näkee henkiä” 😛

3 12 2008
Wespa

Jos blogin sisältö pelottaa, niin ehkä kannattaisi lopettaa sen seuraaminen. 😉

PS. 2012 ei ole maailmanloppu vaan uuden ajan alku. Suuret mullistukset ym. ovat mielestäni vain turhaa peloittelua.

4 12 2008
Lh_Dreamer

j00 yhyy maailmanloppu ;'<<<<<<.

4 12 2008
Lh_Dreamer

Hööh, mä en nää mun viestii kokonaan, onks se paranormaalii :o?

13 12 2008
Loeon

Kuka muka väittää, että vuonna 2012 tulisi maailman loppu? Jotkut sanovat, että ihmisen DNA muuttuu jne, mutta siis jotakin hyvin merkittävää tapahtuu. Ehkäpä Ilmaston lämpeneminen saadaan pysäytettyä 😀 Päivämäärä on muuten 21.12.2012, kuulema, en tiedä.

22 12 2008
joni kuikka

Mitä, mitä????????? Kuka mitä missä 2012?!?




%d bloggers like this: