UFO Oli 30 Tuntia Laskeutuneena Meksikossa

8 02 2008

UFO 30 Tuntia KansiUFO, jossa oli hohtavia valoja laskeutui maahan aikaisin aamulla joulukuussa 2007. UFO vietti 30 tuntia maassa eristetyllä alueella Meksikossa n. 150 kilometriä Acapulcosta itään, lähellä Mezcalaa.

Kohteen näki monet paikalliset kaupunkilaiset, sekä paikallisen kultakaivoksen työntekijät. Silminnäkijät kuvailevat kyseessä olevan lautasmaisen aluksen, joka liikkui kaupungin yli hitaasti ja ääntä pitämättä, jonka jälkeen laskeutui Pie de Minas -nimiselle kukkulalle. Se pysyi kukkulalla samalla hohtaen ja vilkkuen yli 30 tuntia. Fyysisiä vammoja ja sähköisiä häiriöitä raportoitiin myös. Kuvien ja videoiden ottaminen epäonnistui, koska kohde näytti vaikuttavan jotenkin elektronisiin laitteisiin. Jopa analogisilla kameroilla otetut kuvat ylivalottuivat. Samanlaisia ongelmia on kerrottu olevan monesti yrittäessä kuvata UFOa ja silminnäkijät kertoivat olevansa kuvauksen mahdottomuuden takia hyvin ärsyttyneitä. Kohdetta ei lähestynyt kukaan, vaikka se olisi ollut parin tunnin patikoinnin päässä.

Vielä ei tiedetä tarkkaan menikö kukaan lähelle UFOa tai saiko joku kuvattua kohteen onnistuneesti. Tapaus on vielä tutkinnan alaisena ja sitä tutkii Latinalaisamerikkalainen UFOlogia Instituutti (Institute of Hispanic UFOlogy) ja he aikovat mennä alueelle ja tutkia sen perinpohjin.

EDIT:

Lehtikuva 2

Uusimpien tietojen mukaan useita valokuvia oli sittenkin saatu otettua, mutta ihmiset pelkäsivät näyttää mitä olivat saaneet kuvattua. Lisätietoa voit lukea tästä.

EDIT:

Saimme käsiimme myös videon, jossa haastatellaan ihmisiä, sekä näytetään videomateriaalia tapauksesta.

Lähde: Unknown Country

Kiitokset hannu37:lle vinkistä.

Mainokset

Toiminnot

Information

16 responses

8 02 2008
hannu37

Niin laitoin lisäinfoa myös s24-palstalle.

Tuossa linkissä hieman lisää tapahtuneesta:

http://inexplicata.blogspot.com/2008/01/mexico-luminous -ufo-lands-at-cerro-pie.html

Paikalla on paljon kaivostoimintaa, uraania tms. Liekös uhvo ollut tankkaamassa kotimatkaa varten?

Pikkupojat olivat aluksen lähelle menneet; kuulleet metallimaista ääntä.

Monet eivät nukkuneet 2 yöhön tapahtuneen jälkeen. Ihmiset kärsivät erilaisista oireista, esim. silmäkivut.

8 02 2008
nörääjä

ja linkki ei muuten toimi… tällä koneella ainakaa :/ ja onhan se harmi ettei kukaa saanu kunnon kuvaa :/ ja pikkupoikien täytyny olla joko tyhmiä tai rohkeita (tai kumpiakin) itellä ku ei ehkä olis pokkaa lähtee kattomaa… ikävä kyllä…

8 02 2008
hannu

Linkki:

http://inexplicata.blogspot.com/2008/01/mexico-luminous-ufo-lands-at-cerro-pie.html

Jos linkki ei näy kokonaan, kopio se osoiteriville niin pelaa kyllä..

Linkki korjattu.
– Wespa

8 02 2008
jaaco96

kaikki ufot on meksikossa ostaako ne sieltä jotain huumeita

9 02 2008
Wespa

Sieltä tosiaan raportoidaan aika useasti ufo-tapauksista. Luultavasti se johtuu Meksikon uutisten ennakkoluulottomuudesta/vapaudesta tai sitten avaruusolennoilla on jokin erityinen kiinnostus Meksikoon…

9 02 2008
seksiseppo

Lultavasti taas jonku tarhalaase vanhemmot tulleet hakemahan lastaan.

9 02 2008
hannu

Homman juju on siinä että vaikka ns. ufo laskeutuisi jonnekin, niin yleistä paniikkia vähennetään kertomalla satuja esim. voimalinja poikki tms.

Toivottavasti ufotutkijat menevät paikalla tutkimaan asiaa, varmaan ufo on ainakin jotain säteilyä maaperään jättänyt. Toisaalta ihmisillä on varmaankin palovammoja, silmäoireita tms. Ja kuvia ja videoita kauempaa otettuna.

Seuraan tilannetta mielenkiinnolla.

9 02 2008
Wespa

Toivottavasti Jaime Maussan tekee oman tutkimuksensa asiasta ja kerää videot, kuvat ym. talteen tapauksesta…

9 02 2008
Hannu

Sattumaa tai ei lähällä Mezcalaa on ollut vasta maanjäristys.

Lähde:

http://www.emsc-csem.org/index.php?page=current&sub=detail&id=78054

10 02 2008
DonHessu

Kappas jännä juttu, toivottavasti tulee pian lisätietoa 😛 Kiitos Wespalle sivulle laitosta ja Hannulle vinkistä!

10 02 2008
Hannu

LISÄKSI!

Lähellä maanjäristys paikkaa osoitteessa Dulce 36.5N 106.5W on….

http://en.wikipedia.org/wiki/Dulce_Base

Elikkä useiden ihmisten todistama maanalainen tukikohta, sekä alieneilla että ilmeisesti myös USA:lla.

Todella mielenkiintoinen yhtälö: ufo, maanjäristys, Dulce

😛

10 02 2008
Hannu

Dulcen maanalainen tukikohta Philip Schneiderin mukaan ulottuu 2.5 mailin syvyyteen ja käsittää 7 kerrosta. Maanjäristys oli ilmeisesti 2km syvyydessä.

””
The Firefight at Dulce Base

”I was involved in building an addition to the deep underground military base at Dulce, which is probably the deepest base. It goes down seven levels and over 2.5 miles deep. At that particular time, we had drilled four distinct holes in the desert,

10 02 2008
Hannu

Laitoinpa videon tuubeen ”30 hour ufosta”. Ei tullut oikein laadukas mutta välittää tiedon ufosta kenties eteenpäin..

9 03 2008
Timppa

On muuten todella paljon puhuvaa, että valtamedia vaikeni tämänkin tapauksen kuoliaaksi. Ei halaistua sanaa missään!

10 03 2008
Ufomies

Nopsia poikia noi latinoviranomaiset.

7 12 2008
sirius

mun kännykkä joskus sekoili ja näin taivaal liikkuvii pisteit ja ne ei ollu lentokoneit




%d bloggers like this: