Paranormaalit Kokemukset Toukokuu 2008 (Osa 3)

28 05 2008

Julkaistaampas tähän väliin lisää kiinnostavia kokemuksia.

Kaipuu kirjoitti:

Jonkin aikaa sitten olin yksin kotona, kun isä oli lähtenyt iltaa viettämään kavereidensa kanssa (oli siis viikonloppu). Odottelin kaveria kylään, piti katsoa leffoja. Silloin ei tapahtunut oikein mitään outoa, mutta kun kaveri tuli, pyysin häntä lukitsemaan ulko-oven (johon siis näkee suoraan sohvalta, jossa leffoja katsoimme). Olimme katsoneet jonkun aikaa jotain elokuvaa, kun kuulimme molemmat että olko-oven lukkoon sovitettiin avainta, ja ovi yritettiin avata. Menin katsomaan, mutta siellä ei ollut ketään. Olemme kaverin kanssa molemmat täysi-ikäisiä, eikä kumpikaan ollut nauttinut alkoholia tai vastaavaa. Pelottava kokemus, koska molemmat kuulivat sen, mutta mitään siellä ei ollut. Pieni lisäys vielä, asumme omakotitalossa maalla, eli yksikään naapuri tai ohikulkija ei olisi voinut poistua ovelta niin nopeasti.

idanblogi kirjoitti:

Minulle on käynyt niin, että isoisäni kuoltua kello kolme päivällä sairaalassa kaikki kellot hänen kodistaan pysähtyivät kolmen kohdalle.

Minä olin tuolloin puolivuotias, mutta kuulin tästä asiasta myöhemmin. Isoisäni käytti usein saappaita ja lapsena mummolassa kuulin usein askeleita. Askeleiden ääni ei ollut kevyt, vaan raskas ja useimmiten askeleet kuuluivat ullakolle vievästä portaikosta, kun paikalla ei ollut kuin minä.

Nämä kokemukset eivät ole koskaan pelottaneet minua, koin askeleet osana mummolaa, en mitenkään uhkaavana. Omituista oli myös, että mummoni kuoltua ei näitä askeleita ole enään kuulunut.

Tatti kirjoitti:

Tämä sattui viime vuonna, kun olin lähdössä ulos kaverini kanssa. Tarkoitukseni oli vain hakea laukkuni ja lähteä, mutta kun kaverini soitti ja olin puhumassa hänelle, kuulin kuinka jokin putosi lattialle. Kiljuin ja kaverini pelästyi. Tarkistin kaikki huoneet, mutta mikään, ei siis mikään lojunut lattialla. Olimme juuri tehneet kevätsiivouksen. Jätin asian sikseen, mutta myöhemmin olen alkanut kuulla samankaltaisia ääniä, kuin joku tai jokin putoaisi portaita alas tai kaatuisi. Tämä kaikki tapahtuu vain silloin, kun olen yksin.

Satsugeki kirjoitti:

Tämä tapahtui noin neljä-viisi vuotta sitten joulun jälkeisenä pyhänä, muutamaa päivää myöhemmin kun kummisetäni menehtyi. Olimme istumassa perheen kanssa olohuoneessa, kun ovikello soi ja oven kahva vääntyi alas silmieni edessä. Ihmettelin, että kuka sieltä tulee ja tietenkin menin ovelle vastaan, työnsin oven kokonaan auki ja en nähnyt mitään. Lumi oli tuoretta enkä löytänyt pienintäkään havaintoa siitä, että kukaan olisi pystynyt tekemään näin.

Perheeni näki tapahtuneet ja ihmettelivät tapahtunutta, eivätkä itsekkään osanneet sanoa mitä tapahtui. Tämän jälkeen olen nähnyt monia todellisia unia, missä olen ollut kummisetäni kanssa tai hän on puhunut minulle hänen asunnossaan.

Inka kirjoitti:

Tässä vähän aikaa sitten kuulin tyttöystävältäni, kuinka hänen siskonsa oli pelannut spiritismiä ystävänsä luona. Tytöt olivat halunneet saada yhteyden Spede Pasaseen ja pyysivät tätä spiritismin kautta. Tytöt pyysivät merkkiä Spedeltä, jos hän olisi paikalla. Hetkeen ei tapahtunut mitään, mutta pian he kaikki kolme saivat tekstiviestin yhtä aikaa. He olivat hetken epäluuloisia, mutta katsoivat saamansa viestin. Viestissä ei lukenut mitään, mutta lähettäjän numeron paikalla luki SPEDE. Tämä viesti pelästytti Sannan, Tiian ja Pihlan (nimet muutettu). Sanna pelästyi kovasti ja oli jo lähdössä pois, kunnes hän katsoi vaistomaisesti ulko-oven alle ja mitäs muutakaan siellä näkyi kuin sorkat.

Aluksi en uskonut spiritismin toimivan, mutta nähtyäni sen, olen muuttanut mieltäni.

_________________________________________________________________________

Onko sinulle tai kaverillesi tapahtunut jotain outoa? Kerro kokemuksistasi alla olevalla lomakkeella tai sähköpostilla osoitteeseen yhteys(ät)paranormaaliblogi.net. Tarkoituksena olisi aina aika ajoin julkaista blogissa kokemuksianne. Kerro samalla viestissäsi haluatko, että mainitaanko sivuillamme viestin yhteydessä nimesi, nimimerkkisi vai haluatko esiintyä tuntemattomana. Viesti näkyy vasta, kun se on julkaistu sivuston ylläpitäjän taholta.

Lomake:

Huom! Yllä oleva lomake on vain omia kokemuksia varten. Älä kommentoi viestejä yllä olevaan lomakkeeseen, vaan tee se käyttämällä kommenttikenttää.

Advertisements

Toiminnot

Information

15 responses

29 05 2008
jake

olivat hianoja tarinoita

29 05 2008
Kissansilmä

toi Inkan tarina oli aika karmee. Mut no joo, uskon mä sen. 😀 Mikseivät jatkaneet peliä? 😉

29 05 2008
Kissansilmä

Mrr.. Miksi minun käyttäjän kuvan pitää olla tuollainen 😀

29 05 2008
Wespa

Jos käyttäjä ei ole rekisteröitynyt wordpressiin, niin hänelle arvotaan jonkinlainen avatari.

Oman avatarin saa laitettua täältä löytyvien ohjeiden avulla:
https://paranormaaliblogi.wordpress.com/faq/

29 05 2008
bitefight

Toi tatin kertomus ei kyllä vastaa kummitteluun. mullekki on tapahtunut samallalaila ja joskus olen kuullut jopa ääniä että joku puhuisi tai sanoisin nimeni. kumminkin,se johtuu vain siitä jos on tottunut olemaan kauheassa melussa tai on tottunut olemaan koko ajan kaveri piirissä niin aivot alkavat vain tekemään sitä. eli luulo harhoja

29 05 2008
Jerssu

Tuo viimenen, miten helvetissä sorkat liittyy asiaan? 😀

29 05 2008
Gamma

”Viestissä ei lukenut mitään, mutta lähettäjän numeron paikalla luki SPEDE. Tämä viesti pelästytti Sannan, Tiian ja Pihlan (nimet muutettu). Sanna pelästyi kovasti ja oli jo lähdössä pois, kunnes hän katsoi vaistomaisesti ulko-oven alle ja mitäs muutakaan siellä näkyi kuin sorkat.”

Plörps. Mitä tuohon voi enää sanoa.. Miksi tuollaisia selviä pilailuja yleensä julkaistaan?

30 05 2008
bitefight

siis pelkät sorkat?? >:D

30 05 2008
Mulukku

Yleisin kuva Saatanasta, joka on peräisin roomalaisesta Faunus-jumalasta, on sarvekas ja sorkkajalkainen hirviö, kädessään kolmikärkinen ”hiilihanko”. Uudempina aikana vuohipukkimainen kuva Saatanasta on muuttunut ihmisenkaltaisemmaksi pukinpartaiseksi synkäksi mieheksi (esimerkiksi Goethen Faustin Mefistofeles, joka tosin saatetaan tulkita demoniksikin).

Näin sorkat kuuluvat asiaan…

30 05 2008
BÖÖ!!

toi viiminen -Inkan kirjottama- oli kauhee…. >.<

30 05 2008
BÖÖ!!

xD

4 06 2008
Ronsu

Kummallisin asia mitä itelle on käyny on se ainainen toisen sukan häviäminen vaikee löytää sopivia pareja tänäpäivänä

”Nämä kokemukset eivät ole koskaan pelottaneet minua, koin askeleet osana mummolaa, en mitenkään uhkaavana. Omituista oli myös, että mummoni kuoltua ei näitä askeleita ole enään kuulunut.” <— luulempa että isoisäs odotteli et saa mummostas seuraa tuonpuoleiseen

Tatti, taidat kuvitella omias tuskimpa se on mitään suurempaa. Itekki kuulen ääniä yksinollessani enkä usko sen olevan mitään paranormaalia

9 06 2008
eveimmonen

Vai Spedeltä tekstiviestejä 😀 Kyllä minuakin alkaisi hieman pelottamaan 😀

29 06 2008
seireeni

Onko Spede-tekstarit tallella? Olisiko mahdollista nähdä kuva sellaisesta?

7 07 2008
thunder

LoL Spede 😀




%d bloggers like this: