Henkimaailma

31 08 2008

Etsiskelin googlella juttua shamanismista, sekä meditaatiosta ja törmäsin samalla aika kiinnostavaan blogiin, joka on perustettu vähän aikaa sitten.

Kyseessä on Henkimaailma -niminen blogi, jossa käsitellään meditaatiossa / shamaanimatkoilta saatuja viestejä, sekä pohdintoja ym. kiinnostavaa.

Tämän blogin tarkoituksena on jakaa viestejä, teorioita ja pohdintoja, joita saan meditaatiossa/transsitilassa. Tarkoituksena olisi myös esitellä kohtaamiani henkiä ja saatanpa joskus jopa julkaista kuvia/piirustuksia jos niitä syntyy meditaation vaikutuksen alaisuudessa tai sen jälkeen.”, blogin kuvauksessa kerrotaan.

Blogissa ei näytä olevan vielä hirveästi juttua, mutta itse alan seuraamaan sitä viikoittain, sillä lukemani perusteella vaikuttaa aika kiinnostavalta. Blogista löytyi mm. juttua Trickster -nimisestä hengestä, joka on tunnettu monissa eri kulttuureissa.

Jos sinua kiinnostaa shamanismi tai meditaatio, niin suosittelen käymään henkimaailma.wordpress.comissa.


Toiminnot

Information

35 responses

31 08 2008
julle

Hyvältä ja kiinnostavalta näyttää tähn mennessä!

31 08 2008
henkka

kiva kun tietää ettemme ole yksin…..edes nukkumaan mennessä!joo odotettu blogi
kiitos ja kumarrus!

31 08 2008
Nyamo

Kiinnostavaa, kiitos paljon kun jaoit tietämystäsi =D
Trickster-hengen nimi vähän huvitti kun rupesin automaattisesti ajattelemaan yhtä 2D nettipeliä jonka nimi on Trickster xD

31 08 2008
666beelzebub666

vois mennä ettimään settiä transsista. kuullemma onnistuu ilman sieniäkin…?

31 08 2008
korvapuikko

Lukeminen loppu aika nopeasti kun siinä väitettiin että tietokoneen kaatuminenkin johtuu hengistä

31 08 2008
Haukka

Minusta henkimaailma(t) on vain harhaa joka syntyy pohjimmiltaan materiaalisen mielen harhailusta. Kukaan ei ole vielä pystynyt todistamaan minkäänlaisen henkisen voiman olemassaoloa (jumalia, kummituksia, esineiden liikuttamista mielen voimalla, telepatiaa, ruumiistairtaitumisia…), pikemminkin monet henkiset kokemukset on jo selitetty ihan tieteellisesti.

Kaikki ne kokemukset tapahtuvat siis vain kokijan oman mielen sisällä ja ne voivat kummuta syvältä alitajunnasta. Minä en pidä unia täytenä totena tai usko, että huumeita käyttämällä pääsee oikeasti tutkimaan toisia maailmoita. Se on vain yksinkertaisesti mielen omaa tuotosta. Tosin sanoen, en usko että on olemassa mitään henkistä maailmaa materiaalisen maailman lisäksi (tämä siis siksi koska mitkään todisteet eivät puolla henkimaailmoja).

31 08 2008
Napu

Haukka, mitä siis oikeastaan teet täällä jos olet sitä mieltä? O.o No jaa, tehköön jokainen kuten parhaaksi näkee…

31 08 2008
Haukka

”Haukka, mitä siis oikeastaan teet täällä jos olet sitä mieltä? O.o No jaa, tehköön jokainen kuten parhaaksi näkee…”

Jaa-a, varmaan samasta syystä kuin tykkään katsoa fiktiivisiä elokuvia ja lukea fiktiivisiä kirjoja? Lisäksi epäkohtien esille tuominen paranormaaleissa asioissa ja oudoissa uskomuksissa on terveen järjen voitto.

31 08 2008
Ruby

Haukka, kokeile LSD:n yliannostusta. Se ei tapa mutta mielipiteesi muuttu 100 prosenttisen varmasti…

31 08 2008
Haukka

”Haukka, kokeile LSD:n yliannostusta. Se ei tapa mutta mielipiteesi muuttu 100 prosenttisen varmasti…”

Jos ottaisin yliannostuksen LSD:tä niin minun oma mieleni varmaan lentelisi ties missä mielikuvitusmaissa mutta ulkopuolisen mielestä en ole mennyt mihinkään. Vaikka kokemus saattaisi tuntua miten aidolta tahansa ei se tee siitä aitoa, jollei koettuja asioita voida osoittaa aidoiksi millään objektiivisella tavalla. Subjektiivinen kokemus on varsin heikko todiste.

Eikö yliannostus ole muuten juuri se määrä joka riittää tappamaan?

31 08 2008
Huttu

no LSD:llä ei kaiketi oo virallista yliannostus kuolemaa rekisteröity koskaan mutta sen LD50 arvo vaihtelee muistaakseni jotain 400 µg/kg – 1mg/kg ihmisen painoon verrattuna.

eli jos olet 60 kg painava henkilö ja vetäset sellasen tuhdin 60mg annoksen LSD:tä ni voi olla aika heikot fiilikset. LD50 arvo meinaa sitä että 50% testieläimistä kuolee saatuaan kyseisen mällin, mikä on tietty suhteutettu niitten testieläinten painoon

omasta mielestä oon Haukan kanssa samoilla linjoilla

31 08 2008
Wespa

Aivot ovat tavallaan vastaanotin ja olemme kanavalla 1. On kuitenkin mahdollista vaihtaa tuota kanavaa mm. meditaation avulla jolloin näemme lisää tästä laajasta todellisuudesta.

Kaikki näkemämme ja kokemamme on vain aivojen tuottamaa simulaatiota/illuusiota/tulkintaa ympäröivästä maailmastamme. Aivot ottavat vastaan pienen pieniä tiedonjyviä kokoajan tuhansissa määrin ja sitten ne suodattavat niistä n. 99,99% pois jolloin näemme ja koemme vain pienen osan tästä todellisuudesta.

Syntymästään asti sokean on mahdotonta ymmärtää näkemistä, koska hän ei näe, mutta jos hänelle annetaan näkö, niin hän pystyy kokemaan sen mitä muut kokevat. Ne jotka ovat eivät ole olleet syvässä meditaatiossa tai shamaanimatkalla eivät myöskään voi ymmärtää niissä havaittavaa todellisuutta. Monen entisen skeptisesti suhtautuneen henkilön mielipide on muuttunut, kun on tullut omakohtaisia kokemuksia.

31 08 2008
Haukka

Monen tervejärkisen mielipide todellisuudesta on muuttunut myös silloin kun he ovat sairastuneet mielisairauteen joka vääristää todellisuudentajua.

”A casual stroll through the lunatic asylum shows that faith does not prove anything.”
-Friedrich Nietzsche

31 08 2008
Wespa

Aivan. Onhan se pirun vaikea elää materialistisessa maailmassa jos kokoajan näkee jotain mikä on hämmästyttävää ja ihmeellistä. Ihmisen aivot ovat portti toisiin sfääreihin, mutta niissä on myös pirun hyvä palomuuri, jotta ihminen voisi keskittyä elämään materiaalisessa maailmassa ja siksi onkin hyvä, että lähes jokainen ihminen saa päättää vapaasti koska haluaa vaihtaa kanavaa. Ihmisenä olemiseen kuuluu monella myös uusien ja outojen asioiden pelko… Mielisairaiden hoitoon taas on saatu positiivisia tuloksia myös mm. LSD:n avulla.

31 08 2008
Wolland

ja se mitä tiede meille nyt selittää, selittääkin se sen 100 vuoden päästä aivan muuten. Ehkä jokin asia, mikä on nyt absoluuttinen totuus meille, on vielä silloinkin, mutta harvapa. Jos mikään, eli onko absoluuttista, totuutta. Ja jos ei ole, ei myöskään ole absoluuttista varmuutta, jolloin meidän tiede on yhtä fiktiivinen kirja kuin Harry Potter.
Siitä ,mitkä kokemamme asiat ovat ylipäätään edes totta, ei voida tällöin myöskään olla varmoja. Joten mitenpä suu pannaan kun aletaan skeptisiksi itse tiedettä kohtaan.
Matematiikka on ehkä ainoita tiedon aloja, missä voitaisiin puhua absoluuttisista totuuksista. Kuten esimerkiksi 1+1=2. Ja tämäkin johtuu vain siitä että olemme kehittäneet tämän järjestelmän täysin itse. Joten, harva uskoisi väitettä 1+1=3. Kuitenkin luultavastikaan ette kuulleet tätä väitettä ensimmäistä kertaa. Väite on yhtä totta kuin sen sanoja, jos hän siihen uskoo ja sen todeksi väittää, tai no ainakin yhtä totta kuin 1+1=2, vaikkakin tämä on yleisesti – eikä vain yhden henkilön- hyväksytty ajatus. Miten oli esimerkiksi pannukakun aikoihin (vrt. maapallo). Voisi verrastaa vaikka sanoihin, penkki on penkki, no siinä ei ole mitään kysymystä, nimittäin olemme päättäneet että penkki on penkki! Mutta entä kun ei jäädä inttämään lapsellisesti vaan alamme miettimään mikä penkki oikeasti on, ja onko penkki itseasiassa ollenkaan penkki. Pääsemmekin jo pitemmälle ja uuteen puhtaampaan tietoon.

31 08 2008
Discloseblogger

mielestäni Einstein kiteytti asian hyvin sanoilla= Sulje silmäsi nähdäksesi.

31 08 2008
Discloseblogger

Selkeytän vielä että Einstein tarkoittu tuon kirjaimellisesti EI vertauskuvallisesti… Einstein tiesi kaiken, näistä ei vaan paljoa kirjoitella. Einstein myös tiesi ettei elämä lopu kuolemaan.

31 08 2008
shakaali

wolland: sehän siinä tieteessä onkin hienoa, että se korjaa näkemyksiään sen mukaan kun uutta tietoa saadaan.

31 08 2008
Wolland

shakaali, niinpä siksi tiede oli kyse sitten matikasta, fysiikasta, filosofiasta tai ufologiasta, on hienoa nähdä kuinka tiede kehittyy. Mutta kun tulee tieteellinen vallankumous, opitaan niin paljon uutta ja hienoa, että sokaistumme, ja unohdumme vanhaan tietoon. Täytyisi muistaa yrittää päästä sokeudesta pois. Ideoista, keksinnöistä ja kaikista heureka huudahduksen aransainneista vain pieni osa prosentista, on jotain mullistavaa, mutta näidä ideoita täytyy käydä läpi, koskaan ei voi olla oikeassa, jos ei suostu ymmärtämään kuinka väärässä on.

1 09 2008
korvapuikko

Discloseblogger, Einstein oli ateisti sun lähdetietos on aika perseestä

1 09 2008
Wolland

Ateismi, ei tarkoita jumalattomuuteen tai elämän jatkumisen, tai universumin yhdessä värähtelyn kieltämistä. Ateismi tarkoittaa uskoa jonka mukaan jumala on persoonaton, eli esimerkiksi ateisti ei usko kristilliseen jumalakäsitykseen. Mutta se kieltääkö ateisti kokonaan raamatun esimerkiksi tai elämän jatkumattomuuden, onkin toinen asia. En siis nää mitään ristiriitaa ateismissa ja esimerkiksi siellunvaellukseen uskomisesta, tai mitä Einstein sitten uskoikaan.

Mutta ateisti ei tarkoita ”hengetöntä” ajatteliaa.

Einsteinillä on kyllä sen verran hyviä elämän viisauksia, että hän käsittää maailmaa hieman monijakoisemmin mitä ehkä jotku fyysikot. Enemminkin puhuisin filosfista, joka käytti työkalunaan fysiikkaa ja matematiikkaa.

1 09 2008
DiscloseBlogger

korvapuikko, lueppa Boris Kuznetsovin Einstein – elämä. kuolema. kuolemattomuus kirja, niin valaisee hieman Einsteinin ajatusmaailmaa..

1 09 2008
DiscloseBlogger

Kirjan tiedot vielä, ISBN: 951-615-528-6 (1980)

1 09 2008
shakaali

Vaikka olisikin totta, niin miten einsteinin henkilökohtaiset uskomukset liittyy mihinkään?

1 09 2008
DiscloseBlogger

käsitit nyt väärin, ei uskomukset vaan tietämykset. Einstein ei uskonut, vaan tiesi.
Henkimaailma usein yhdistetään kuolemanjälkeiseen elämään joten kai tämä jotenkin tänne liittyy.

1 09 2008
Haukka

Einstein oli mahtava fyysikko mutta ei hän ollut kaikkitietävä kuten teidän puheistanne voisi päätellä. Uskominen ei muuten ole tietämistä oli usko miten vahva tahansa. Niin ja Einstein oli ateisti.

1 09 2008
Ruby

Myöhempinä vuosinaan Einstein saattoi kuitenkin puhua ”kosmisista uskonnollisista tunteistaan” ja halustaan ”tuntea maailmankaikkeus yhtenä kosmisena kokonaisuutena”. Einstein myös kirjoitti rabbi Goldsteinille: ”Uskon Spinozan jumalaan, joka paljastuu kaiken olevaisen harmonisissa laeissa, mutta en usko jumalaan jota kiinnostaisivat ihmisten tekemiset tai kohtalot.”

2 09 2008
Sadokas

”TÄTÄ MYÖTEN BLOGI JÄÄ TÄHÄN JA EN JATKA SITÄ ELLEN SAA TRICKSTERILTÄ TAI MUULTA HENGELTÄ SUORAA KÄSKYÄ! EN SIIS PIDÄ TÄTÄ ITSELLENI, ENKÄ TEILLE VAAN HENGILLE JA NIILLE ASIOILLE JOTKA ON TARKOITETTU TAPAHTUVIKSI!”

Se siitä😐

2 09 2008
Vanha tietäjä

Juu ja kaverihan väitti että Trickster antoi hänelle idean koko blogin perustamisesta. Ja myöhemmin kokoajan väitti ettei Trickster oikeasti puhu hänelle tms. Eli oikeastaan hän oli varmaan vain itse ajatellut blogia ja ruvennut hymyilemään.

Sivun ylläpitäjä on 95% varmuudella joko huijari tai sitten nupissa ei kaikki ole kunnossa. Uskon ”näihin asioihin”, mutta jotenkin tuo vaan vaikutti enemmän seonneelta. Perusteli kaikki epäonnistuneet sanomisensa omalla käytöksellään ja sillä että Trickster huijasi häntä oman käyttäytymisensä takia.

Eiköhän tuossa nyt vaan ole käynyt niin, että kaveri makoilee sängyllä ja ajattelee outoja. Ja hymyilee sitten silloin kun tulee se itseä eniten miellyttävä vaihtoehto vastaan.

En väitä olevani oikeassa, mutta siltä se vaan tuntuu tuon nopean lopetuksen perusteella.

2 09 2008
Larty

En yleensä ota huumeaddiktien tekemiä väitteitä vakavasti. Tämän Henkimaailmablogin tekijällä vaikuttaa selvästi olevan jonkinlaisia hallusinaatio-oireita.

3 09 2008
Ruby

Useimmat ihmiset elävät sen harhan vallassa, etteivät elä minkään harhan vallassa.

3 09 2008
666beelzebub666

”trickster laittoi minut lyömään itseäni”

rento meininki😀

3 09 2008
maukka

Einsteinin vaimo teki keksinnöt,ukko oli sekopää

6 09 2008
Larty

”Useimmat ihmiset elävät sen harhan vallassa, etteivät elä minkään harhan vallassa.”

Minulle ei ole koskaan toettu minkäänlaista henkistä sairautta. Sitäpaitsi olen aina tietoinen siitä että uskomani asiat voivat perustua harhaluuloihin. Odotan nyt vaan että joku osaisi TODISTAA niin.

23 10 2008
Wespa

Aika paljon tullut uutta kiinnostavaa juttua blogiin.




%d bloggers like this: