Etelä-Savon Ufohavainnolle lisää silmännäkijöitä

2 07 2008

Kerroimmekin pari päivää sitten uutisesta, jossa mökkeilijä oli nähnyt mustan pallon seuraavan lentokonetta ja nyt samalle tapahumalle on löydetty lisää silminnäkijöitä ja kohteesta saatiin otettua valokuvakin.

Tapahtuman näki enonkoskelainen kuusihenkinen perhe, joka oli palaamassa kotiinsa. He alkoivat hämmästellä Kerimäen Makkolan kohdalla taivaalle ilmestynyttä mustaa kohdetta, joka seurasi lännestä itään lentävää lentokonetta. Äidin mukaan pallon muoto oli hyvin tarkka ja selvä.

Äiti kommentoi:

Me kaikki näimme sen aivan selvästi ja useiden minuuttien ajan.

Ääneen siinä ihmettelimme, miten se voi olla niin lähellä lentokonetta. Mistään varjostumasta ei kyllä voinut olla kysymys.

Musta pallo nähtiin myös Kiteellä, jossa sen bongasi kiteeläinen mies, joka käveli Kiteen keskustan lähistöllä.

Näky oli kuitenkin hyvin selvä. Mitään valoja en nähnyt, vain mustan pisteen, joka lensi samaan suuntaan kuin kone ja noin minuutin kuluttua katosi pois. Valokuvan ehdin kuitenkin ottaa ja musta piste näkyy siinä, mies kertoo.

Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursa ry:n Jari Piikin mukaan kyse on lentokoneen taakse jättämän vanan varjostumasta, mutta hän ei selvästikkään ole arvioinnissaan ihan kohdallaan, sillä kohde ei täsmännyt lentokoneen liikkeisiin ja silminnäkijän näkemä valonlähde mustassa pallossa tekee asiasta monimutkaisemman.

Lähde: Itä-Savo (Lähteestä löytyy myös kuva ufosta)

Advertisements

Toiminnot

Information

31 responses

2 07 2008
Tzundax

Näitä havaintoja rupeaa tulemaan melkeen joka päivä jopa täällä koto suomessa… mahtaakohan enteillä jostakin tulevasta, kenties 2012? entiie.. mielenkiintonen juttu..

keskiviikko kaljalle, moro.. –>

2 07 2008
empi

Ensin silminnäkijä sanoo ettei mitään valoja ollut, ja sen jälkeen tekstissä mainitaan että että silminnäkijä havaitsi valonlähteen mustassa pallossa.
Hyvä kun juuri ja juuri pisteen erottaa valokuvasta, on vaan jotenkin vaikea uskoa että se mikään varjostuma olisi, vaikkei mikään alus olisikaan. Mielenkiintoinen varjostuma olisi todellakin, eikös aiemmin vielä mainittu että se oli suuntaakin vaihtanut?

2 07 2008
meiizi

”Ensin silminnäkijä sanoo ettei mitään valoja ollut, ja sen jälkeen tekstissä mainitaan että että silminnäkijä havaitsi valonlähteen mustassa pallossa.”

Toinen silminnäkijä sanoi nähneensä kaksi valonlähdettä:
https://paranormaaliblogi.wordpress.com/2008/07/01/ufo-seurasi-lentokonetta-etela-savossa/

2 07 2008
Ihmettelijä

Onpas taas hyvä kuva, on se kiva kun näistä ufoista saadaan näin hyviä kuvia aina.

2 07 2008
RockHill

Luulisin kyllä kanssa että kyseessä on varjo tällä kertaa, ellei siinä sitten varmasti ollut kaksi valoa kuten se mökkeilijä kertoi.

2 07 2008
Wespa

Ihmettelijä, vaikeaa ottaa kaukaa lentävästä kuvasta tarkkaa kuvaa esim. kamerakännykällä. Kaikilla ei vaan satu olemaan jotain CanonX5000CE:tä 30 cm zoomauslinssillä. Eipä kauhean selvästi näy tuo lentokonekkaan tuossa kuvassa. Toki selviä kuvia olisi hieno nähdä, mutta moni leimaa ne suorilta käsin photoshoppauksiksi.

2 07 2008
Wespa

Empi kirjoitti:

Ensin silminnäkijä sanoo ettei mitään valoja ollut, ja sen jälkeen tekstissä mainitaan että että silminnäkijä havaitsi valonlähteen mustassa pallossa.

Olet ymmärtänyt hieman väärin.

Ensimmäinen silminnäkijä kertoo aluksi yleisesti kohteesta (ei mainitse oliko valoja vai ei) ja sitten tarkentaa seuraavassa kommentissaan, että siinä näkyi valoja (tästä ei ole suoraa lainausta, mutta niin hän on lehdelle kertonut).

Toisen uutisen silminnäkijä (Äiti) ei mainitse mitään siitä, että oliko kohteessa valoja vai ei, mikä viittaa siihen, että hän ei ainakaan valoja siinä nähnyt.

2 07 2008
Pikku Alien

kiintoisaa siis mitä Ufo miehillä on mielessä kun ne lentää kaikkialla jokapäivä

3 07 2008
meiizi

Pekki, mitenniin se on väärennös? Ihan aidolta tuo kyllä näyttää.. ._.
Mutta ei varmasti ole kuuden lentokoneen siipien välin kokoinen tuo.. Pakko olla joku virhe siinä edellisessä uutisessa….. Ei tuota voi edes luulla niin isoksi….

3 07 2008
pekki

hyvä meiizii… vertaa pistettä siihen suihkukoneen jättämään vanaan ja sitten jos sinulla on kuvankäsittely-ohjelma niin ota kuva siihen työpöydälle ja alappa suurentaan sitä vain sillä suurennuslasilla… mitä tapahtui, oooh ihmeellistä.. kuinka keskellä kuvaa on pixelit aivan erikokoisia ja erityisesti ns. ufon kohdalla todella paljon muita pixeleitä pienempiä…… waaauuuuu… jännä juttu.. näin mätäkuun alkuun aika hyvä juttu tuo kuva…

3 07 2008
Assassin

”Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursa ry:n Jari Piikin mukaan kyse on lentokoneen taakse jättämän vanan varjostumasta,…”

Jaa, jaa. Taisi kaveri puhua itsensä pussiin. Eipä taida pitkästä, suorasta ja kapeasta vanasta kovin usein jäädä varjostumaa joka on pallon/pisteen muotoinen.

No eipä kaverikaan aivan varma ole, ”…mutta hän ei selvästikkään ole arvioinnissaan ihan kohdallaan, sillä kohde ei täsmännyt lentokoneen liikkeisiin ja silminnäkijän näkemä valonlähde mustassa pallossa tekee asiasta monimutkaisemman”

Ja koitin, pekki, suurentaa tuota kuvaa, enkä nähnyt mitään muokkauksen merkkiä lukuunottamatta paintilla piirrettyä nuolta. Taitaa olla että sinä luulet sitä nuolta ko. ufoksi 🙂

Tuskin näitä ufo- havaintoja turhaan tällä hetkellä tiuhaan tahtiin tulee. Jotakin suurta on tapahtumassa. Video/kuva materiaaliakin on ennätys määrä saatu näistä tapauksista, joten ei ne mitään tuulesta temmattuja ole.

3 07 2008
ehm

pekki…. huomasitkos, etää kohteella oli muitakin silminnäkijöitä kuin se kuvan ottaja.

3 07 2008
roi

melkein pelottavaa että ufohavaintoja on nykyään niin usein. hmm, mitäköhän tämä enteilee..

3 07 2008
gh0stb0y

Eihän sitä pistettä edes hädintuskin nää!?

3 07 2008
julle

Olemmehan melko onnekkaita jos/kun saadaan todistaa näinkin historiallista asiaa mikäli meidän elinaikanamme tulee jotain suurempaa, laajempaa kontaktia.
Skeptikot saavat ainakin luunkurkkuun ja mukava olisi nähdä kanssa kukkkahattutätien ilmeet kympin-uutisten jälkeen jos/kun tälläistä tulee ilmi.

3 07 2008
meiizi

En kyllä vieläkään tajua miten nuo pekin selittelyt todistaa kuvan vääräksi.. Ihan saman kokoisia pixelit olivat kun esim. vanan kohdalla……

3 07 2008
sfp

kuvassahan näkyypi chemtrail myös. 😉

3 07 2008
sfp

Pekki luuli että kuvan nuoli on se ufo 😀

nuolta kun suurentaa niin pixelit ovat kyllä erilaisia 😀

3 07 2008
Troll

Joka puolella näky musta pisteitä….. josta yhteen on pistetty nuoli osoittamaan…fail

3 07 2008
meiizi

”Joka puolella näky musta pisteitä….. josta yhteen on pistetty nuoli osoittamaan…fail”

Tuo voisi kyllä olla selitys feikki kuvalle.. Mutta pixeleissä ei ole mitään eroa..!

3 07 2008
hannu

Tuo kuva oli vähän huono. Siitä ei saanut mitään selvää ja jos asetuksia muutti kuvankäsittelyssä siinä oli välillä 10 ufoa. Mikä ihme tuo punainen viiva on? Jos se on vääristynyt lentokone niin samalla tavalla vääristyy ufokin, se ei ole enää piste sitten..

4 07 2008
meiizi

Punainan viiva? Olisko lentokoneen vana?

4 07 2008
meiizi

Siis punainen…

4 07 2008
Wespa

Et ole hannu ilmesesti paljon nähnyt lentokoneita samaan aikaan kun aurinko paistaa. Tuollaisen punainen/oranssi vana tulee, kun aurinko heijastaa ”pakokaasuvanaan” eli tähän mitä tulee lentokoneen tai hävittäjän perästä, itse lentokone on kuvassa sen vanan päässä ja näky samanlaisena pisteenä, kuin väitetty ufokin, joka on kuvassa toisessa paikkaa. Auttaisi paljon jos kuvaajalla olisi ollut parempi kamera ja zoomaus lähempänä, mutta nyt ei voi mennä kuin silminnäkijähavaintojen ja lausuntojen varassa.

Ja pekki, kuva ei ole väärennös, vaan huonolaatuinen ja pikselöitynyt.

4 07 2008
Wespa

Poistin vahingossa tämän artikkelin ensimmäisen kommentin, kun piti poistaa spämmiviesti. Pahoittelen inhimillistä virhettä. :/

5 07 2008
Troll

Meiizi…

Tiedän kyllä että pixeleissä ei ole mitään eroa….

ja mainitsi jotain pixeleistä ??

sanoinpa vain että mustia pilkkuja näkyy joka puolella…

EN sano että tämä on feikka taikka aito kuva..

5 07 2008
Troll

Korjaus Feikki*

5 07 2008
meiizi

”Meiizi…

Tiedän kyllä että pixeleissä ei ole mitään eroa….

ja mainitsi jotain pixeleistä ??

sanoinpa vain että mustia pilkkuja näkyy joka puolella…

EN sano että tämä on feikka taikka aito kuva..”

Niin nuo pixeleistä puhumiset liittyi siihen kun tuo pekki oli aikaisemmin selittänyt että näki pixeleissä sellaisia eroja että se olisi feikki kuva.
Ja koska pekki väitti että tuo on feikki niiden pixeleiden takia, sanoin vaan että tuo ”mustia pilkkuja joka puolella” voisi olla selitys miksei se ole aito.. Voihan olla esimerkiksi niin että kuvaaja on vaan laittanut sattumanvaraisesti nuolen kaikista selvimmän mustan pilkun kohdalle..
Kuitenkin tuo musta piste joka on merkitty on kaikista selkein….

5 07 2008
gorilla

2012 😀

Kuva on huono. Tietenkin jos olisi ollut paikalla näkemässä..?

13 07 2008
Ammo9

Mitähä ne ufo-ukot tosiaankin miettii… Entäs jos ne tekkee vallankaappauksen, mitäs me sitten tehhään? Onko USA ainut maa, joka selviää tästä, kun niillä on niitä ihme-armeija-ukkoja, jotka pystyy tekemään astraalimatkoja niinku huvittaa?
Ei mutta hei, senhän takia ne opetetaanki siihen… Aww, miks vähemmistökansa jätetään aina tiedotta! Tässä se taas nähhään tämä maalima!!

2 08 2008
diudiu

säikähin ku niinku itekki ton näin. :/ outo se oli. mut ei se kyllä sillo tolla kohal ollu.. :/




%d bloggers like this: