Uusia kanavointeja

7 10 2008

Kanavoijana toimi erikus.

Vapaasti suomentanut Wespa.

– Maan ihmiset. Parin viikon sisällä tulee tapahtumaan ”kahden eri maailman törmäys”, sinun ja meidän. Tulee olemaan kolme päivää iloa, puhdasta toivoa ja ymmärrystä. Toivomme matkasi, toivosi ja rakkautesi olevan unohtumaton kokemus ja uskon, että te kaikki olette siitä täysin tietoinen. ”Huntu/Verho” tullaan poistamaan toisena päivänä saapumisestammme. Hunnulla/Verholla tarkoitamme muistiverhon nostamista, joka tarkoittaa sitä, että te tulette kokemaan täyden tietoisuutenne yhden päivän ajan. Sinulla on tarpeeksi muistia ja tarpeeksi totuutta tehdäksesi maapallostanne kirkkaamman, kuin se on koskaan ollut.

– Miksi ”huntua” ei poisteta heti saavuttuanne?

– Koska tulee tapahtumaan vastaantulo meidän ja korkeimman auktoriteettinne välillä, meidän pitää todistaa maan ihmisille, että me tulemme rakkaudella. Emme hyökkää ketään vastaan ja torjumme heidän hyökkäykset rakkaudella. Mitään harmia tai tuhoa ei koidu aluksellemme tai sen matkustajille. Olisimme toivoneet, että ”huntu” olisi poistettu heti saapumisestamme, mutta päätimme yhdessä, että tämän keinon täytyy olla oikea, jotta saamme sinut unohtamaan ”pimeyden”. On tärkeää ja pakollista, että tulee olemaan aika, jolloin et tiedä mitä tapahtuu ja muistojen palauttaminen herättää kaikki sielut ymmärtämään mitä olemme. Suuren suuri riemu repeää ilmoille, kun tiedät, että veljesi ja siskosi ovat tulleet vapauttamaan teidät ja kauniin planeettasi.

– Blossom Goodchil kertoi, että tulette olemaan täällä kolme päivää, mutta sain tiedon, että olette täälä viisi päivää. Kumpi on oikeassa?

– Kumpikaan ei ole oikeassa tai väärässä, se on totuus. Olemme näkyvissä kolme päivää, mutta se tuntuu ihmisien mielestä viitenä päivänä, koska mielenliikutus ja hyvä jännitys saa ajan tuntumaan hitaampana

– Miksi sitten muistamme vain yhden päivän?

– Se on sitä mitä se on.

– Minkälaisia ihmiset ovat tapahtuman jälkeen?

– Tulee olemaan suuri osa ihmisiä, jotka löytävät uuden maailmankuvan ja perspektiivin tästä universumista. ”New age” -liike tulee vahvemmaksi ja vahvemmaksi 1.9 miljoonan heränneen johdosta. Jotkut tulevat tuomitsemaan valon lapset (lightworkers) ja jotkut eivät. Näemme, että tulee olemaan ”protesteja” vastaan valon lapsia. Teidän tarvitsee tietää, että se on pahojen manipulointia ja he tulevat käyttämään alitajuista mainontaa (subliminal messages) kristinuskon kautta laskeakseen maapallon tietoisuutta.

Rakkaudella Valon tuojilta

Nyt on myös ilmestynyt tietääkseni ensimmäinen julkaistu suomalainenkin kanavointi, jonka voit lukea henkimaailma -nimisestä blogista.

Katso myös täältä löytyvät videot, jossa Blossom vastaa mm. kysymyksiin koskien 14.10. (Kiitos ppietu)


Toiminnot

Information

126 responses

7 10 2008
julia

Kuulostaa jotenkin pelottavalta😀

7 10 2008
Nabu

Innolla odotan sitä päivää, milloin uskovat tajuavat tullensa huijatuksi, ja sivustolle tulisi muitakin paranormaaleja uutisia.😉

7 10 2008
jup jup

hieno vastaus: se on sitä mitä se on.
huijatuksi tai ei kivempi odottaa jotain noin siistiä ku odottaa et mitään ei tapahdu.
parin viikon sisällä.. toivotaan et ei hirveen kauan kestä. sama ku joulupukki ilmottais kaikille lapsille 18 joulukuuta et lahjat jaetaan parin viikon sisällä. mut odotellaan.

7 10 2008
Chike

TÄRKEÄ KORJAUS SUOMENNOKSESSA: ”…For one day and one day only, you will be fully conscious” Oikea suomennos: ”…Hunnulla/Verholla tarkoitamme muistiverhon nostamista, joka tarkoittaa sitä, että te tulette kokemaan/kosketuksiin/muistamaan täyden Tietoisuutenne yhden päivän ajan.”

Tämä on tärkeä korjaus, sillä lukemani suomennos johtaa harhaan ja antaa väärän kuvan tapahtumasta. Toivon, että korjaatte virheen pian. Toinen kieleni on englanti ja saatan jopa itse kääntää tuon kyseisen kanavoinnin tarkempaan muotoon.
Kaikella kunnioituksella🙂

7 10 2008
Wespa

Kiitos Chike. Käännösvirhe korjattu.

7 10 2008
jkh

wöhöööy🙂 innolla kyl odotan…mutta… aina se mutta😉

7 10 2008
Pja

mitäs jos valomiehet ei tulekkaan? Mikäs on meriselitys? Vai tuleeko ne vain niille ”jotka uskovat”?

Eli josen niitä näe niin en usko ja en valaistu?

7 10 2008
kärmes

entäs jos me ei ollakkaan enää meitä…..hmmm

7 10 2008
stemU^

Ihmiset ovat aika vainoharhaisia, koska tämä kyseinen päivä lähestyy.:/

7 10 2008
Pena

Se voi olla milloin vain, he odottavat että suurin osa ihmisistä tietää ja sitten tulevat.

7 10 2008
Spiff

Tässä on nyt nostettu panoksia ja lupailtu kaikkea upeaa sen verran että jos tämä osoittautuu pannukakuks niin ei siinä ole pettymyksellä loppua. Siinä vaiheessa menen moikkaamaan blossomia ja kaikkia kanavoijia henkilökohtasesti ja sanon oman värikkään mielipiteeni.😀

7 10 2008
ufotus

Uskoahan voi vaikka lentävienlehmien lahkoon. Olen 110% varma että 14.10. ei tapahdu mitään aiheeseen liittyvää (niin kuin ei muinakaan tuhansina enustettuina ajankohtina).

On se kumma kun pitää olla joku ”juttu” johon uskoa. On se sitten uskonto, ufot tai salaliittoteoriat. Eikö ihmiset opi, kun on mennyt jo miljoonat ”ennustukset” metsään ja mitään ei koskaan tapahdu.

7 10 2008
joukoman

Tulihan se kristinuskokin sieltä. On se kumma kun ne alienit aina näkee kristinuskon pahana. Kuinka tyhmiä te ihmiset oikein olette?

7 10 2008
Huttu

”- Tulee olemaan suuri osa ihmisiä, jotka löytävät uuden maailmankuvan ja perspektiivin tästä universumista. “New age” -liike tulee vahvemmaksi ja vahvemmaksi 1.9 miljoonan heränneen johdosta.”

jostain syystä tämä pistää mun silmään iha kauheasti..

vaikka mitään ei tapahdu, ihmiset silti tuntevat olonsa ”heränneeksi”, tai ”valaistuneeksi”, mikä ei sinänsä ole mikään hirveän paha asia varmaankaan.

tätä voisi kuitenkin verrata lahko toimintaan. karismaattinen lahkon johtaja saa lampaansa aivan sekaisin erittäin ovelin taktiikoin, se on monet kerrat nähty ja luettu uutisistä (lahko joukkoitsemurhat anyone ?). tässä tapauksessa blossom ja muut vaikuttavat aika paljon lahkojohtajilta ja he todellakin saavat ihmiset sekaisin tästä. onhan se täälläkin nähty. en nyt tietenkään väitä että blossom tapattaisi kaikki, tämä ei vaikuta sellaiselta

tämä taas johtaa sihen, että jonkin ajan kuluttua tästä tapahtumasta, alkaa ilmestymään kirjoja, cd-levyjä, luentoja yms. ja se uppoaa näihin ihmisiin kuin kuuma veitsi voihin, heiltä riistetään rahat vedoten heidän hyväuskoisuuteen. kirjojen ja levyjen tekoon uppoaa rahaa, joten rahaa on pakko pyytää myös vastineeksi, pienellä voitolla tosin😉

nämä lahkot saavat kannatusta, kun on tarpeeksi kannatusta voidaan hakea virallista asemaa, ehkä jopa rakennetaan keskuksia johon valoliittoon uskovat voivat tulla kuin hartaat kristityt menisivät kirkkoon.

tulee olemaan mielenkiintoisia aikoja, tapahtui mitä hyvänsä

nyt monet teistä varmaan luulevat että olen paholaisen kätyri kun suollan tälläistä julkeaa roskaa ulos🙂

7 10 2008
Spiff

nyt monet teistä varmaan luulevat että olen paholaisen kätyri kun suollan tälläistä julkeaa roskaa ulos

Ei ollenkaan. Koska ton voi nähdä tasan joko hyvänä asiana tai pahana. Riippuu katsojasta. Rahanriisto on tietysti väärin, mutta kaikki muu on täysin kiinni siitä miten asennoidut asiaan.

7 10 2008
Arztii

Jooh, tuotatuota, olen tässä muutaman viikon juuri tähän 14.10 päivään liittyviä uutisia lukenut, ja pakko todeta, että onpa ihmiset helposti johdateltavissa. En aiemmin halunnut heittää omaa lusikkaani soppaan, nyt on kuitenkin pakko.

SATELLIITTIKUVISTA: Jos maapalloa kuvataan vaikka päiväntasaajan kohdalta ja otetaan viisi kuvaa kun maapallo pyörii täyden kierroksen. Tämän jälkeen kuvat yhdistetään, ja maapallon navoille jää tällaiset viisikulmaiset tyhjät kohdat. Napsastaan kuva sieltä ja täytetään yhjäksi jäänyt kohta. Jos siellä nyt ei siihen aikaan sattunut olemaan pilviä, on aika villiä väittää suoralta kädeltä tuon ei edes symmetrisen viisikulmion olevan ”federation of lightin” alus.

KANAVOIJISTA: Näitä löytyy joka lähtöön. Esim oma äitini luulee kanavoivansa energioita toisille ihmisille ja olevansa muutenkin yliluonnollinen. Tuosta Blossom Goodchilistä tuli aika samanlainen persoona mieleen. Luulisin että nämä villit tarinat vaan vahvistuvat kanavoijan päässä kun ensikertaa luulee kokeneensa jotain vastaavaa.

KYSEENALAISTAMISESTA: Huomaan esim Wespan(ja monen muun asiasta kuulleen) alkaneen melko sokeasti nielemään kaiken mitä tähän liittyy. Toivoisin kuitenkin että käyttäisitte sitä neutraalia arvostelukykyä ja mietitte IHAN TOSISSANNE, mitkä asiat oikeasti kuulostavat miltään kantilta uskottavilta. Miksi nämä federation of lightin jäsenet haluavat sinun kyseenalaistamatta uskovan tämmöisen netin kautta jonkun hihhulin päässä ilmestyneen sanoman. Jos he ovat niin korkeita olentoja, en uskoisi heidän haluavan kenenkään uskovan melko todisteetonta ja laimeaa tarinaa siitä kuinka ”ne nyt tulevat” kyseenalaistamatta sitä yhtään. Se osottaisi ihmiseltä paljon enemmän arvostelukykyä ja järkevyyttä, ettei ottaisi Blossomin viestiä 100% totuutena. MIETTIKÄÄ OMAA MIELENTERVEYTTÄNNE, näihin on helppo alkaa uskoa, mutta se pettymys siinä vaiheessa kun/jos mitään ei tapahdu saattaa viedä pohjan uskolta siinä tilanteessa kun sitä oikeasti tarvittaisiin.

7 10 2008
Niko

Tämä menee jo satuiluksi. Ja ainakin osa teistä ei edes vaadi mitään todisteita näiden ”viestien” taustalle. Teidät on siis aivopesty.

7 10 2008
Dala

”Hunnulla/Verholla tarkoitamme muistiverhon nostamista, joka tarkoittaa sitä, että te tulette kokemaan täyden tietoisuutenne yhden päivän ajan. ”

Tarkoittaakohan tuo sitä, että kykenemme muistamaan kaiken menneen, edelliset elämätkin?😀 Ajat fyysisten elämien välissä? Se olisi uskomattoman upeaa!

7 10 2008
Huttu

”Ei ollenkaan. Koska ton voi nähdä tasan joko hyvänä asiana tai pahana. Riippuu katsojasta. Rahanriisto on tietysti väärin, mutta kaikki muu on täysin kiinni siitä miten asennoidut asiaan.”

se kyllä pitää iha paikkansa Spiff. itse suhtautuisin tähän ehkä samaan tyyliin kuin suhtaudun tällä hetkellä kristinuskoon. kuulun kirkkoon, mutta se ei vaan sillee houkuta.

huolimatta ylemmästä tekstistä, näkisin tuollaisen skenaarion ehkä kuitenkin hivenen hyvänä asiana. se tuo lohtua ihmisille ja kai se on se päätarkoitus ? perustuu se aitoon tapahtumaan tai ei.

7 10 2008
joukoman

Tulevat muka valovuosien päästä pelastamaan maailman Jeesukselta. Minkä vuoksi ne alienit pelkää raamatun Jumalaa?

7 10 2008
Pena

Se joka uskoo jumalaan uskoo myös s*atanaan.

Siina vastaus.

7 10 2008
Nimi

”Tulevat muka valovuosien päästä pelastamaan maailman Jeesukselta. Minkä vuoksi ne alienit pelkää raamatun Jumalaa?”

itse en usko mihinkään raamatun juttuihin/jumaliin tms. mutta mitäpä jos nämä ”alienit” tietävät että jumala on ilkeä demoni joka on vaan huijannut ihmisiä satoja vuosia? entäpä jos raamattu oli alunperin varoitus tästä jumalasta? en kyllä usko pätkääkään että näin on mutta tuollaisenkin idean voi heittää ilmoille. mieluummin uskon ufoihin kuin sokeasti johonkin pari tuhatta vuotta vanhaan satukirjaan. lisää juttuakin tulis mutten uskalla alkaa kirjoittamaan kauheasti kun ei varsinaisesti liity aiheeseen😛

7 10 2008
tsoikkeli

Voe vitsi! Ajatelkaapa mitä oikeesti voi käydä jos tuo tapahtuu. Koko maailma pysähtyy seuraamaan tota näytöstä. Jotku ihmiset ei varmaan edes pysty käsittelee aivoilla tollasta tapahtumaa, joillakin on niin kahliintuneet ajattelu kaavat. Eli jotku ihmiset menettää ittesä hallitsemisen. Voi olla että 3 päivää tota näytöstä hidastaa rahan liikkumista taloudessa todella paljon ja sitä mukaa ihmiset rupee tyhjentää rahoja pankki tileiltä pois hädissää. Raha on se veri joka virtaa yhteiskunnan suonissa jos se pysähtyy niin tämä yhteiskunta järjestelmä pysähtyy/kuolee. Minä veikkaan että jos tuo tulee tapahtumaan niin luvassa on melkoinen sekasorto kaaos ympäri maailman elikkä, Anarkiaa.

Toisaalta tätä minä olen toivonu pitkään että tulisi kunnon kaaos tai joku tähän tyyliin mitä nyt on tapahtumassa. Loppuisi tämä oravanpyörä rahan perässä juokseminen. Raha on kaiken pahan alku:) 50/50 tapahtuuko.

7 10 2008
Stuge

Saako teitä kaikkia lyödä päähän jos tämä ei tule toteen, jos tämä tulee toteen niin lupaan valella itseni tervalla juosta alasti kaikki Suomen kauppatorit läpi. Koska luulen, että minun alastomuuteni on pienin ongelma ihmiskunnassa siinä vaiheessa.

7 10 2008
Kristhor

kuulostaa ihan nii kuin joltain new age käännytykseltä!

7 10 2008
Möö

Huttu, olen osittain samaa mieltä kanssasi. Eilen juuri mietiskelin tätä skeptikon kakkuloiden lävitse. Vaikka miten haluan uskoa tähän, ja toivon tämän tapahtuvan, täytyy mielestäni pitää jonkinlainen järki kädessä ja pää kylmänä tämän asian suhteen. Fanaattisuus on aina huolestuttavaa. Onko tällaisia vastaavia kanavointeja ollut ennen?

Minua innostaisi eniten saada tietää, minkä näköistä sakkia siellä aluksessa lymyää. Ovatko ne X-filesien alieneja vai ihmisenkaltaisia, kuten siinä eräässä piirretyssä kuvassa, jossa se vaalea mies näyttää tärkeältä. Vai ovatko ne kenties pieniä pörröisiä siilenkaltaisia eliöitä. Vai pelkkää valoenergiaa. Mistä nuista tietää.

7 10 2008
Arulux

Hmm, tapahtuma kestää kolme päivää joka tuntuu meistä viideltä, mutta silti muistamme vain tietoisesti yhden päivän?
Öh? Toivottavasti on sitte edes vähän itsesuojeluvaistoa siinä houreiden keskellä, että ymmärtää juoda tuossa kolmen päivän aikana, tai jää aika vähän ihmisiä jotka ei ole menehtyny janoon.

7 10 2008
gh0stb0y

Kunpa se tapahtuisi jo tänään😀

7 10 2008
Totuus

Siis se blossom on kyl vetäny happoja ja jotain herskaa samaan aikaan. Ei kukaan täysjärkinen mee tommosta puhuu julkisesti. Huhhuh

7 10 2008
Niko

Spiff, eipä näköjään. Nykyään kyllä nämä jutut saavat ihan hyvän vastaanoton, ne on vain nämä fanaattiset skeptikot jotka ihmisiä loukkailee. Pieni skepsismi on avain avoimeen mieleen ja viisauteen, sillä jos kaiken hyväksyy totuutena, on mieli yhtä sulkeutunut kuin paatuneemmallakin skeptikolla.

7 10 2008
Totuus

Te ketkä uskotte tohon blossomin väitteeseen ootte kaikki väärässä.

Todistan sen ihan omalla järjelläni. Sen te näätte päivänä 14.10.2008

7 10 2008
Stuge

Kuhan nyt tästä ei tulis mitään Charles Manson kulttia, tai niitä venäläisiä mitkä odotti maanalla maailmanloppua. On aika pelottavaa, että yksi nettikiertoviesti saa ihmiset odottelemaan kuu-ukkoja, jotka vielä kettuilee päin naamaa ” Se on sitä mitä se on”. Lupaatteko ottaa rauhallisemmin näihin vastaaviin juttuihin jos niitä avaruusolioita ei tulekkaan, ihan vaan vaikka oman mielenterveyden ja hyvinvoinnin kannalta.

7 10 2008
Sepäse

Tää on lähes naurettavaa. Mitään ei vain tule tapahtumaan, Jeesuksenkin on pitänyt tulla monia kertoja, mutta ei ole tullut. Eivät myöskään tule ufot 14.10.

7 10 2008
Skeptinen

Odottelen oikein innolla tuota päivää. En usko koko hommaan, mutta on hauska tuolloin huomata, kuinka monet hyväuskoiset pettyvät. Täällä on ollut viime aikoina liiankin fanaattista meininkiä.

Toivon kyllä tuon tapahtumista, mutta en usko siihen.

7 10 2008
cat hannah

Totuus, mikä ihme pakkomielle sulla on, kun jokasessa tähän liittyvässä aiheessa käyt väittämässä että tähän uskovat ovat väärässä? Miten voit olla varma? Todisteita? Vai oletko vain provo?

7 10 2008
salenka

Pelottavaa :< toivottavasti ne ei tappais meitä. pelottavaa. Mitä ne ees tulee tänne tekemää, mitä ne hyötyy siitä?

7 10 2008
magictouch

Eihä tätä jännitystä kestä enää. VIIKKO!
Jos tää nyt oikeasti tapahtuu, niin vois melkein ottaa
tatskan ”I knew it all along – In memory of 10/14”😀

7 10 2008
Wespa

Hmm, tapahtuma kestää kolme päivää joka tuntuu meistä viideltä, mutta silti muistamme vain tietoisesti yhden päivän?
Öh? Toivottavasti on sitte edes vähän itsesuojeluvaistoa siinä houreiden keskellä, että ymmärtää juoda tuossa kolmen päivän aikana, tai jää aika vähän ihmisiä jotka ei ole menehtyny janoon.

Ei se tarkoita, että olisimme tiedostomattomia. Se tarkoittaa vaan sitä, että emme muista kaikkea sen takia, että tapahtuu niin paljon asioita. uskon, että kyllä siinä tajuaa juoda yhtä hyvin kuin normaalistikkin.🙂

7 10 2008
magictouch

salenka: tuskin ne nyt tappamaan tulee. Kai ne on kyllästyneitä siihen
että täällä meillä päin niin moni epäilee ja haukkuu niitä jotka ei epäile, hulluiksi yms.
Tulevat vaan antamaan skeptikoille pitkän nenän😀 Kai niilläki vähä pätemisen tarvetta löytyy😉

7 10 2008
rezaR

”Totuus, mikä ihme pakkomielle sulla on, kun jokasessa tähän liittyvässä aiheessa käyt väittämässä että tähän uskovat ovat väärässä? Miten voit olla varma? Todisteita? Vai oletko vain provo?” ”Yllättäen” hän on ollut, joka kerta oikeassa, mutta se ei nyt vaadi ku hiukan skeptisyyttä ja älyä olla uskomatta kaikkeen.

7 10 2008
cat hannah

Entä jos ne vaan haluaa auttaa? Ei ne välttämättä ole samanlaisia itsekeskeisiä laiskureita kuin me ihmiset😀

7 10 2008
cat hannah

rezaR: mutta miksi hänen pitää tunnin välein toitottaa että hän on oikeassa ja muut väärässä? Huono itsetunto?😀 miksemme saisi uskoa? Ei se tee meistä idiootteja.

7 10 2008
Wespa

Tulihan se kristinuskokin sieltä. On se kumma kun ne alienit aina näkee kristinuskon pahana. Kuinka tyhmiä te ihmiset oikein olette?

Ei tuossa kristinuskoa pahaksi sanottu. Sanottiin vaan, että sillä voidaan vaikuttaa. Moni sodistakin on tehty uskon nimissä ja en yhtään ihmettele jos tätä tapaus esitettäisiin kielteisenä jossain USA:n kirkossa.

7 10 2008
Fear

Ittelläni on vähän sellainen mielipide että nämä kanavoijat ja sanan levittäjät ovat rakentamassa tästä omaa uskontoa.

Niinkuin tämä blossom goodchild(mikälie) saneli ”Vain ne jotka uskovat sydämmensä pohjalta tulevat näkemään aluksen”. Kuulostaa jotenkin samalta kuin mitä jokainen uskonto yrittää sanella jossain muodossa. Toisissa teksteissä Valontuojat tulevat maapallolle todistamaan olemassa oloaan? Siis mitäh?! Tulevat todistamaan olemassaoloaan vaikka blossomi sanoi että skeptiset eivät näe tätä.

Itse uskon että tätä tapahtumaa ei tuu tapahtumaan mutta jotkut hörhöt sitten päättää väitttää nähneensä sen ja niiden antaneen jotain uutta informaatiota ja blablabla tämän jälkeen meillä on uudet jehovantodistajat syntynyt.

7 10 2008
Sepäse

Haha. Tällä foruumilla ei näköjään voi olla erimieltä. Omapahan on pettymyksenne. En tietääkseni loukannut ketään, jos goodchild on hullu niin minkäs teet?

7 10 2008
rezaR

”rezaR: mutta miksi hänen pitää tunnin välein toitottaa että hän on oikeassa ja muut väärässä? Huono itsetunto?😀 miksemme saisi uskoa? Ei se tee meistä idiootteja.”
Ei se teekkään. Hän tulee sanomaan oman mielipiteensä, ehkä hiukan liian jyrkästi mielestäni. Eipä tänne ole mitään rajaa monta kertaa saa kommentoida. Suomessa on mielipide vapaus, niin kuka uskokoon mihin tahtoo.

7 10 2008
Wespa

Sepäse, eri mieltä saa olla, mutta ilman kunnon perusteluita ei tarvitse ketään sanoa hulluksi tai huumehörhöksi. Mietippä omalle kohdalles.

Kuten huomaat, niin täällä on ihmiset montaakin eri mieltä, mutta suurin osa osaa ilmaista asiansa asiallisesti ilman loukkauksia.

7 10 2008
cat hannah

rezaR: ymmärrän kyllä, että hän vain ilmaisee mielipiteensä, ja arvostan sitä. Joskus vain tuntuu, että hän ei arvosta muiden mielipiteitä, ja sanoo omansakin hieman asiattomasti. Mutta yritän elää asian kanssa😀

7 10 2008
mielipide

Eikös se sitäpaitsi ollut niin, että tuo tapahtuu 14. täivän tienoilla??
Eli se päivä ei ole tarkka, Olenko oikeassa?

Näiden tämänhetkisten ”todisteiden”, tai sitten väärennettyjen todisteiden avulla minä
voisin jopa sanoa, että uskon tänäihin valon tuojiin.

Kukaan ei ota täydellisesti selvää nuista ”viesteistä”, joten kuka tietää tuleeko
valontuojien alus sillon, vai ei…

7 10 2008
maratzu

Minun mielestä kannattas olla skeptinen asiaan.mielestäni olis todella hyvä, jos ne alienit tulis pelastamaan meidät pörssikriisilti ja sodilta, mutta kannattaa todellakin miettiä ennen kuin alkaa innossaan hyppimään ja riehumaan siitä. Täähän saattaa olla vain ihmisten omaa toiveajattelua siitä että olis parempi tulevaisuus. Sitten ne keksii tälläisiä juttuja ja pian uskoo niihin ja alkaa levittämään sanaa, kuinka muukalaiset tulevat ja pelastavat kaikki.

Tarkottaa tuo newage sitä, että ihmiset lopettaa työt ja alkaa pössyttelemään maria ja kertoo tekevänsä sitä maailmanrauhanpuolesta. Eli hippejä.

7 10 2008
Totuus

Minä olen vain sanonut mielipiteeni asiasta ja saan aina vaan haukut?
Olen kyllä minäkin negatiivistä kommenttia tähän asiaan liittyen antanut ja paljon. Skeptisyys puuttuu nyt niin monelta. Kaikkea ei kannata uskoa mitä kuulee. Tuntuu vain että kaikki ” viisaat ” kommentoijat ovat muuttuneet täällä ihan tyhmiksi. Kaikki jotka antaa järkevää ja oikeaa kommenttia muihin juttuihin niin sitten tässä artikkelissa kaikki muuttuu. Kaikki saa uskoa tuleeko ne vai ei, jokaisen oma valinta, mutta tuntuu vaan niin idioottimaiselta että jotkut oikeasti uskovat siihen. Varsinkin kun en itse usko. Monelta täällä puuttuu skeptisyys kyllä, ja vähän järkeäkin saa käyttää. Täällä muutamat joiden nimiä en nyt mainitse ovat mielestäni järkeviä. Mutta tähän 14.10 asiaan he eivät käytä järkeään niin paljon kun oikeasti heillä sitä on. Oma mielipiteeni on että mitään ei tapahdu.

7 10 2008
Totuus

Ps. Wespakin, blogin viisain jätkä. Nyt, ei yhtään skeptisyyttä. Luulis nyt että jos joku niin sinä et ainakaan uskois pätkääkään. Mutta taidat sä vähän ainakin uskoa?

7 10 2008
tsoikkeli

Tämä kaikki kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta. Justiin meidän elinaikana tapahtuisi tällainen. Miksi ei egyptin kukoistuksen aikaan tai, miksei 7000 vuoden päästä? Ehkä siksi, kun tämä on oikea hetki maailman ajassa.

Tämä olisi sellainen tapahtuma mille ei vetäisi mikään vertoja historiassa jos, tämä tapahtuu. Toivon todellakin että, tapahtuu.

liian hyvä juttu ollakseen totta. Epäilen.

7 10 2008
Hot the Pot

Kohtuullisen hyvä New Age- liikkeen määritelmä. http://fi.wikipedia.org/wiki/New_Age

7 10 2008
RockHill

Saat muka haukut aina Totuus ite prkl haukut kaikkia jotka jaksaa uskoo vahäki tähä.

7 10 2008
Pipari

Siis tää kuulostaa varmaa tyhmältä mut kummat on niitä valon tojia???😀

7 10 2008
Totuus

RockHill, jos lukisit mun kommentin kunnolla ennenku meet sanomaa mitää tollasta, okei?

Minä olen vain sanonut mielipiteeni asiasta ja saan aina vaan haukut?
Olen kyllä minäkin negatiivistä kommenttia tähän asiaan liittyen antanut ja paljon.”

Etkö ymmärrä mitä negatiivisuus tarkoittaa?

7 10 2008
Ja taas

Terveisin: Komentaja Adaman ja 1,9 miljoonaa muuta valaistunutta jotka ovat astuneet piiriin. -_______-

7 10 2008
Inka

Uskon että muualla maailmankaikkeudessa olisi samanlaisia planeettoja kuin maa, joissa olisi edellytykset elämään. En kuitenkaan ole vielä tietoinen uskonko tähän ufon tulemiseen, ja aieneiden kontaktiin. Välillä olen täysin varma että nyt ne tulee. Välillä tuntuu kuin jonkin sadun olisin lukenut. Osa hyvin negatiivisesti täällä kommentoidesta ihmisistä ei ymmärrä miten ”te voitte uskoa noin tyhmään ja älyttömään ideaan”. Kuitenkin, jos vertaa ihmisten eri uskontoihin ja uskomuksiin, on mielestäni paljon suurempi mahdollisuus että ufo tulee, kuin että me pääsemme kuileman jälkeen soittamaan harppua jumalan polvelle, tai paahtumaan maan alle helvettiin. Tämä oli vain huono esimerkki.

Periaatteessa toivon, että he tulevat, toisaalta taas en. Mutta sen sanon että itselläni on hyvin paljon rauhallisempi olo paranormaaleihin asioihin, kuin ennen kuin sain tiedon tästä ufon tulemisesta. aikaisemmin pelkäsin kuollakseni pimeää, enkä uskaltanut lukea paranormaaleista asioista koska tiesin tulevani aina vainoharhaiseksi. Nykyään ei haittaa paljon edes pimeä, ja jos haamut tulee jutteleen niin varmasti juttelen takaisin😀

Lopuksi vielä ehdotan teitä ajattelemaan mitä tapahtuu, jos he sittenkin tulevat. Täällä on paljon asioita siitä mitä sitten tapahtuu kun he eivät saavukkaan. Ajatelkaa asioita toisin päin🙂

7 10 2008
herttaässä

lukekaa tapani koivulan kirja ufojen kosminen viesti.
siitä selviää hyvin selvästi se, miksi nämä veljet mahdollisesti ovat tulossa, tai jättävät tulematta. olennaisinta ei ole todistella jääräpäille meidän teknologiamme olevan vain yksi muiden joukossa, vaan se perusajatus: ihmiskunta on tuhoamassa itseään.

samaa mistä on puhuttu miljoonat kerrat aiemminkin: ilmastonmuutos, henkisyyden unohtaminen, kulutushysteria, rakkaudeton elämä.

oma maailmankuvani selkeni ainakin hyvin paljon tämän luettuani, ja voin kyseistä kirjaa suositella heillekin jotka eivät näihin ”ufojuttuihin” usko. todella viisaita elämänohjeita ja ajatuksia ihan sinälläänkin, mistä jokainen tällä planeetalla voisi ottaa oppia.

en ota kantaa tähän hypetykseen enkä kanavointeihin, vaikka mielenkiintoista onkin seurata tilanteen kehittymistä kun se tuntuu saavan yhä vain suuremmat mittasuhteet. olisihan se toki hienoa jos mahdollisimman monet kokisivat vaikka sitten tämän tapauksen johdosta ns. kosmisen heräämisen. mutta muitakin keinoja siihen on.

7 10 2008
meerinen

Ylitornio on paraspaikka…. mie asun sielä… oikeestikki niin kovia ihmisiä… mutt nytte ihQuttaa *ihQ siis oikeesti… tuleeko ne ufot? mun on ihan pakko siis niiku muuttaa pois täältä. eiks teidän oo?! siis voi kauheet… mä oon varmaan ihan sillee et iik!!!!! mut ei se mitään, jos ne ufot ois vaikka komeita😀 ihQ

7 10 2008
Totuus

Kiitos Julle😀

Oli mukava lukee noit. Okei mun asia on nyt ehkä tullu selväks kaikille.

Mut kuten mä just oon tänää sanonukki että uskokoot ne ketkä haluaa sitä en päätä minä. Ja… Tuolta näätte noi mitä voisin sanoo just nyttekkii niin turhaa kirjotan ees

Ps. Yllättävän paljon jankkaan 14.10 numeroita😀

7 10 2008
Karvalakki

Minusta kaikilla saa ja pitää olla omat mielipiteensä ja minä ymmärrän hyvin että esim juuri Totuus ei usko tähän yhtään. Se on oma yksityinen uskonasia ihan kuin se uskooko jumalaan vai ei. Ja tyypillinen suomalainenhan ei usko ennen kuin näkee, vai mitä?😀

Minusta tuo suomalainen kanavointi on pelottavaO_o tuollakin blogissa kun olen välillä käynyt niin sitten sinne tulee tuommonen. Juuri tuossa muutama päivä sitten mietin että mitäs jos se koko hommeli ei näykkään suomessa kun ollaan niin täällä sivistyksestä syrjässä, mutta tuossa tuli kai vastaus. Siis mikäli tämä nyt on tapahtuakseen. Päätin alkaa stalkkaamaan kissaani jos elukatkin tämän vaistoaa. Jos tosiaan tapahtuu jtn noinkin suurta niin eläimistä sen näkee ekana kuten luonnonkatastrofienkin tulon.

Olenpahan edes lomalla sitten 14.10. niin ehdin valmistautua henkisesti niin suureen riemuun kuin karvaaseen pettymykseenkin.

7 10 2008
lol

KATSOKAA TÄMÄ. Komentajan nimi Adama on repäisty Battle Star Galactigasta :D:D

http://en.battlestarwiki.org/wiki/Adama_(TOS)

7 10 2008
nytonmies

onhan noita varmaan lennellyt tääl vuosituhannet.. et eivät olis ekaa kertaa kylässä.. Tosin kuulostaa aivan liian hyvältä ollakseen totta.. todellakin toivon, mutta enpä usko et tulee tapahatumaan.. mielenkiinnolla odotellaan / petytään. ja ”TOTUUS” oot toitottanu tota mielipidettäs nyt niin moneen kertaan et oot varmasti jo todistanut kaikille talenttisi.

7 10 2008
s3nsi

”Tämä kaikki kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta. Justiin meidän elinaikana tapahtuisi tällainen. Miksi ei egyptin kukoistuksen aikaan tai, miksei 7000 vuoden päästä? Ehkä siksi, kun tämä on oikea hetki maailman ajassa.”

Pitäkää mielessä 21/12/2012. Siihen ei enää ole kovin pitkä aika. Mä olen varma että jotain mullistavaa tapahtuu silloin. Niin moni toisistaan riippumaton lähde on ennustanut jotain suurta tuolle päivälle. Lisäksi tieteellinen fakta on, että samana päivänä aurinkokuntamme on linnunradan keskipisteessä. Uskoisin, että silloin tapahtuu ns. askensio, ja maapallo ja sen asukit siirtyvät viidenteen ulottuvuuteen.

Tämä ilmestyminen aloittaa meidän valmistumisemme tuota tapahtumaa varten. He tulevat vähän herättelemään meitä.

7 10 2008
Totuus

nytonmies, johan mä sanoin että en jankkaa sitä enää niin miks ihmeessä sun pitää vielä jotain pask*a mussuttaa? Sanoin ne jo ajat sitte niin ei tarvi enää tulla mulle selittelee ja esittää jotain kaikkitietävää

7 10 2008
calico jack

Hmmm… ”New Age-liike tulee vahvemmaksi ja vahvemmaksi..” olen niiiiiiiin yllättynyt😀 New Age humpuukia koko homma. En paljoo välittäis olla rinnastettavissa esim. Cruisen tyylisiin sekoilijoihin. Ufot ikävä kyllä rinnastetaan monesti juuri tällaisiin huuhaa-uskontoihin, kuten siihen surullisen kuuluisaan Heavens Gateen.

Mitäs muuten ens viikon tiistain jälkeen kirjotellaan, kun valon lapsukaiset eivät näyttäytyneetkään?😄

7 10 2008
Xplosiw

Mielenkiintoista.. Itse oikeasti haluan uskoa tähän. Kumminkin, kun luen esim. Komentaja Adama juttuja, usko hiipuu pikkaisen. Toivon kumminkin tosissani, että he tulisivat, ja hyvissä aikein.

Tosiaan, jos kyseessä on kusetus niin… Hyvin se on mennyt läpi! Petyn tietenkin jos niin ei käy, mutta luulen (lue: olen varma) että suurin osa pääsee ”järkytyksestä” kyllä ihan parissa päivässä, joten katastrofia tästä ei ole tulossa. Ja ajatelkaa positiivisesti, ainakin tästä on saanut todella hyvää jutunaihetta, ja blogin kanavan puolella on todella paljon syntynyt aiheesta keskustelua!🙂 Mitään pahaa ei ole vielä käynyt.

7 10 2008
Xplosiw

Caliko, saa nähädä miten käy. Mutta itse myönnän kyllä täysin olleeni väärässä, jos he eivät saavukkaan. Mutta väliäkö sillä, mitään en ole menettänyt, päinävastoin..

Oikeastaan itsetuntonikin on noussut näinä päivinä, kun olen viettänyt blogin kanavan puolella aikaa. Kukaan ei haukkunut mua lyttyyn, vaikka kerroinkin oman alienteorian jeesuksesta. Jos joku haluaa kuulla siitä niin tulkaa kyselemään vain😉

7 10 2008
s3nsi

”Mitäs muuten ens viikon tiistain jälkeen kirjotellaan, kun valon lapsukaiset eivät näyttäytyneetkään? XD”

Enpä tiedä, mutta jos kävisi niin hassusti että mitään ei tapahtuisi, en hyväksyisi minkäänlaisia tekosyitä. Blossom ja monet muut on moneen otteeseeen varmistanut tuon 14. päivän. Minkään ei pitäisi sitä siirtää. Kai sitä pitäis vaan katsoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kovin ruusuiselta se ei siinä tilanteessa ainakaan näyttäisi.

7 10 2008
Xplosiw

Itse en todellakaan meinaa uskoa näitä tekosyitä, jos tämä ei tapahdu..

7 10 2008
Totuus

No jossei ne valonlapset sitte näyttäydykkään niin eiköhän se blossom jonkuu syyn keksi?😛

Blossom menee kaikille kailottaa että niin tapahtuu ja sit ei😀
Eipä sen jälkee blossomiin taideta uskoa vai?

7 10 2008
Totuus

Mä luulen että se keksii jonkuu semmosen että ” armeija otti haltuun aluksen ja vei salaiseen paikkaan jossa ihmiset ei saa käydä katsomassa alieneita ” Joku tommonen varmaa😛

7 10 2008
Xplosiw

Kukaan ei tule uskomaan Blossomia, ainakaan kukaan tervejärkinen.

7 10 2008
Wespa

KATSOKAA TÄMÄ. Komentajan nimi Adama on repäisty Battle Star Galactigasta :D:D
http://en.battlestarwiki.org/wiki/Adama_(TOS)

Komentaja Adama on kanavoijan leikkinieminen nimimerkki. Oikealta nimeltäänhän hän on Adam DeGray.🙂

7 10 2008
R

Tää homma on saanu kyllä kohtuullisen naurettavat mittasuhteet. Tästä on ollu hupia jo moneksi päiväksi. Jatkan seuraamista. =)

Ja jotkut vois täällä todellakin käyttää sitä tervettä järkeä. Joku ituhippi kertoo satuja youtube videossa ja osalla porukkaa alkaa nesteet valuun reisille. Nykynuorison mediakriittisyys on huolestuttavan alhaalla. Tekeekö netti ihmisistä yhä tyhmempiä? Siinä tutkimisen aihetta.

7 10 2008
Leetti

”Kukaan ei usko blossomiin, ainakaan kukaan tervejärkinen.”

Hieno mielipide sulla tosiaan!🙂 montakohan totuutta täälläkin on kun tuon samanlauseen olen nähnyt noin 10 eri postauksessa ainakin.

7 10 2008
Kristhor

en mäkään usko Blossomiin, mutta jotain tulee tapahtumaan.

7 10 2008
Huttu

”Lisäksi tieteellinen fakta on, että samana päivänä aurinkokuntamme on linnunradan keskipisteessä.”

Sensi, ei se meidän aurinkokunta nyt yhtäkkiä loikkaa keskelle linnunrataa … mehä ollaa suurinpiirtein yhden sakaran puolessa välissä eikö ? se olisi aikamoinen mahottomuus loikata noin. että en tiedä mitä tieteellisiä julkasuja seuraat

vai käsitinkö tarkoittamasi väärin ?

7 10 2008
Niko

Oletko saanut sijaintimme Linnunradalla Sporesta?😀

Leikki sikseen, hän tarkoittanee että olemme linjautuneet tuohon aikoihin galaksin keskipisteen kanssa. Tai jotain tähän suuntaan. Pointti on, että olemme jotenkin linjautunut galaksin keskipisteen kanssa ja blaablaa…

7 10 2008
Huttu

joo nii mä vähä arvelinki, ok😀

7 10 2008
TeppoTerhakka

Uusin Indiana Jones leffa julkaistaan dvd:lle 14.10! Taitaa jäädä tuon päivän suurimmaksi tapahtumaksi:/

7 10 2008
Gamma

Kauhistuttaa ajatellakin minkälainen hässäkkä vuoden 2012 lopun lähestyessä tulee kun jo tästä 14.10 ufoilusta on syntynyt spontaanisti näin iso meteli.

8 10 2008
XD Mixeri

En ymmärtänyt riviltä kolme alkavaa lausetta. Siis minkä matkan? Mitä se meinaa, vai onko vaan käänösvirhe?

8 10 2008
Joma

Kokoajanhan jo tapahtuu, seuratkaapa uutisia, jos ette ole sattunut katsomaan ja muita myllerryksiä maailmalla. Skandaaleita skandaalien perään, pahoja asioita. Kauhajoki, Jokela, pörssit romahtelee, murhia, itsemurhia avioeroja, arvottomuutta, halveksuntaa jne. itsekkyys kasvaa ja paha jyllää kokoajan keskuudessamme.

8 10 2008
Huttu

unohdi mainita Tukiaisen..😉

8 10 2008
Xplosiw

Leetti (20:42:26) :

“Kukaan ei usko blossomiin, ainakaan kukaan tervejärkinen.”

Hieno mielipide sulla tosiaan!🙂 montakohan totuutta täälläkin on kun tuon samanlauseen olen nähnyt noin 10 eri postauksessa ainakin.

Noh, lukaisit nyt vähän väärässä yhteydessä. Tosiaan ,tarkoitin tuolla ”kukaan ei usko blossomia”, että kukaan tuskin uskoo hänen tekosyitään, jos mitään ei tapahdu. Pahoitteluni.

8 10 2008
Supra

tällä pastalla yritetään kääntää ihmiset pois uskosta. säälittävää ja te menette halpaan, lollol

8 10 2008
HOHO

Wespa (19:58:07) :

“KATSOKAA TÄMÄ. Komentajan nimi Adama on repäisty Battle Star Galactigasta :D:D
http://en.battlestarwiki.org/wiki/Adama_(TOS)”

Komentaja Adama on kanavoijan leikkinieminen nimimerkki. Oikealta nimeltäänhän hän on Adam DeGray.🙂

Lähde? Perustelut.

8 10 2008
Recon

Mitäs pahaa siinä on et yrittää kääntää pois uskosta. Mitäs uskovaiset sit tekee? Yrittää käännyttää uskoon.

8 10 2008
Xplosiw

”Lähde? Perustelut.”

Perustelut mille? Miksi ihmisen nimi on Adam DeGray? Luulen että vanhemmat ovat nimenneet hänet niin.. Taikka sitten avaruusolennot. Ei voi tietää.

8 10 2008
asr

Päivän mullistavin tapahtuma on tänään ostetun täysmaitopurkin päivämäärän umpeutuminen… Haluaisin että jotain tapahtuisi mutta tässä vaiheessa ufojen laskeutuminen tuntuu kaukaa haetulta. Odotan kuitenkin innolla selityksiä 14.10 miksei ufot sitten tullutkaan.

8 10 2008
Assassin

Xplosiw (19:26:17) :

“Lähde? Perustelut.”

Perustelut mille? Miksi ihmisen nimi on Adam DeGray? Luulen että vanhemmat ovat nimenneet hänet niin.. Taikka sitten avaruusolennot. Ei voi tietää.

Heh, repesin😀

Jeps, skeptikot aina pyytävät lähteitä ja sitten kun on heidän aika laittaa lähteet niin kas kummaa… Mitään ei tapahdu.
Ja jos nyt satutaan lähde pistämään niin skeptikot ovat heti sitä mieltä että se on feikkiä ja bullsh*ttiä.
Mm. nimi Adam DeGray on feikki, eihän kukaan voi antaa lapselle semmoista nimeä, ei vain voi…

8 10 2008
ahet

Yhtä hyvin tähänkin voi uskoa kuten raamattuun.

8 10 2008
Huttu

tässä:

”Commander Adama (Earth Name: Adam DeGray) has two telepathic implants that helps him in speaking telepathically with the many members of both the Galactic Federation of Light and Ashtar Command.”

Komentaja Adaman maan päällinen nimi on Adam DeGray

http://lightworkers.org/channeling/%5Bfield_channeller-title%5D/40535/commander-adama-adam-degray

8 10 2008
Huttu

oisko paha jos herra Adamin kaks telepaattista implanttia onki aivokasvaimet jotka aiheuttaa lieviä hallusinaatioita.

8 10 2008
Joona

tuo onkin aika hyvä perustelu!

8 10 2008
555+111

Komentaja Adama on kanavoijan leikkinieminen nimimerkki. Oikealta nimeltäänhän hän on Adam DeGray.🙂

Kyl mä oisin ottanu vähä paremman leikkinimen ku Adama, se oli kumminkin aika nössö. Darth Vader ois ollu paljo tykimpi

8 10 2008
HOHO

Voi teitä, voi teitä🙂

8 10 2008
kabanossi

Gamma (22:49:18) :

Kauhistuttaa ajatellakin minkälainen hässäkkä vuoden 2012 lopun lähestyessä tulee kun jo tästä 14.10 ufoilusta on syntynyt spontaanisti näin iso meteli.
—————————————————————
TOTTA!

Adam DeGray, ei mun mielestä nimessä oo mitää vikaa.
tietenkin toi DeGray nyt lausutaan miten lausutaa, mut muuten iha normi nimi.

9 10 2008
Pja

AIniin. Kun luki koko jutun Adaman suust,a niin OLIHAN SE SIELLÄ! ”Tää tapahtuu 14.10 tai sitten ei, mutta joskus lähitulevaisuudessa kyllä kun hetki on oikea”

Hehe. Voi voi. 14.10 ei tapahtu mitään ja sitten hihhulit hehkuu siitä että lähitulevaisuudessa tulee saletissa. Ja sama odottelu taas uusiksi.

Helppoa on hölmön nenästäveto.

9 10 2008
Masteri

Supra (15:53:57) :

”tällä pastalla yritetään kääntää ihmiset pois uskosta. säälittävää ja te menette halpaan, lollol”

lol, what?

9 10 2008
rezaR

”tällä pastalla yritetään kääntää ihmiset pois uskosta. säälittävää ja te menette halpaan, lollol” Ihan oikein vain. Vastapainoa uskoon käännyttelyyn. Elämä olisi paljon parempaa, jos yhtäkään uskoa ei oli olemassa. Mitä usko on tuonut todistetusti? Sotia, terrorisimia ja murhia. Kyllähän ihmiset saavat uskosta voimaa, mutta kaiken tuon ihmiset tekevät itse ja luulevat sen jullen työksi. IMO!

9 10 2008
rezaR

Loppuun vielä, että täällä kukaan ei käännyttele uskoon.

9 10 2008
tsoikkeli

jotenkin minustakin rupeaa tuntuu että mitään ei tapahdu ainakaan 14.10. Sinänsä olisihan nuitten aika tulla jo kaapista ulos. Ja 2012 on niin lähellä että kai tässä jotai pitäs ruveta pikku hiljaa tapahtuu.

9 10 2008
phoebe

Itsellenikin tuli mieleen, että vain ne jotka uskovat tälläiseen ”yliluonnolliseen” näkevät kaiken, mutta skeptikot eivät. Tosin silloin tämän aluksen saapuminen (niin jos saapuu), ei luulisi vaikuttavan mihinkään?

9 10 2008
James

”Mitä usko on tuonut todistetusti? Sotia, terrorisimia ja murhia. Kyllähän ihmiset saavat uskosta voimaa, mutta kaiken tuon ihmiset tekevät itse ja luulevat sen jullen työksi.”

Turha uskontoa on syyttää. Ihminen sotii ja tappaa politiikan, rahan ja vallan takia. Jos ei olisi uskontoa, niin ihminen keksisi jotain muuta. Se kuuluu ihmisen luonteeseen, kuten kaikkien eliöiden, eikä se tule häviämään. Elämä on yksinkertaisimmillaan kamppailua eloon jäämisestä.

9 10 2008
555+111

Niin, ristiretkillähän ei ketään tapettu. Kirkot ovat aina olleet poliittisia laitoksia.

9 10 2008
SunShine

Uskon että Valon tuojat todella tulevat. Pelkään vain hiukan vaikkeivat he pahaa haluakkaan. 14. päivä olen pääkaupunki seudulla, uskaltavatko he tulla sinne missä on vilinääkin? Haluan todella tavata heidät, tai edes tuntea heidän läsnäolonsa. Tekevätkö Valon tuojat siis niille pahaa jotka eivät usko heidän olemassaoloonsa??

9 10 2008
Hot the Pot

Eihän sieltä ole tulossa kuin suunnilleen mailin pituinen ”alus”.

Lainaus UPDATE – 10/6/08 – ”The ship will appear for a period of three days in Earth linear time. It will first appear in the morning as the sun rises. For the duration of the three day period it will remain stationary the entire time. As the sun sets on the third day, it will depart and leave. The ship is going to be of Sirian origin and will be close to a mile long, or approximately 4000 – 5000 feet in length. It will appear somewhere within the United States of America. Exactly where is still unknown. They will decide that a day before this event will take places.”

Alkaa haiskahtamaan Project Bluebeam:lta. http://www.youtube.com/watch?v=IJirnJSwqh4

9 10 2008
venus007

Tänään aloin kans miettimään tota Project Bluebeamia.. Tulee todella hämmentyny olo siitä, että yksi (?) osavaltio voisi huijata ja manipuloida koko maapalloa noin rajusti. Ja muutenkin, onko todella mahdollista lähettää avaruuteen tommosta määrää hologrammivehkeitä ilman että siitä joku ”siviili” saisi tietää. Ja jos olen oikein ymmärtänyt, niin päämääränä on yhden ”uskonnon” levittäminen mahdollisimman laajalle. Aika isoja toimenpiteitä jos kyseessä on vain uskonnon levittäminen. Alkaa tuntua siltä, että olis parempi jos ens tiistaina ei tapahtuis yhtään mitään! Eilen uskon vielä todella vahvasti, että olennot ulkoavaruudesta tulevat näyttäytymään meille..😀 tuntuu kieltämättä aika hölmöltä.

9 10 2008
rezaR

”Turha uskontoa on syyttää. Ihminen sotii ja tappaa politiikan, rahan ja vallan takia. Jos ei olisi uskontoa, niin ihminen keksisi jotain muuta. Se kuuluu ihmisen luonteeseen, kuten kaikkien eliöiden, eikä se tule häviämään. Elämä on yksinkertaisimmillaan kamppailua eloon jäämisestä.” Mikään muut eliö ei harrasta laajamittaista oman lajinsta tappamista. Kyllähän ihminen tappaa rahan, vallan ja yms. Eniten kuitenki johtuu uskonnoista. Melkein joka päivä saa kuulla uusista terrori-iskuista tai itsemurhapommittajista, jotka vaativat aina monien ihmisten henkiä.

9 10 2008
vierailija

No jos tulevat, niin toivottavasti tarjoaa ufo edes kaakaon.

10 10 2008
takioni

Olikohan kukaan jo spekuloinut, miksi maailman talous romahtaa _juuri_ nyt_?
Ajoitus mietityttää…

10 10 2008
köhmä

nyt haluisin kysyä,WESPA tai joku muu onko tietoa tästä kanavoiasta onko hän kenties harrastanut tätä aina, eli onko hän kanavoinut ennustanut tjsl ennenkin. vai onko vasta nyt ilmestynyt????. Tuskin kukaan kokenut kanavoitsija haluisi tuhota uraansa keksimällä valheen.

10 10 2008
köhmä

valheen joka koskee koko maailmaa!!?

10 10 2008
Wespa

13 kanavoijaa on tullut minun tietooni, jotka ovat tästä tapahtumasta kertoneet. Osa on monta vuotta kanavoinut ja osa ihan uusia kanavoijia. Osa on puhunut Federation Of Lightista ennenkin ja osa on ottanut vasta lähiviikkoina/päivinä sen aiheekseen.

10 10 2008
HOHO

Kerroppas mitä tämä kanavointi on? Voin yhtä hyvin sanoa että itsekkin kanavoin juuri äskeittäin viestin -.-

11 10 2008
James

”Niin, ristiretkillähän ei ketään tapettu. Kirkot ovat aina olleet poliittisia laitoksia.”

Ristiretket aloitettiin, koska paavi halusi eurooppalaisten sotivan jotain muuta vastaan kuin keskenään. Uskonto oli vain köyhä tekosyy.

”Mikään muut eliö ei harrasta laajamittaista oman lajinsta tappamista.”

Ei niin koska mikään muu eliö ei ole levinnyt niin paljon kuin ihminen. Kyllä samat lajit kuitenkin taistelevat keskenään luonnossa. Muutkin kuin ihmiset.

”Kyllähän ihminen tappaa rahan, vallan ja yms. Eniten kuitenki johtuu uskonnoista. Melkein joka päivä saa kuulla uusista terrori-iskuista tai itsemurhapommittajista, jotka vaativat aina monien ihmisten henkiä.”

Höpö höpö. Kiihkomuslimit ovat yksi esimerkki. Minkä vuoksi 2.MS:ssa tapeltiin? Entä miksi Rooma valloitti lähes koko Euroopan? Miksi USA hyökkäsi Vietnamiin/Irakiin? Jne.

Miettikääs nyt ihan oikeesti moni sota johtuu uskonnosta. Kyllähän sodissa on ihmisiä lohdutettu jumalalla jne, mutta ei se ole oikea syy. Edelleenkin, itsemurhapommittajat ovat vain poikkeus.

11 10 2008
James

Ja miettikäähän vielä mikä sen uskonnollisenkin tappamisen taustalla on. He kokevat itsensä uhatuksi, joten he perimmillään taistelevat selviytymisestään. Eiväthän hekään omia pommita vaan ”vääräuskoisia” eli niitä jotka he kokevat itselleen uhaksi. Ja heillehän jenkit ym. ovat todellinen uhka, joten sitä vastaan he taistelevat.

Ilman uskontoa he eivät välttämättä tekisi itsemurhaiskuja, mutta pommi-iskuja tekisivät varmasti. Jenkit ovat miehittäneet heidän maansa ja he haluavat sen takaisin.

Ja ennenkuin joku sanoo, että kannatan sitä toimintaa, niin ei. En kannata. Asioita kannattaa vain katsoa eri kulmista.

11 10 2008
Wespa

Kerroppas mitä tämä kanavointi on?

Kanavointi on telepatiaa, joka voi tulla puheena tai esim. kuvina päässä.

PS. Telepatia on todistettu mahdolliseksi.

15 10 2008
Miksi emme nähneet valo-alusta 14:sta päivä « paranormaaliblogi.net

[…] Voit myös lukea ns. huntukanavoinnin tästä. […]

16 10 2008
janne

Eipä tullut lukuisista kanavoijien ennustuksista huolimatta yhtään avaruusalusta.

Sanoppa, Wespa, kuinka monta kanavoijaa sanoit varmistavan saman 14.10.2008 avaruusaluksen ilmestymisen? 13 eri ihmistä vai enemmän? Montako avaruusalusta näit? 0 tai vähemmän?

Todistelit useasti kirjoituksissa ennen 14.10. tapahtumalla olevan jo niin monta kanavoijaa, että uskoit ennustuksen olevan aito.

Eikö ole aika kiusallista, että niin monta kovan luokan kanavoijaa oli väärässä?

16 10 2008
joku vaa

joo en sano mittää uhvoilla on muutakin tekemistä ku tulla tänne pätemään uudesta ajasta tai sitten ne eksyivät jupiteriin mutta tänä aamuna näin ufon oikeesti oli pimeetä mutta mä niinkun näin monta kohdevaloa pyöri rinkilässä taivaalla sitte päivällä katoin sinne niii ei mitään lol tai sitte ennustajat valitsi väärän vuoden pläääää

22 10 2008
Minä7674

En väitä ettei paranormaaleja asioita tapahdu, vaikka tuo ei (onneksi) toteutunut. Olen itsekin tehnyt erinäisiä kokeita ja tiedän. Neuvoisin ihmisiä miettimään kaksi kertaa, mihin lähtevät uskomaan. Miettikää yhteensattumaa, Lusifer yhtäkuin valontuoja.




%d bloggers like this: