Paranormaalit Kokemukset Heinäkuu 2008 (Osa 3)

28 08 2008

Blogin lukijoiden pyynnöstä julkaisen taas lisää kokemuksia. Jotta saataisiin vähän näitä purettua varastoista, niin julkaisenkin tässä hieman normaalia isomman määrän kokemuksia.

Tarkkaavaiset kirjoitti:

Kaveriporukallemme tapahtuneita asioita.

1. Kaverini oli yksin kotonaan yläkerrassa, kun yhtäkkiä alakerrassa sijaitseva piano alkoi soida surullista sävelmää ja se loppui kun kaverini meni alas katsomaan.

2. Olen nähnyt jo kaksi kertaa oman koirani, joka on kuollut: Kerran omassa talossa olohuoneessa haistelamassa meidän vanhaa mattoa, selä kerran kävelemässä tiellä ihan kuin sitä ois kävelyttämässä.

3. Kerran kun olin menossa bussipysäkille, niin näin jäniksen joka juoksi hetken verran ja katosi hetkeksi, sitten se tuli takasin tiellä, jolloin se näytti läpinäkyvältä.

4. Olimme kolmistaan autiotalossa. Näin kaverini kanssa ikkunassa jonkun mustan hahmon, joka katsoi ikkunasta sisälle ja vähän ajan päästä se katosi. Sillä hetkellä me olimme autiotalon pihalla. Yksi kavereista kuuli myös jonkun lankun narahtavan sen jälkeen, kun menimme taloon sisälle ja yllätys yllätys ei ketään.

Tyttönen kirjoitti:

Olin koirani kanssa lenkillä. Olen aina valppaana, että milloin tulee auto, koska koira saattaa yhtäkkiä vetäistä tielle päin, joten lyhennän aina valmiiksi hihnaa, kun kuulen/näen auton tulevan.
Kävelin tiellä ja edessäni kauempana näkyi pari puuta, joiden takana oli kaksi valoa, joiden tiesin olevan autonvalot. Tarkkailin, että milloin auto tulee ja katsoin valoja. Käänsin pääni vähäksi aikaa pois ja huomasin, ettei mitään autoa tullutkaan puiden takaa. Se ei myöskään voinut kääntyä mistään, koska tieltä ei poikennut muita teitä. Ajattelin, että se oli vain mielikuvitusta, mutta en minä nyt ihan yhtäkkiä voi kuvitella autonvaloja edessäni. Enhän? En ole kertonut kenellekkään, koska ei se ole sen arvoista. Ei kukaan uskoisi. Sanoisivat varmaan: ”kuvittelit vaan”. Heh!

Undertaker kirjoitti:

Olin kaverini kanssa ulkona puoli seitsemän aikaan. Katselimme taivaalle ja näimme pienen pisteen, josta lensi sinisiä, punasia, vihreitä ja violettejä värejä. Ajattelimme, että Ufo räjähti taivaalla.

Katyah kirjoitti:

Katselimme eräs ilta poikaystäväni kanssa kauhuelokuvaa, joka kertoi vanhasta hylätystä mielisairaalasta. Olemme molemmat armottomia kauhuelokuvafaneja, vaikkakin minä säikykin myös niitä todella herkästi. No, eräässä kohdassa elokuvassa näkyy, kun kuun valo osuu mielisairaalan seiniin ja tyttö näkee sitten seinässä ihmisen varjon., joka kuitenkin katoaa todella nopeasti. Vähän ajan päästä tyttö näkee jonkun kummituksen, joka hyökkää tytön kimppuun. Säikähdin tuossa kohdassa aivan älyttömästi. No, elokuvan loputtua makoilimme poikaystäväni kanssa vierekkäin sohvalla halailen toisiamme. Olohuone oli muuten aivan pimeä, paitsi seinälle paistoi pienelle kohtaa verhojen välistä kuun valoa . Satuin vilkaisemaan seinälle ja siinä näkyi ihmisen varjo, tismalleen samalla tavalla kuin elokuvassa. Kiljaisin ja käänsin pääni pois. Kun poikaystäväni kysyi minulta mikä minulla on, kerroin hänelle ja hän katsoi seinään, mutta ei nähnyt
mitään muuta kuin kuunvalon. Nousimme ylös sohvalta ja ajattelimme lähteä tupakalle, kun poikaystäväni oli painamassa valo katkaisijaa (seisoin hänen vieressään) vilkaisimme sivulle, jossa oli raollaan oleva vessan ovi ja oven suussa seisoi pieni kalpea tyttö! Kirkaisimme yhteen ääneen ja sytytimme valot, tyttö katosi sekunnissa. Sinä yönä ei oikein enää nukuttanut…

Ernesti69 kirjoitti:

En tiedä miten mä pystyisin selittää tämän järkevästi, mutta pari kertaa minulle on käynyt niin, että aina kun tulee tekstari ja on kännykkä äänettömällä, tärinät pois päältä ja taskussa niin tavallaan tunnen sen. Se on vähän saman tapainen tunne, kuin kännykkä hieman värähtäisi, siis TODELLA vähän. Aina en sitä viestin tuloa huomaa, mutta melko usein. Hassua on, että tätä ei tapahdu silloin, kun kännykkä soi, ainoastaan viestin tullessa.

Limppu kirjoitti:

Tämä sattui viime viikolla. Olin kotona vessassa hyräilemässä jotain ja tanssin huvikseni peilin edessä, kun yhtäkkiä kuulin takaani äänekkään voihkauksen. Se oli hullua. Olin salvannut oven ja olin silloin yläkerrassa yksin.

Käännyin ja katsoin ympärilleni. Ei ketään. Sitten kuulin äänen: se oli kuin joku olisi kirkunut veden alla. Pelästyin ja juoksin alakertaan. Se oli kauheaa kuultavaa. Kun uskalsin takaisin, lattialla oli hieman vettä. Kirkuminen oli lakannut. Voi olla, että kuvittelin koko jutun, mutta eihän sitä tiedä.

Riisi kirjoitti:

Eräänä iltana kun olin koneella yhteentoista asti yöllä, päätin olla vielä pitempään. En halunnut jäädä kiinni, joten menin ikkunan eteen sulkemaan verhoja. Ikkunastani nimittäin pääsee suoraan parvekkeelle ja pelkäsin, että joku tulee kurkkimaan.

Silloin huomasin, että joku oli jo tullut katsomaan minua. Ensin luulin, että se oli peilikuvani ikkunassa, mutta kun virnistin ja vilkutin huvin vuoksi, ”peilikuva” ei vastannut. Hahmo näytti siskoltani, mutta sillä ei (kumma kyllä) ollut vaatteita. Se tuijotti minua hämmästyneen ja toruvan näköisenä. Se nosti kättään ja muodosti huulillaan sanat ”mene nukkumaan”. Pelästyin ja suljin verhot.

Mikä sitten hahmo olikaan, se oli varmaan tahtonut parastani. Olen yrittänyt löytää tälle järkevää selitystä, mutta turhaan.

Somekindofdyyd kirjoitti:

Joskus olin yksin kotona ja normaalisti koneella pelaamassa. Kun olin nousemassa ylös tuolista, tuntui kuin joku, tai jokin olisi tarttunut olkapäähäni. En pystynyt nousemaan tuolilta ylös. Olin paniikissa. Tunne oli kylmä, suoraansanoen jäätävä, mutta kestettävä se oli, enhän pystynyt siinä paljon mitään tekemään. No kun istuin koneelle ja aloin taas pelata, kylmä tunne tuntui jaloissani. Taas kerran tuntui, että ei pysty paljon mitään tekemään. Lopulta kun tunne loppui, katsoin jalkoihini. Siellä ei ollut mitään. Tämän jälkeen soitin kaverille ja pyysin häntä tulemaan tänne. Hän tuli ja hänkin tunsi saman, mutta emme kumpikaan tienneet, mikä tämän aiheutti. Lopulta lähdin kaverini mukana hänen kotiinsa.

Noirs kirjoitti:

1. Olin ala-asteelainen ja olin menossa serkkuni kanssa nukkumaan. Tietenkin nuorien tapaan höpöttelimme myöhään yöhön aina kun olimme toistemme luona yökylässä.
Eräs kerta keskustelumme loppui melko lyhyeen, sillä huomasimme huoneeni seinässä oudon pienen valon. Tarkistimme jokaisen mahdollisen mistä valo olisi mahdollisesti tullut, verhojen raot tukimme, heijastavat esineet piilotimme. Huidoin kädellä valopilkun päältä turvallisen välimatkan päästä. Syytä emme keksineet ja peloissamme käperryimme peittojemme alle ja nukuimme turvalliseen aamuun.

2. Ala-asteella tapahtui tämäkin. Heräsin yöllä kun huoneeni oli täyttynyt sinisestä valosta. Valo tuli ulkoa, takapihaltamme. Nousin kyllä sängystäni ylös mutten uskaltanut katsoa ikkunasta ulos.
Seuraavana päivänä takapihamme nurmikolla oli kolme, halkaisijaltaan noin puolitoistametriä olevia ympyröitä, kolmiossa. Niitä ilmestyi monia kertoja nurmikollemme 10vuoden aikana. Muistaakseni vain kesäsin. (joskus saattoi olla yksi kesä välissä ettei niitä ilmestynyt).

3. Nykysin, kun asumme perheeni kanssa hautausmaan lähettyvillä, niin uskallan mennä sen ohi koirani kanssa vain kun on valosaa, koska pimeän tultua tuntuu kuin joku tuijottaisi ja pari kertaa olen nähnyt siellä jonkun mustan hahmon liikkumassa ja joskus tulee todella paha olo. Koirallenikin tulee aina kova kiire sen vieressä.

4. Asuttuani omassa kämpässä huomasin joinakin iltoina jonkin pitkän, hieman ”vääntyneen valo viivan” kulkevan pitkin lattiaa edestakas, tvpöytäni takana ja hieman sen yläpuolella.

5. Kerran näin epäselvän vaalean ihmisen pään toisessa nojatuolissani, päänkohdalla leijumassa. Pariin otteeseen laitoin valot päälle ja katsoin onko siitä kohtaa tuoli vaaleampi (tuoli on musta). Ei auttanut kun koittaa väkisin nukahtaa. Sen jälkeen sitä ei ole näkynyt.

_________________________________________________________________________

Onko sinulle tai kaverillesi tapahtunut jotain outoa? Kerro kokemuksistasi alla olevalla lomakkeella tai sähköpostilla osoitteeseen yhteys(ät)paranormaaliblogi.net. Tarkoituksena olisi aina aika ajoin julkaista blogissa kokemuksianne. Kerro samalla viestissäsi haluatko, että mainitaanko sivuillamme viestin yhteydessä nimesi, nimimerkkisi vai haluatko esiintyä tuntemattomana. Jos haluat tapauksesi tutkittavaksi, niin kerro siitä viestissäsi, jolloin ohjaan samalla viestisi tutkijalle. Viesti näkyy blogissa vasta, kun se on julkaistu sivuston ylläpitäjän taholta.

Lomake:

Huom! Yllä oleva lomake on vain kokemuksia varten. Älä kommentoi viestejä yllä olevaan lomakkeeseen, vaan tee se käyttämällä kommenttikenttää.


Toiminnot

Information

21 responses

28 08 2008
bruce dickinson

vanhois talois lankut ja muut narahtavat aina. ei tarvi kun vähä tuuli käydä johonki😀

28 08 2008
bruce dickinson

en oo varma mut,Somekindofdyyd kirjoittama tarina vois johtuu siit jos teil vetää jostai kylmää ilmaa?

28 08 2008
RP

Aika mukavia tarinoita taas tälläkertaa😀
Monesti näissä aina miettii että moniko on jonku keksimiä tai että kaverin sedän naapuri oli kokenu ja kerrotaan tapaus tapahtuneen omalle kohdalle totena😀

28 08 2008
Gissa

Hei vau, mun velikin on nähnyt tuota sinistä valoa.. Taisi Noirsilla käydä vieraita🙂 Hienoja tarinoita muutama!

28 08 2008
Masteri

Ei pitäis lukea näitä näin myöhään… : D

29 08 2008
Bullet for my Valentine

ei oo ees pahoja ku kaikki keksittyjä🙂

29 08 2008
Arctica

Hyviä tarinoita mutta vähän pidempiä saisi kyllä olla, ainakin osa.

30 08 2008
gh0stb0y

Valentine on tätä porukkaa jotka sanovat kaiken olevan feikkejä???

30 08 2008
Sonata Arctica

no osa noist on feikkejä !

30 08 2008
Jaakko

Ernesti69:lle:
Sama juttu ku mulla, mutta se johtuu täsmälleen siitä, että kännykkäsi kaiuttimen virtapiiri lähtee käyntiin ja samalla värähtää hieman sähkön kulkiessa siitä läpi. Sen tuntee ja kuulee noin 1/4 sekuntia ennen kuin kaiuttimesta alkaa kuulua ääntä. Ei mitään paranormaalia.

1 09 2008
Wendigo

Älkää nyt hei viitsikö haukkua kaikkia feikeiksi, on näistä asioista kuitenkin niin paljon todistusaineistoa.
Korjaan vielä tuohon omaan tekstiini sen verran, että se käsi ei voinut periaatteessa olla kenenkään muun, sillä kello oli noin 4 aamulla, ja tonttimme on TODELLA suuri, joten en uskoisi ihan heti, että kukaan olisi siellä kättään heiluttelemassa.

3 09 2008
666beelzebub666

\,,/ melko rankkoja stooreja \,,/

ainakin ite tykkäsin aivan älyttömästi

4 09 2008
Janiski

Undertakerin kirjoittama värikäs piste on tähti. ne näkyvät erityisesti pakkasella joskus sädehtivän hyvinkin värikkäinä.

4 09 2008
Sami

Undertaker kirjoitti:

Olin kaverini kanssa ulkona puoli seitsemän aikaan. Katselimme taivaalle ja näimme pienen pisteen, josta lensi sinisiä, punasia, vihreitä ja violettejä värejä. Ajattelimme, että Ufo räjähti taivaalla.

Kuten Janiski sanoi, tähti? Toinen vaihtoehto on myös ilotulitusraketti, varsin monissa ilotulitteissa on juuri nuo värit jotka Undertaker mainitsi.

7 09 2008
Mattam

Meilläkin on näkynyt sinistä valoa, mutta se voi johtua siitä, että on katsonut esim. mustaa täplää ikkunassa hetken se oli siis meidän sinisille valoille selitys, mutta sitten jos koko huone on sininen, olisiko ulkona voinut olla jokin looginen selitys tälle siniselle valolle huoneessasi (esim. katuvalo jne.)?

16 09 2008
sagittarius_

”Jaakko

Ernesti69:lle:
Sama juttu ku mulla, mutta se johtuu täsmälleen siitä, että kännykkäsi kaiuttimen virtapiiri lähtee käyntiin ja samalla värähtää hieman sähkön kulkiessa siitä läpi. Sen tuntee ja kuulee noin 1/4 sekuntia ennen kuin kaiuttimesta alkaa kuulua ääntä. Ei mitään paranormaalia.”

Mitenköhän kaiuttimesta voi kuulua ääntä, jos kännykkä on äänettömällä? Suuri mysteeri on ratkaistavissa, jos todella ymmärtää lukemansa…

27 09 2008
sipisiili

Riisi mitä ihmettä? taisit kyllä olla nukahtamaisillasi. Kuulostaa tosi sepitetyltä. mut nää kaikki muut kyllä on aika uskottavia mun mielestä.

28 09 2008
-iitu

AIka moni keksii näitä jos näistä ois videoi yms, nii ehkä jotenki uskoisin vaik oon ittekki kirjottanu ni en valehtele en käyttäis aikaani sellasee jos tarttee psykolki mennäs sen takii !

28 09 2008
-iitu

+ Mäki nään sellassi punasii mustii ja sinisii valoi mut se johtuu siitä et katon jotai väri valoo pitkäääään (Mul on eri värisii valoi) ni sit nään sellasii niitte värisii pilkkui ei mitää ihmeellist tai no siis mul on sillee en tiä muil —

22 10 2008
Noirs

”Mattam (12:34:51) :

Meilläkin on näkynyt sinistä valoa, mutta se voi johtua siitä, että on katsonut esim. mustaa täplää ikkunassa hetken se oli siis meidän sinisille valoille selitys, mutta sitten jos koko huone on sininen, olisiko ulkona voinut olla jokin looginen selitys tälle siniselle valolle huoneessasi (esim. katuvalo jne.)?”

Muuten hyvä huomio mutta huoneissa vaaleat seinät ja talomme lähimmät katuvalot olivat tuolloin noin kilometrin päässä. Aika metsä alueella asuttiin.
Valo tuli ulkoa ihan kuin jostai ikkunaakin isommasta sinisestä lampusta.
Naapuritkaan eivät asunu kovinkaan lähellä taloamme joten välissä oli runsaasti puskia ja puita. Eikä autolla ainakaan kukaan ollut voinut takapihallemme ajaa koska se on vain nurmikko aluetta (ei autoja varten eikä sinne autolla päässytkään edes)

26 11 2008
Ernesti69

Jaakko: Kiitos kovasti tuosta tiedosta!!!




%d bloggers like this: