Italiassa Tehty Ryöstöjä Hypnoosin Avulla

22 03 2008
id86014_11.jpg
Italiassa poliisi etsii para-aikaa Saddam Husseinia muistuttavaa miestä, joka on onnistunut ryöstämään kauppojen ja pankkien kassoja hypnoosia hyväksi käyttäen. Työntekijät ovat luovuttaneet rahat miehelle vapaaehtoisesti.

Jokaisessa ryöstössä kassahenkilökunnan viimeisin muistikuva on ollut ”Katso silmiini” jonka jälkeen kassan on huomattu olevan tyhjä ja miehen kadonneen. Viimeisimmässä ryöstössään mies sai Anconan kaupungin pankkivirkailijalta saaliikseen 750 euroa. Pankkivirkailijalla ei ole muistikuvaa tapahtuneesta.

-Regendos

Advertisements

Toiminnot

Information

12 responses

22 03 2008
meiizi

Muuten taitava äijä, mutta tyhmä kun näyttää kasvonsa kameralle. Paljon helpompi löytää. :s Kelpais mullekkin tollanen taito…

22 03 2008
Gitarre

no tääki nyt aikamoinen tapa ryöstää 😀

23 03 2008
Regendos

meiizi, pysähdyppä hetkeksi ja jää miettimään paria seikkaa.
1. Olisiko heppu ollut hieman epäilyttävämpi jonkin moinen maski päässänsä
2. Onko hän voinut tietää kameroiden olinpaikat. Jos olisi, niin eiköhän olisi sitten kumartunut tai peittänyt kasvonsa esim kädellä.

23 03 2008
julle

Saiskohan tolla naista..-

23 03 2008
meiizi

”meiizi, pysähdyppä hetkeksi ja jää miettimään paria seikkaa.
1. Olisiko heppu ollut hieman epäilyttävämpi jonkin moinen maski päässänsä
2. Onko hän voinut tietää kameroiden olinpaikat. Jos olisi, niin eiköhän olisi sitten kumartunut tai peittänyt kasvonsa esim kädellä.”

En tarkoittanutkaan maskia, mutta olisi parempi kääntää kasvot pois kameroista tai juuri peittää kädellä. Jos lähtisin kauppaan varkaus aikeissa, kiinnitäisin ensimmäisenä huomiota kameroiden paikkoihin. Ne löytää kyllä helposti nopeilla vilkaisuilla. Näin on helppo valita linja jota pitkin kannattaa kulkea ettei tule tunnistetuksi.

23 03 2008
gh0stb0y

Hahhaha! Hyvä julle! 😀

23 03 2008
idanblogi1

Tulee mieleen se Pikku Britannian hahmo.

24 03 2008
Assassin

”look into my eyes, look into my eyes, not around the eyes, look into my eyes” ^^

Ja kamerat pystytään piilottamaan aika hyvin nykyään, ei niitä välttämättä huomaa.

27 03 2008
TheMagician

Olisko käytetty jompaakumpaa näistä tekniikoista:

http://uk.youtube.com/watch?v=8ZohpDS2aMc
http://uk.youtube.com/watch?v=3Vz_YTNLn6w

20 05 2008
Koomikko

Luokitellaanko tuo ryöstöksi? Kassavirkailijat ovat vapaaehtoisesti antaneet rahat, eikä kaupan järjestösäännöissä varmaankaan lue, että ”hypnoosi kielletty”.

2 06 2008
Luistin

aika jännä sinäänsä.. eiköhän tuo vois vankilassakin sitten jos/kun jää kiinni niin hypnosoida vartijatkin..
:’D

2 06 2008
Luistin

Tuona jätkänä minä kyllä hankkisin rahaa näyttämällä tuon taidon… 😐




%d bloggers like this: