Vuonna 1972 syntynyt Allison DuBois on meedio, josta on tehty televisiosarja, joka pyöri nelosella nimellä Näkijä. Sarjassa Allisonia näyttelee Patricia Arquette.
Allison alkoi näkemään kuolleiden haamuja ollessaan vasta 6-vuotias. Ensimmäinenä paranormaalina kokemuksenaan hän sai kuolleelta isoisältään suullisen viestin, että hänellä (isoisä) on kaikki hyvin.
Allison Dubois on auttanut meedioiden kyvyillään mm. poliiseja selvittämään rikoksia. Skeptikot ovat kuitenkin toista mieltä eivätkä usko Allisonin väitteisiin.
Allisonin DuBoisin psyykkisiin kykyihin kuuluu ennustaminen, ihmisten lukeminen, sairauksien ja fyysisten vaivojen havaitseminen, sekä mm. sielujen kanssa kommunikointi.
Harvardin professori Gary Schwartz teki Allisonille erilaisia testejä ja hänen mukaansa Duboisilla on oikeita psyykkisiä kykyjä.
- “Kuka tahansa, joka katsoo tarkasti todisteita ei voi muuta kuin tulla tulokseen, että jotain aitoa on meneillään.“
DuBois osallistui myös neljän vuoden ajan erilaisiin testeihin Arizonan yliopistolla, jossa tutkittiin meediokykyjä.
Allisonin haastattelu:
Myös Aavekuiskaaja -niminen sarja on tehty aidon meedion pohjalta.
Lähteet:
http://phoenix.about.com/od/famous/a/dubois.htm
http://en.wikipedia.org/wiki/Allison_DuBois
http://www.allisondubois.com/
http://www.ufodigest.com/allisondubois.html
Muita kiinnostavia linkkejä aiheeseen liittyen:
Medium (suomeksi Näkijä) Internet Movie Databasessa
Crime-solving duo uses psychic, practical skills
Scifi -kanavan haastattelu Osa 1
Scifi -kanavan haastattelu Osa 2
Scifi -kanavan haastattelu Osa 3
Rauni-Leena Luukanen-Kilde syntyi Värtisilässä vuonna 1939. Rauni-Leena on lääkäri, kirjailija, luennoitsija ja ufologi. Nykyisin Rauni-Leena asuu Norjassa.
Sveitsiläinen “Billy” Eduard Albert Meier on ottanut suuren määrän mm. UFO kuvia (yli 1000 kuvaa), sekä videoita ja on tullutkin kuvistaan maailmankuuluksi. Billyä onkin uhkailtu mm. Amerikan hallituksen taholta. Billy väittää, että hän on Pleijadilaisten (avaruusolentoja) kontaktihenkilö ja pitää hallussaan henkistä ja filosofista tietoa maapallostamme.
Muutama sata vuotta sitten tämä mies olisi poltettu noitana roviolla! Lupaavan lakimiesuran hylännyt englantilainen 



Viimeisimmät kommentit