Mitä ovat peltokuviot?

16 05 2007

Viljapeltokuvio

Viljapeltokuvio on pellolle ilmestynyt kuvio, joka on syntynyt viljan painautuessa maata vasten. Samalle pellolle voi ilmestyä useita erikokoisia kuvioita ja niitä saattavat yhdistää viivat.

Viljapeltokuvioita on havaittu erityisesti Englannissa, mutta myös muun muassa Suomessa, Venäjällä, Japanissa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Cereologiaksi kutsutussa näennäistieteessä viljapeltokuvioiden on tulkittu olevan ulkoavaruuden vierailijoiden ja näiden ufojen aikaansaannoksia. Erilaisia muitakin teorioita tornadoista, pyörteisistä tuulista ja pallosalamista on esitetty.

Tämänhetkisten tutkimustulosten valossa valtaosa kuvioista on tehty pilailutarkoituksessa, osan syntymekanismia ei ole vielä tarkoin selvitetty. Osa kuvioita esittävistä valokuvista on osoittautunut kuvamanipulaatioksi.

Kun kaksi eläkeläismiestä väitti tehneensä kaikki Englannin peltokuviot, siitä uutisoitiin näyttävästi TV:ssä ja lehdistössä. Tuolloin miehet myös kertoivat jo lopettaneensa kuvioiden tekemisen. Kuitenkin kuvioita ilmestyy jatkuvasti sekä Englannissa että muuallakin, vaikka niistä ei ole suuremmin uutisoitu. Kaikkiaan niitä on kirjattu jo yli 10 000 eri puolilla maailmaa. Useimmat ovat melko yksinkertaisia ja selvästi ihmistekoisia, mutta joukossa on myös erittäin monimutkaisia ja suuritöisiä. Tietysti on mahdollista, että nekin ovat ihmistekoisia, vaikka on vaikea ymmärtää, miten ne on pystytty tekemään yön hämäryydessä muutaman tunnin aikana kenenkään näkemättä.

Satoja tarkkoja yksityiskohtia sisältävän suurikokoisen kuvion tekeminen ei onnistu yhdeltä eikä kahdelta ihmiseltä, ja suuren joukon taas luulisi pakostakin jättävän peltoon myös kuvioon kuulumattomia jälkiä ja tulevan helposti nähdyksi. Eräässä valtavan kokoisessa kuviossa esimerkiksi on 400 ympyrää jotka ovat noin kymmentä eri kokoa ja kauniissa ja erittäin säännöllisessä järjestyksessä. Toisessa kuviossa on satoja kolmioita ja yhdessä peräti 1600 tarkkarajaista neliötä. Kaikki ne ovat syntyneet yhden yön aikana.

Lähteet: http://www.netikka.net/mpeltonen/rajaind.htm, sekä fi.wikipedia.org

Lisää viljapeltokuvioista (kuvia, videoita yms.)

Mainokset

Toiminnot

Information

8 responses

29 06 2007
junnu

Tuossa pallossa kuulemani mukaan on viesti, jota useat tutkijat ovat ratkaisseet, monet tutkijat ovat päätyneet samaan viestiin (ei hajuakaan millä tavoin viesti saatu esille? kuvioiden merkitykset?), kuitenkin viesin tärkeimpänä osana on pidetty ”there is still something good out there”.
Näiden eläkeläismiehien paljastuksen jälkeen heti seuraavana päivänä heidän luokseen mentiin videokameroiden kera kuvaamaan, kun he tekisivät peltokuvion, lopputulos oli täyttä sotkua, kaikki näiden miesten todistetusti tehdyt tekeleet ovat olleet täysiä sotkuja.
Kasvit eivät ole katki tai vaurioituneet niin kutsutuissa ’aidoissa’ peltokuvioissa, ne ovat taittuneet, ja niiden jatkaessa kasvua taitokset saavat ne vahvistumaan vahvemmiksi kuin mitä ne normaalisti olisivat. Myös normaalia suurempaa radioaktiivisuutta on todettu peltokuvioissa.
Ps. Vielä se näistä englantilais miehistä, he väittävät tehneensä kaikki englannin peltokuviot monen vuoden ajan. Mutta totuus on, että heidän olisi täytynyt tehdä useita peltokuvioita päivässä, ympäri englantia. Mikä on mahdottomuus. 🙂

Tässä tarkoittamasi viljapeltokuvio ja sen sisältämä viesti

29 06 2007
mursu

Mä taas vähän ihmettelen sitä et kuka ne sitte tekee? onko tietoa?
minä ainakin uskon avaruus olioihin ainakin jonki laisiin semmosii

29 06 2007
mursu

Viljapeltokuvio on pellolle ilmestynyt kuvio, joka on syntynyt viljan painautuessa maata vasten. Samalle pellolle voi ilmestyä useita erikokoisia kuvioita ja niitä saattavat yhdistää viivat.

Viljapeltokuvioita on havaittu erityisesti Englannissa, mutta myös muun muassa Suomessa, Venäjällä, Japanissa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Cereologiaksi kutsutussa näennäistieteessä viljapeltokuvioiden on tulkittu olevan ulkoavaruuden vierailijoiden ja näiden ufojen aikaansaannoksia. Erilaisia muitakin teorioita tornadoista, pyörteisistä tuulista ja pallosalamista on esitetty.

Tämänhetkisten tutkimustulosten valossa valtaosa kuvioista on tehty pilailutarkoituksessa, osan syntymekanismia ei ole vielä tarkoin selvitetty. Osa kuvioita esittävistä valokuvista on osoittautunut kuvamanipulaatioksi.

6 07 2007
s3nsi

Onhan tuo nyt ihan päivänselvä juttu että esimerkiksi tuossa kuvassa olevaa kuviota ei ole mahdollista ihmisvoimin tehdä, varsinkaan yhden yön aikana.

26 08 2007
Känsä

Eiks nyttemmin ole huomattu jotain sen suuntaista että näissä ”oikeissa” peltokuvioissa ovat viljasta kadonneet siemenkodasta siemenet pois?

1 07 2008
Profeetta 1.

Peltokuviot ovat viestejä muukalaisilta ja ne kertoavat muukalaisten sijainnin tähdistössä ,,peltokuviot kuvastavat planeettojen sijainnin ja kiertoradat.
Peltokuviot syntyvät sähkömangneettisesti(sekunnin tuhannesosissa) ja se voi koostua useista säteilevistä lähteistä.

….

19 08 2008
Hexaa

nimen omaan .
en todellakaan usko että kaikki tämä olisi jotain pilailua
sen jälkeen kuin ihminen alkoi lähettää radioaaltoja avaruuteen on kaikki ilmiöt ja havainnot noin 100 kertaistuneen 🙂

ja muutenkin ette te voi kuvitella että me todellakin olisimme ainoita täälä maailman kaikkeudessa-. = oletetaan että
jonkin laista elämää on maailmankaikkeudessa noin 1/100 000 000 planeetasta
ja älyllistä elämää noin 1/100 000 000 00 planeetasta
huom silti sitä olisi noin 100 000 planeetalla !
suurinpiirtein
uskokaa nyt vaan

%d bloggers like this: