Paranormaalit Kokemukset Syyskuu 2007 (Osa 2)

24 09 2007

Kokemukset Syyskuu 2007Tuntematon kirjoitti:

Olin tänään pelaamassa tietokoneella, kun kuulin, että aivan kuin joku olisi pomppinut meidän pihalla olevalla trampoliinilla. Kun menin katsomaan viereisen huoneen ikkunasta, ei siellä näkynyt mitään, mutta ääni kuului silti. Sitten kun isä meni ulos kuului vain tömähdys ja raskaita askelia, aivan kuin joku olisi juossut kiireellä, läheiseen metsään päin.
Olen kuullut vastaavanlaisia useastikin, jopa eräs ystävänikin on kuullut sen, joten se ei voi olla mikään hallusinaatio tms. Kun joskus olen käynyt siellä metsässä olen kuullut vastaavanlaisia askelia, mutten keksi niille juuri mitään selitystä. Siellä metsässä on myös vanhan talon rauniot.

Baazi kirjoitti:

Aika pitkä tarina tuli mut jos jaksatte lukea niin olis kiva kuulla mielipiteitä ja ehdotuksia et mikähän tuo kyseinen ”juttu” olis voinu olla?

Tästä on jo vuosia aikaa, mutta halusinpa nyt jakaa tämän teidän kanssanne, kun satuin vahingossa surffailemaan näillä sivustoilla. Elikkä oltiin perhelomalla Kanariansaarilla. Semmonen pienempi vähän sivummalla oleva ranta (pituutta varmaan 50m), missä oli laavaa sun muuta hiekkaa kovettunu aallonmurtajiks sivuille ja semmosia laava kökkäreitä siellä täällä. Eräänlainen poukama.

Noh, oltiin junnuja (mä ehkä 13 ja serkku 15) taisin just olla mennyt yläasteelle. No kuitenkin. Muistan sen silti niinkuin eilisen. Hypittiin siinä rannassa sitten niiltä laavamöykyiltä toisille, ehkä vyötäröön asti oli vettä. Sit lähettiin pomppimaan niitä pitkin vähä syvemmälle. (nehän laavakökkäreet on mustia kun ne kovettuu), kunnes yhdestä kökkäreestä jatkuikin tasainen, noin metrin leveä, useita metrejä pitkä jokin punainen ”juttu”?. Vähän pelotti ja ihmetytti et mikä se on. Käveltiin vielä siinä päällä ja tuntui ihan kiveltä/laavalta. Röpöläinen kova pinta. Ei hirveen montaa askelta uskaltanu kävellä sitä eteenpäin, kun lähettiin kertomaan vanhemmille siitä löydöstä. Mentiin rantaan. Sitten yritettiin uudestaan tulla katsomaan sitä niin ei enään löydettykkään sitä mistään vaikka mielestämme yritettiin katsoa samasta kohdasta. Mentiin siinä sitten rantaviivaa ees taas kun se oli pieni ranta, kun
ajateltiin, että oltiin katsottu väärästä kohdasta. No ei sitä silti löytyny mistään. Tämä tapahtui nousuveden aikaan. Voiko vesi nousta niin nopeesti että se ois peittyny? Voiko se olla joku mikä ois ite lähteny liikkeelle? Vai eikö löydetty oikeaa kohtaa vaan? Ainoa mikä siinä hämäsi eniten, oli se, että tää ”juttu” oli ihan tasapaksu ja se jatkui vaan metrejä eteenpäin. Kysymyksiä heräsi silloin ja samat kysymykset vaivaa vieläkin. Ollaan nyt vuosien jälkeen puhuttu vielä siitä ja kumpikaan ei keksi vieläkään mikä se olisi voinut olla, mutta molemmat muistaa sen hyvin. Nimettiin se sitten ”merimakkaraksi” 😀
Mutta se vielä jäi hämäämään että kaukana n. 40m päässä merellä oli hirvee kuohukohta mistä aallot pärskysivät. Todettiin, että se oli siellä. Nojoo, luultavasti joku koralliriutta tai vastaava? Mutta harmi vaan että sitä ei mielestäni näkynyt laskuveden aikaan, jolloin meren pinta on paljon matalammalla ja paljastaisi moiset karit/riutat näkyviin, mutta kaikkeen varmaa löytyy iha järkevä selitys, tosin sitä en oo vaan ite vielä keksiny.

Inflator kirjoitti:

Tämä tapahtui ehkä joskus viime helmikuussa. Asiasta en ole puhunut kuin veljeni kanssa.

Olin kotona veljeni kanssa. Katsoin siinä televisiota ja olin tietokoneella. Silloin tapahtui jotain sellaista kummaa, mitä en unohda vähällä.

Olin lataamassa 2,7 MB pdf-tiedostoa (katsoin asian myöhemmin varmistuakseni) kun koneen näyttö pimeni ja koko talon valot sammuivat vähäksi aikaa. Minä oletin syyksi sähkökatkosta enkä sen kummemmin hätkähtänyt tai mitenkään välittänyt asiasta sen enempää ennen kuin katsoin uudelleen käynnistyneelle näytölle ja tarkemmin kesken jäänyttä latausta. Ladattuna oli tasan 666 KB. Kone tuntui jumittuneen siihen lukuun vähäksi aikaa, mutta sitten lataus jatkui ja kaikki oli normaalina.

_________________________________________________________________________

Onko sinulle tai kaverillesi tapahtunut jotain outoa? Kerro kokemuksistasi alla olevalla lomakkeella tai sähköpostilla osoitteeseen paranormaaliblogi(ät)wippies.com. Tarkoituksena olisi aina aika ajoin julkaista blogissa kokemuksianne. Kerro samalla viestissäsi haluatko, että mainitaanko sivuillamme viestin yhteydessä nimesi, nimimerkkisi vai haluatko esiintyä tuntemattomana. Viesti näkyy vasta, kun se on julkaistu sivuston ylläpitäjän taholta.

Lomake:

Mainokset