Arvostelu kirjasta ”Mystiikan maailma: Kummittelu”

10 07 2008

Siitä onkin pitkä aika kun olen tehnyt kirja-arvostelua saatika kirjoittanut tänne blogiin. Tänään päätin tehdä parannuksen ja tarjota pari ytimekästä lausetta tästä kirjasta.

Mökillä ollessani olimme perheen kanssa käymässä kaupassa ostamassa pussillisen hassuja perunoita. Kun saavuimme kauppalle näimme laajan linja-auton seisovan pihassa, jonka tunnisti teksteistä ja kuvista kirjastoautoksi. Samalla huomasimme myös poistotarjouksen, jolla olisi mahdollista saada kirjoja kassillinen mukaan vain viidellä eurolla. No, tottakai menimme sisään. Yhdeltä syrjäiseltä hyllyltä löytyi tämä mielenkiintoinen painos, joka tarttui mukaan monien muiden kiinnostavien kirjojen ohella.

Kirja ei tarjoa tietoa esimerkiksi kummituksista, niiden metsästämisestä tai ilmentymisistä. Sensijaan kirjasta löytyy 140 sivun verran asiaa merkillisistä kummitteluista ja poltergeist-tapauksista, jotka pääosin sijoittuvat englantiin, mutteivät kaikki. Hieman selaamalla kirjasta saattaa löytyä joitain tuttuja kuuluisia tapauksia, kuten nk. Amityville Horror sekä kasvoista keittiön lattiassa. Kirja on massiivisen kokoinen ja teksti pienellä präntätty, joten lukemista riittää monelle pelottavalle illalle (voin myöntää tulleeni hieman vainoharhaisiksi yön äänille pari kertaa). Ihmiset, jotka haluavat laajentaa tietämystään näistä karmeista ja perinpohjin tutkituista kummittelutapauksista, on tämä kirja oikea. Suosittelen!

-Regendos

Mainokset

Toiminnot

Information

39 responses

10 07 2008
gh0stb0y

Täytyis varmaan hankkia tuo kirja… o_O Mielestäni kirjat joissa kerrotaan tapauksia on kiinnostavampia kun missä kerronaan kummituksista ja jne.

10 07 2008
GHOSTHUNTER

Mulla on koko sarja SUOSITTELEN tämähän kirja kuuluu siis kirja sarjaan

10 07 2008
gh0stb0y

Ai…?! o_O

10 07 2008
Regendos

GHOSTHUNTER, mitä muita kirjoja kuuluu ko. kirjasarjaan?

10 07 2008
Ghost Hunter

Porukat meni äsken kirjastoon ois pitäny mennä mukaan >< Pakko lukee toi kirja! gh0stb0y, oon samaa mieltä, tapaukset on kiinostavampia

10 07 2008
ninjani

En lue paljon yhtään kirjoja. Varmaan siksikoska en ole löytynyt yhtään mielenkiintoista kirjaa… Voisihan tuon lukasta jos joskus harmaassa tulevaisuudessa ilmestyy nenän eteen.

10 07 2008
just...

jepjep…………….

10 07 2008
jontti

kirja sarjaan kuuluu muistaakseni utopiat, elävät kuolleet, parantavat voimat, aika ja avaruus, noidat ja hmmm…. jotain vastaavaa. löytyy hyllystöstä tuokin sarja 🙂

10 07 2008
gh0stb0y

Aika monella on sama kirja… o_O

10 07 2008
Anthrapos

Tämä ja monta muuta mielenkiintoista kirjaa löytyy täältä jos jotakuta kiinnostaa.. : http://www.kirjajalehtilinna.fi/rajatieto.htm

10 07 2008
ninjani

Anthrapos (19:28:56) :

Tämä ja monta muuta mielenkiintoista kirjaa löytyy täältä jos jotakuta kiinnostaa.. : http://www.kirjajalehtilinna.fi/rajatieto.htm

Tuolta löytyi ´´Mystiikan maailma: Unien salattu maailma´´.
Se kuullostaa kiinnostavalta. Voisin jopa käydä kirjastosta etsimässä jos sille tielle sattuu. :]

10 07 2008
Wespa

Aika kiinnostavan näköinen kirja. Itse tykkään juuri tällaisista tietopohjaisista kirjoista, jossa on paljon ns. ”pikkuluettavaa”. Pitänee katsoa jos löytäisin tämän vaikka paikallisesta kirjastosta.

10 07 2008
gh0stb0y

Tuolla linkissä ei ole sitä kirjaa joka on isälläni ja siinä on mm. alienin ja ihmisen kohtaamis kokemuksia… o_O

10 07 2008
GHOSTHUNTER

muodon muutokset ja elävät kuolleet muistakseen myös ufot mut pitää tarkastaa vielä mitä muita tohon kuulu sitten kun etin ne tuolta kirjahyllystä

10 07 2008
Kekedeemus

Sarja on ”Mystiikan Maailma”. Itsellä löytyy koko sarja, tosi mielenkiintoinen kokonaisuus, asiaa paranormaalista laidasta laitaan. Löytynee varmaan divareista nykyään. Tuli aikoinaan, about 10 vuotta sitten, kirjamyynnin kautta kirja per kuukausi periaatteella. Etsikää ja lukekaa!

10 07 2008
Haukka

Tuossa Amityvillen tapauksessa ainoa tosiasia on se, että ne murhat tapahtuivat.

Taloon muuttaneet Kathleen ja George Lutz keksivät sitten kummittelut myydäkseen tarinan eteenpäin (muistaakseni murhaajakin saattoi olla mukana tarinan kehittelyssä ja sai siitä jopa rahaa). Ja kyllähän se hyvin myikin.

”In September 1979 Judge Weinstein dismissed the Lutzes’ claims and observed in his ruling: ”BASED ON WHAT I HAVE HEARD, IT APPEARS ME TO ME THAT TO A LARGE EXTENT THE BOOK IS A WORK OF FICTION, RELYING IN A LARGE PART UPON THE SUGGESTIONS OF MR. WEBER.” In the September 17, 1979 issue of People Magazine, William Weber wrote: ”I KNOW THIS BOOK IS A HOAX. WE CREATED This HORROR STORY OVER MANY BOTTLES OF WINE.” This refers to a meeting that Weber is said to have had with George and Kathy Lutz, during which they discussed what would later become the outline of Anson’s book.”

Katsokaa kohdat jotka vahvistin suurilla kirjaimilla.

Lähde:
http://en.wikipedia.org/wiki/Amityville_horror#Criticisms

Harmi kuinka tuota tarinaa yhä kaupitellaan totena.

10 07 2008
Kalle Virtanen

Tähän kirjasarjaan kuuluu ainakin seuraavat.

-Alkemistien salaisuudet
-Arvoituksellinen itä
-Maaginen eläin
-Kuolleet elävät
-Utopiat
-Maan energiat
-Sielua etsimässä
-Parantavat voimat
-Ajatuksen voima
-Aika ja avaruus
-Muodonmuutokset
-Kummittelu

10 07 2008
Haukka

Kävin oman kaupungin kirjaston sivuilla ja niiden mukaan Mystiikan maailma kirjasarjaan kuuluu 16 eri teosta. Itse olen joskus kauan sitten lainannut vain 2 osaa, Kummittelu sekä Noidat ja noituus. Tuli vähän yllätyksenä noiden kirjojen määrä. Kaikki ovat vuosilta 1991-93.

Aika ja avaruus
Ajatuksen voima
Alkemistien salaisuudet
Arvoituksellinen itä
Kadonneet maat ja kansat
Kummittelu
Kuolleet elävät
Maaginen eläin
Maan energiat
Muodonmuutokset
Noidat ja noituus
Parantavat voimat
Rajaton ihmismieli
Sielua etsimässä
Unien salattu maailma
Utopiat

Täytyy kyllä myöntää, että en voisi koskea joitakin noista ilman, että tuntisin syvää inhoa. Niin huuhaalta niiden nimet kuullostavat.

10 07 2008
gh0stb0y

Wööw… o_O

11 07 2008
jeppis

Onhan tuo ihan kiintoisa sarja, tuli tuota ite luettua pienempänä.
Mutta mitä ovat Regendoksen mainitsemat ”hassut perunat”?

11 07 2008
gh0stb0y

Hahaha! 😀 Itteäkin ihan kiinnostais 😀

11 07 2008
Regendos

Hehhe. Pari hassua perunaa tarkoittaa muutamaa pottua, jotta saadaan sapuskaa aikaiseksi. Perunoihin ei liittynyt psykedeellistä koomisuuta 😀

11 07 2008
Maima:)))))

Joo. Kirja kiinnostaa 🙂 Pitäis varmaan lukee. Paitsi et siitä vois tulla painajaisia. Mut perunat ei ainakaan pelota 😀

11 07 2008
Maima:)))))

Mun serkulla on muuten yks kirja jossa kerrotaan kaikkee kummituksista yms. paranormaaleista jutuista, asioista, olioista ja tapauksista. En vaan harmi kyllä muuista kirjan nimeä. Mutta sen kyllä muistan että kun 8-vuotiaana kan kerran katselin kirjaa, siinä menin ihan kananlihalle.. Vieläkin selkäpiitä karmii kun luen sitä 😉

11 07 2008
Maima:)))))

Siis kun kahdeksanvuotiaana *ekan kerran katselin kirjaa..

11 07 2008
REB

Itseltänikin löytyy kyseinen kirja… Aivan mahtava kirja! Sain kirjan isältäni parisen vuotta sitten. Ja olen lukenut ja selannut sen monia kertoja läpi. Vaikka olenkin lukenut kirjan monta kertaa läpi, niin sen tarinat jaksavat silti kiinnosta aina uudestaan ja uudestaan… ”Tarinat” = Tutkitut oikeasti tapahtuneet asiat. Itseltäni löytyy tämän kummittelu kirjan lisäksi toinen mystiikan maailma kirja. Joka kulkee nimellä ”Kuolleet elävät” Siinä taas kerrotaan enemmän meedioista ja sen semmoisesta 😀 Mutta ihan helvetin hyvä kirja tämä Kummittelu! Suosittelen muillekkin asiasta kiinnostuneille.

12 07 2008
Anonyymi

Meillä on tuohon sarjaan kuuluvia: Sielua etsimssä, Ajatuksen voima, Muodonmuutokset, Kuolleet elävät, ja oli vielä joku mutten muista nimeä 😀

12 07 2008
Nappo

Lainasin ton kirjan kirjastosa muutama viikko sitte 😛 Kannattaa lukee!

12 07 2008
Markku

Tämä on kyllä varsinainen klassikko. Kirjasarja itsessään ei juuri kummoinen ole, mutta juuri tämä osio on tunnelmallisesti kuvitettu ja erittäin hyvin kirjoitettu. Jotenkin jokainen sivu huokuu lohduttomuutta ja synkkää tunnelmaa. Kummittelun uhreiksi joutuneiden hätä ja pelko ovat joskus melkein käsinkosketeltavia. Penskana tuli luettua moneen otteeseen ja muistot jäivät alitajuntaan ikuisesti.

12 07 2008
gh0stb0y

o.O wauuu… o.O

13 07 2008
Iippa

Paranormaaliblogin taso on romahtanut..

13 07 2008
Syonpask44

oon osittain samaa mieltä lippan kanssa…

13 07 2008
Pikku Alien

mun kaverilla on toi kateltiin niitä kuvia ja luettiin joitain tapauksia hyvä kirja

13 07 2008
Regendos

Tuohon parablogin tasoon vielä: Wespalla ei ole nyt nettiä käytössä, joten hän ei oikein pysty keskittymään uutisointiin, vaikka tarvetta ja halua olisikin. En tiedä mistä hän löytää artikkelinsa, mutta minä en ainakaan saa selville mitään kirjoitettavan arvoista. Ja lippa, on turha uikuttaa tason romahtamisesta jos ei aijo tehdä asialle jotain, kuten PISTÄÄ ASIALLISTA PALAUTETTA, jolloin voisimme korjailla puitteita.

14 07 2008
nukka_

Iteltäkin löytyy muutama nuita kirjoja. Ihan mielenkiintoinen sarja. Välillä vaan teksti jotenkin melko raskasta…

14 07 2008
Raita

Minkä ihmeen takia vierailijoiden täytyy asioille tehdä jotain? Eiköhän se ole blogia ylläpitävien tehtävä houkutella vierailijoita sivustolleen. Tuntuu, että ylläpitäjät ovat turhan herkkiä kommenteille, jos kommenttien pitää olla heidän näkökulmastaan asiallisia.

Mielestäni Paranormaaliblogi on viihdyttävä sivusto, johon mielellään palaa uudelleen, mutta sisältö on kuitenkin pääasiassa muiden tuottamaa ja ylläpitäjien omaa asiantuntijuutta paranormaaleja ilmiöitä käsitellessä ei juurikaan jutuissa ole. Paranormaaleja ilmiöitä käsitellään aika pintapuolisin tiedoin ja syvällinen analysointi ja lähteiden kriittisyys on vähäistä. Tätä ei pidä ottaa moitteena vaan mielipiteenä, joka mahdollisesti antaa viitteitä paremman sisällön luomiselle. Tämä oli minun 2c aiheesta.

15 07 2008
gh0stb0y

No vierailijat voivat laittaa netti sivustoja mm. s-postilla ylläpitäjille! Regendoshan juuri sanoi ettei tiedä sivustoja miltä Wespa hakee tietonsa ja Wespa ei juuri nyt pääse internettiin hakemaan niitä tietoja ja laittamaan niitä tänne!! Ajatelkaa vähän edes!

15 07 2008
_Rosa_

Itsellänikin löytyy muutamia tuohon kirjasarjaan kuuluvia kirjoja. Tuota Kummittelua kirjaa olen koettanut etsiä joka paikasta ja mistään en ole sitä käsiini saanut. Suosittelen sarjaa lämpimästi.

Vaikka osa nimistä onkin aika tyhmiä ja inhoa herättäviä ovat kirjat siltikin ihan lukemisen arvoisia 🙂

2 08 2008
JK

Luin itsekkin tota kirjaa useasti pienempänä, aina kun siis löysin sen kirjastosta. Haluaisin sen kuitenkin itselleni omaksi, mutta mistäköhän sen voii löytää?.. :/




%d bloggers like this: